Suhdanteiden nousuodotukset tasaantuneet – tuotannon kasvu jatkuu edelleen Keski-Suomessa

EK:n heinäkuussa toteuttamassa Suhdannebarometrissa keskisuomalaisten yritysten mielestä suhdannetilanne on vaimentunut hieman kevään ja alkukesän aikana. Tilanne on kuitenkin edelleen tavanomaista parempi, ja tuotannon kasvu jatkuu. Vaikka ammattityövoimapula vaivaa yhä yleisesti, suhdannetilanne pysynee lähes ennallaan kesän lopulla ja syksyllä.

Pandan makeistehtaan tuotantokapasiteettia on pystytty kasvattamaan kesäkuussa valmistuneen uuden tuotantolinjan ansiosta.

Keski-Suomen teollisuuden, rakentamisen ja palvelujen yritysten suhdannearviot tasaantuivat alkukesän aikana: kun saldoluku oli huhtikuussa 19, oli se nyt heinäkuussa 10. Heinäkuun suhdannetiedustelun mukaan tilanne oli kuitenkin edelleen normaalia parempi.

Suhdanneodotukset ovat hieman alkuvuotta vaisummat, ja tilanteen arvioidaan pysyvän lähikuukausina lähes ennallaan. Suhdannenäkymien uusin saldoluku oli 2, kun huhtikuussa vastaava lukema oli 10. Heinäkuussa 14 prosenttia vastaajista arvioi tilanteen paranevan syksyn lähestyessä ja 12 prosenttia ennakoi heikkenemistä. Ennallaan suhdanteet säilynevät 74 prosentilla alasta.

”Vaikka Keski-Suomen yritysten suhdannearviot ovat koko maan keskiarvoa varovaisemmat, paikallisesti meillä menee edelleen hyvin. On ilahduttavaa huomata, kuinka tuotanto jatkaa kasvuaan”, Keski-Suomen kauppakamarin toimitusjohtaja Ari Hiltunen sanoo.

Tuotanto- ja myyntimäärät kasvoivatkin hieman toisella vuosineljänneksellä, ja tuotannon kasvu jatkunee samaan tapaan myös loppuvuoden ajan. Henkilökunnan määrä on kausivaihteluun nähden hienoisessa nousussa.

Myös Pandan makeistehtaalla on investoitu uuteen teknologiaan, minkä ansiosta suklaakonvehtien tuotantokapasiteettia on pystytty kasvattamaan merkittävästi. Kesäkuussa valmistuneen tuotantolinjan ansiosta Orkla-konserniin kuuluva Panda pystyy vastaamaan sekä kotimaan että maailman markkinoiden kysyntään entistäkin paremmin.

”Meidän toimialamme ei ole kovin herkkä suhdannevaihteluille, sillä ihmiset herkuttelevat joka tapauksessa. On kuitenkin hienoa, että vaikka olemme norjalaisen pörssiyhtiön omistuksessa, suomalaiseen teollisuuteen on haluttu investoida suuriakin summia. Toki menestys perustuu pitkäjänteiselle työlle, jotta pysymme mukana kansainvälisessä kilpailussa maailman suhdannevaihteluista huolimatta”, Orkla Suomen toimitusketjun johtaja Virpi Aaltonen kuvailee.

Vaikka Keski-Suomessa rekrytointivaikeudet yleistyivät alkukesän aikana, sama trendi ei ole yltänyt Pandan makeistehtaalle. Kun heinäkuussa rekrytoinnin ongelmista raportoi 39 prosenttia alueen vastaajista, vastaava luku oli huhtikuussa 31 prosenttia. Kysyntä oli heinäkuussa heikkoa 28 prosentilla yrityksistä.

”Työvoimapula ei meillä juuri näy, vaikka meillä on paljon korkean teknologian automatisoituja laitteita. Sesongin alla henkilöstömäärämme lähes tuplaantuu. Olemme siinä mielessä onnellisessa asemassa, että olemme haluttu ja luotettu työnantaja, jolloin samat osaajat palaavat meille töihin vuodesta toiseen”, Aaltonen kertoo.

Panda on Suomen toiseksi suurin makeisvalmistaja, ja sen päätuotteita ovat lakritsi ja suklaa. Pandaa edustava Orkla Suomi on osa norjalaista Orkla-konsernia.

EK:n Suhdannebarometri

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n Suhdannebarometri julkaistaan neljä kertaa vuodessa. Kyselyä on tehty säännöllisesti vuodesta 1966 lähtien. Se on osa Euroopan komission suhdannetiedustelujärjestelmää, jota EU rahoittaa osittain. Tiedustelu koskee Suomessa tapahtuvaa toimintaa.

EK tiedusteli yrityksiltä heinäkuussa 2018 arvioita suhdannekehityksestä vuoden 2018 kolmannella ja neljännellä neljänneksellä. Tiedusteluun vastasi 1 169 yritystä, joilla on Suomessa yli 240 000 työntekijää.


EK-yhteistyö

​Keski-Suomen kauppakamari järjestää yhteistyössä Elinkeinoelämän Keskusliiton EK:n aluetoimijoiden kanssa Elinkeinoelämän foorumeita ja suhdannebarometrin julkistustilaisuuksia. Lue lisää