Mahdollisuuksia Intian markkinoilla

Intian Suurlähettiläs Vani Rao vieraili Keski-Suomessa kertomassa Intian bisnesmahdollisuuksista keskisuomalaisille yrityksille. Tapaamisella Vani Rao toivoi erityisesti avaavansa ovia Intiaan. Tilaisuuden järjesti Jyväskylän kaupunki yhteistyössä Keski-Suomen kauppakamarin kanssa. Lue jutusta, mistä saa apua kansainvälistymiseen.

Kuvassa takarivissä vasemmalta oikealle: Janne Suoknuuti, Kari Kangas, Jyrki Saarivaara, Jonne Pöyhtäri, Riitta Lahti, Pauliina Holm, Karthik Sindhya ja Satu Heikkinen. Eturivissä vasemmalta oikealle Anssi Savelius, Tiina Järvelin, Vani Rao, Aino Malin ja Pia Naukkarinen. BusinessJyväskylältä ja Keski-Suomen kauppakamarilta saa apua kansainvälistymiseen.

Intian suurlähettiläs Vani Rao vieraili Jyväskylässä 29.11.2019 ja kertoi Intian tarjoamista mahdollisuuksista yrityksille. Intia on 3,28 miljoonan neliökilometrin kokoinen valtio, jossa on 1,28 miljardia asukasta. Vertailuna esimerkiksi 10,18 miljoonan neliökilometrin kokoisessa Euroopassa on 744 miljoonaa asukasta. Intiassa puhutaan 22 eri kieltä, ja siellä on 28 osavaltiota.

”Intian väestöstä 50 prosenttia on alle 25-vuotiaita. 350 miljoonaa ihmistä kuuluu keskiluokkaan. Vuonna 2020 väestön keski-iän arvioidaan olevan 29 vuotta”, kertoo Vani Rao.
Intiasta valmistuu joka vuosi 1,2 miljoonaa insinööriä. 650 000 - 1 000 000 intialaista opiskelee ulkomaisissa yliopistoissa.

”Intia on maailman nopeiten kasvava valtio; Intian talous kasvoi 7,4 prosenttia vuonna 2018, vuonna 2019 6 prosenttia”, kertoo Vani Rao.

Toimialoista eniten on kasvanut palvelut 54 prosentin kasvulla. Teollisuus on kasvanut 28,9 prosenttia ja maatalous 17 prosenttia.

Tullin mukaan tammi-elokuussa 2019 viennin arvo Suomesta Intiaan oli 339 miljoonaa euroa, ja tuonnin arvo Intiasta Suomeen 236 miljoonaa euroa. Viimeisimmän tullin tilaston mukaan Keski-Suomessa vuonna 2019 tammi-kesäkuussa oli 511 vientiä harjoittavaa yritystä. Kauppakamarin kyselyn mukaan vajaa puolet keskisuomalaisista vientiyrityksistä suunnittelee lisäävänsä vientiä.

Vani Raon mukaan Suomesta Intiaan viedään muun muassa elektroniikkaa, kartonkia ja paperia ja siihen liittyviä tarvikkeita sekä koneita ja laitteita teollisuudelle. Intiasta Suomeen tuodaan muun muassa vaatteita ja muita tekstiilejä sekä materiaaleja, lääkkeisiin liittyviä tuotteita sekä metallin valmistusta.

Intiaan investoineita suomalaisia yrityksiä ovat muun muassa Konecranes, Cargotec, Kone, Metso, Wärtsilä, UPM-Kymmene, Ahlström, Huhtamäki ja Ensto.

Keskisuomalaisten yritysten mahdollisuudet Intiassa

Intian hallituksen tavoitteena on muuttaa ihmisten elämä täysin erilaiseksi ja saavuttaa kestävän kehityksen tavoitteet. Koulutusta ja nuorten työllisyyttä halutaan lisätä. Terveydenhuolto, puhdas juomavesi ja asunto, halutaan mahdollistaa kaikille. Teiden, siltojen, lentokenttien ja rautateiden infrastruktuuria parannetaan.

”Keski-Suomessa on paljon esimerkiksi teollisuuteen, terveydenhoitoon, infraan, vastuullisuuteen ja teknologiaan liittyvää huippuosaamista. Juuri näitä asioita Intia haluaa parantaa, ja tässä olisi markkinarakoa keskisuomalaisille yrityksille”, toteaa Keski-Suomen kauppakamarin kansainvälisistä asioista vastaava palvelupäällikkö Pia Naukkarinen.

Digitaalinen Intia on myös yksi Intian hallituksen tavoitteista: se haluaa rakentaa edullisen ja nopean internetin sekä tarjota edullisia älypuhelimia intialaisille sekä mahdollistaa pankkitilit jokaiselle ja vähentää käteisen käyttöä. Tarkoitus on hypätä suoraan kehitykseen: esimerkiksi suoraan älypuhelimien käyttöön, mobiilimaksamiseen ja tuottaa aurinko- tai tuulivoimalla sähköä kyliin, joissa ei vielä sähköä ole. Ajatuksena ei myöskään ole rakentaa ostoskeskuksia, vaan mahdollistaa verkko-ostosten tekeminen. Lisäksi Intia haluaa panostaa korkeakoulutukseen.

Keskisuomalaiset yritykset Intiassa

Suomalaista koulutusta maailmalle vievä keskisuomalainen yritys EduCluster Finland on tarttunut Intian mahdollisuuksiin ja on vienyt suomalaista huippukoulutusosaamista myös Intiaan.

”Meillä on käynnissä uuden koulun kehittämisprojekti Puneen, koulu on tarkoitus avata ensi kesänä. Rehtorin rekrytointi on parhaillaan käynnissä. Käymme keskusteluja myös toisesta koulusta Mumbaihin”, kertoo EduClusterin toimitusjohtaja Jyrki Saarivaara.

Jätteenkäsittelyn huipputeknologiaa tuottava Tana puolestaan näkee mahdollisuuksia Intian markkinoilla, mutta Intian hyvin omintakeinen kulttuuri vaatii vahvaa paikallistuntemusta.

”Tarvetta ammattimaiselle neuvonnalle kohdemaassa olisi. Kumppanien haussa yritysten tulisi panostaa huolelliseen paikallisen kumppanin hakuun”, tuumii Tanan toimitusjohtaja Kari Kangas.

Keskisuomalainen, Suomen suurin yksityinen kansainvälistymisen konsulttiyritys Export Maker on vienyt yli 350 yritystä 27 eri maahan, myös Intiaan.

”Kansainvälistymisessä yrityksillä on yleensä haasteena löytää oikeat kumppanit johtuen erilaisesta neuvottelukulttuurista. Seminaarit ja vierailut voisivat edistää kansainvälistymistä Intiaan, kun mahdollisuuksia avataan enemmän. Intia on mielenkiintoinen kohdemaa suomalaisille yrityksille”, sanoo Export Makerin kehitysjohtaja Jonne Pöyhtäri.

Intia hakee Suomesta kumppanuuksia niin startupeista kuin suuristakin yrityksistä.

”Toivon, että yritykset kävisivät ja tutustuisivat Intiaan mahdollisimman paljon. Markkinatutkimusta on erittäin tärkeää tehdä sekä löytää oikeat kumppanit ”, sanoo Vani Rao.

Yli 100 vuotta energianhallintaratkaisuja toteuttanut keskisuomalainen yritys Landis + Gyr vie projekteja ympäri maailmaa.

”Meillä työskentelee intialaisia IT-insinöörejä, ja pieni aikaero helpottaa yhdessä työskentelyä ja kommunikointia. Tällä hetkellä meillä on käynnissä projekteja mm. Hong Kongiin”, kertoo Landis + Gyrin Anssi Savelius, Head of Software Development.

Huipputeknologiaa, kuten mittaus-, testaus- ja navigointijärjestelmiä valmistavalla keskisuomalaisella Stresstech Oy:llä on vientiä useaan eri maahan, myös Intiaan.

”Meillä on ollut bisnestä Intiaan yli 20 vuotta ja viimeiset kahdeksan vuotta meillä on ollut oma toimisto Mumbaissa. Meillä on pitkä kokemus siitä, kuinka tuotteita tuodaan Intiaan. Siitä huolimatta säännösten muuttuminen on tuonut yllätyksiä”, kertoo myyntijohtaja Janne Suoknuuti Stresstechiltä.

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia on Suomen suurimpia koulutustarjoajia. Gradialla on vuosittain 23 000 opiskelijaa.

”Olemme Suomen ensimmäinen ammatillisten tutkintojen koulutusviejä ja myös ensimmäisen Suomalais-kansainvälisen lukion perustaja ulkomaille yhteistyössä EduCluster Finlandin kanssa. Ammatillisen koulutuksen ja ammattitutkintojen moduulien tarjonta Intiaan on kiinnostava mahdollisuus,” kertoo Gradian kv-asiakkuuksien päällikkö Pauliina Holm.

Mistä apua kansainvälistymiseen?

”Yrityksillä on monesti haasteita oikeiden kumppaneiden löytämisessä. Meillä on Keski-Suomessa yli 16 500 yritystä, joista vain reilu 500 on tehnyt vientiä tänä vuonna”, sanoo Business Jyväskylän kansainvälistymispalveluiden yritysneuvoja Tiina Järvelin. Business Jyväskylä tarjoaa paikallisille yrityksille neuvonta-, kansainvälistymis- ja liiketoiminnan laajentamispalveluita.

Keski-Suomen kauppakamarin kansainvälistymisvaliokunnalta saa apua kansainvälistymiseen, joten älä epäröi ottaa yhteyttä. Ota yhteyttä puheenjohtaja Suvi Metsolaan, suvi.metsola@exportmaker.fi tai kauppakamarin kansainvälisistä asioista vastaavaan Pia Naukkariseen, pia.naukkarinen@kskauppakamari.fi.

Apua kansainvälistymiseen:

Kasvu ja kansainvälistymisvaliokunta
Intian suurlähetystö
Finnish-Indian Trade Association

Team Finland

Intian suurlähettiläs Vani Rao.