26.09.2024 09:11
Metsäkatoasetus (EUDR)
Metsäkatoasetuksen piirissä ovat puu, naudan liha ja muut naudan osat, kahvi, kaakao, soija, öljypalmu ja kumi, sekä näistä valmistetut tuotteet, jotka on listattu metsäkatoasetuksen liitteessä 1. Metsäkatoasetus koskee tuontia EU:hun, vientiä EU:sta, kaupankäyntiä kotimaassa ja EU:n sisällä, kotimaista tuotantoa sekä jatkojalostusta kotimaassa ja EU:n alueella. Asetusta aletaan soveltamaan 30.12.2024. Mikro- ja pienyritysten kohdalla siirtymäaika jatkuu 29.6.2025 saakka. Huom! Pidennetty siirtymäaika ei koske nykyisen puutavara-asetuksen tuotteita.
EU velvoittaa toimijoita metsäkadon hillitsemiseen
EU:n metsäkatoasetuksen tavoitteena on taata, että unionissa kulutetut tuotteet eivät aiheuta metsäkatoa tai metsien tilan heikentymistä maailmanlaajuisesti. Samalla on tavoitteena vähentää kasvihuonekaasupäästöjä ja biologisen monimuotoisuuden vähenemistä.
Asetus velvoittaa toimijat tarkistamaan, että EU:ssa markkinoille asetetut ja EU:sta vietävät tuotteet ovat asetuksen mukaisia. Toimijalla tulee olla asianmukaisen huolellisuuden järjestelmä (DD-järjestelmä), jonka pohjalta vaaditut tarkistukset tehdään.
Tuotteiden tulee olla:
- metsäkadosta vapaita, eli tuotettu maaperällä, joka ei ole ollut metsäkadon kohteena 31. joulukuuta 2020 jälkeen;
- puutuotteet eivät ole saaneet aiheuttaa metsien tilan heikkenemistä
- tuotettu tuotantomaan asiaa koskevan lainsäädännön mukaisesti ja niillä tulee olla
- asianmukaista huolellisuutta koskeva vakuutus (DD-vakuutus) tehtynä.