Valoa Keski-Suomen matkailussa - Venäläisturistien määrässä kasvua

Venäläisturistien Keski-Suomen matkailussa on havaittavissa kasvua vuoden alusta lähtien, selviää Tutkimus ja analysointikeskus TAK Oy:n rajahaastattelututkimuksesta. Venäläisturistien määrässä on ollut nousua vuoden vaihteen jälkeen ja määrä huhtikuussa oli sama kuin viime vuonna. Kuitenkin vuoden 2013 huhtikuusta jäätiin 2500 yöpymistä

Matkailun tilanne ei ole yhtään niin huono kuin mitä viime aikoina on luultu. Heikon ruplan aiheuttama venäläismatkailijoiden määrän vähentyminen on pysähtynyt ja muuttanut suuntaa. TAK Oy:n tekemässä tuoreessa rajahaastattelututkimuksessa selviää, että venäläiset ovat edelleen huomattavasti suurin matkailijaryhmä Suomessa ja Keski-Suomessa. Muitakin potentiaalisia kohderyhmiä on.

”Suomen kautta lentää kauko-idästä valtavia määriä matkailijoita, jotka hyppäävät suoraan Viron laivaan. Haasteena on, miten nämä matkailijat saadaan viipymään Suomessa. Suomella on kaksi vahvuutta: Venäjän raja ja kaukolennot muun muassa Kiinasta ja Japanista. Ruotsissa runsain määrin matkailevat norjalaiset ja tanskalaiset ovat myös potentiaalisia kohderyhmiä, joita houkutella Suomeen”, kertoi TAK Oy:n Pekka Nupponen.

Jyväskylän seudulla matkailee venäläisiä, virolaisia ja ruotsalaisia keskimäärin enemmän kuin muualla Suomessa. Venäläisten matkailijoiden osuus on moninkertainen muihin matkailijaryhmiin nähden.

”Venäläisten matkailussa Suomen vahvuus on se, kun rahaa venäläisillä on käytössään vähemmän ja lomat ovat lyhyempiä, matkustetaan lähemmäs ja silloin kohteena on usein Suomi”, kertoi TAK Oy:n Pasi Nurkka.

Matkoilla venäläisten rahan käyttö oli vähäisempää kuin viime vuonna ja on laskenut vuodesta 2012 saakka. Rahaa käytettiin enemmän tuotteisiin kuin palveluihin. Vuonna 2014 venäläiset käyttivät rahaa Suomessa yhteensä 293 miljoonaa euroa. Keski-Suomen osuus summasta oli noin kahdeksan miljoonaa euroa.

”Ostosmatkailu on edelleen venäläisten ykkönen, vaikka laskua siinä on tapahtunutkin. Sen sijaan loma- ja muu matkailu on nousussa”, kuvaili Nurkka.

Keski-Suomessa ulkomaalaisten yöpymisiä rekisteröidyissä majoitusliikkeissä oli yhteensä 58 000. Tuttavien luona ja mökeillä yövytään vielä suurissa määrin. Kokonaismatkustajamäärä viime vuonna Keski-Suomessa oli 210 000.

”Vaikka tuttavien ja sukulaisten luona yöpyvien määrä on suuri ja vaikka he eivät käytä paljoa rahaa matkallaan, ovat he oivia markkinoijia kotimaassaan. Heillekin kannattaa markkinoida palveluita ja nähtävyyksiä”, kertoi Keski-Suomen kv-markkinointikonttorin markkinointipäällikkö Anna Zaborna.

Keski-Suomen kauppakamarin kv-markkinointikonttorihanke on perustettu venäläisturistien houkuttelemiseksi maakuntaan. Tavoitteet pohjautuvat Keski-Suomen matkailustrategiaan, jossa tavoitteena on kasvattaa venäläisturistien määrä jopa kolminkertaiseksi vuoteen 2020 mennessä.

”Vuodesta 2014 lähtien yhteismarkkinointiponnistuksilla eri kanavien, kuten centralfinland.ru-sivuston ja sosiaalisen median kautta Keski-Suomesta halutaan luoda houkutteleva kuva venäläismatkailijoille ja saada heidät matkustamaan Keski-Suomeen”, kuvaili Reini.

Keski-Suomen matkailun yhteismarkkinointiprojektissa mukana olevat yritykset ovat lomakeskus Revontuli, hiihtokeskus Riihivuori, Sokos Hotel Keskimaa, Rantasipi Laajavuori, HimosLomat Oy ja kylpylähotelli Peurunka. Kriteereinä projektiin osallistumiseksi olivat sähköiset varaus- ja maksujärjestelmät ja venäjänkielisen palvelun hyvä saatavuus.

Lisätietoja

Hanna Reini, projektipäällikkö, Keski-Suomen kauppakamari, p. 040 768 7469 hanna.reini(a)kauppakamari.fi

Pasi Nurkka, toimitusjohtaja, Tutkimus ja analysointikeskus TAK Oy, 040 505 5903 pasi(a)tak.fi