Fly now!

Jo elokuussa 2009 Kauppakamarin Valiokuntavalkeilla olleessa esityksessäni ilmaisin huolenaiheeni, jonka otsikkona oli ”Jyväskylän lentoliikenteen tulevaisuus”. Tämä sisälsi katsauksen Lappeenrannan tapaukseen, jossa Finncomm Airlines lopetti säännölliset lentovuorot paikkakunnalle vähäiseen matkustajamäärään vedoten. Sama kehitystrendi oli valitettavasti nähtävissä myös Jyväskylän lentoliikenteessä. Lappeenrannassa lentojen loppumisen seuraukset olivat seuraavat mm. matkustusaikojen pidentyminen, kansainvälisen yritystoiminnan vaikeutuminen, eri palvelutuottajien liiketoiminnan heikkeneminen sekä lentoaseman ja siellä toimivien yritysten henkilömäärän väheneminen. Lopputuloksena oli, että Etelä-Karjalan maakunta joutui järjestämään lentoyhteyden omin toimin.

Eihän tahtotilamme Keski-Suomessa ole menossa samaan suuntaan kuin Etelä-Karjalassa?

Keski-Suomen kilpailukyvyn kannalta oma lentoyhteys on elintärkeä ja niiden säilymisellä on suuri vaikutus taloudelliseen hyvinvointiimme. Jos alueen yritykset ja kotitaloudet eivät ota liikennemuotoa ja lentoreittiä omakseen, voimme olla vielä haastavammassa tilanteessa. Ilman toimivia lentoyhteyksiä Keski-Suomen elinkeinoelämän toimintamahdollisuudet heikkenisivät ratkaisevasti.

Pohdittavia kysymyksiä ovat mm. mikä on lentojen loppumisen vaikutus elinkeino-, yritys- ja liike-elämälle, kuinka käy matkailun sekä kongressi- ja kokoustilaisuuksille? Pelin henki on nyt harvinaisen selvä: joko lennämme tai menetämme yhteytemme.

Olemme reilun vuoden aikana olleet kahdesti tilanteessa jossa lentoyhtiö on ilmoittanut lopettavansa säännölliset lentovuorot Jyväskylään. Seutukunnan keskeisten toimijoiden aktiivisuuden ja yhteistoiminnan avulla liikenne on pystytty pitämään pystyssä. On jopa mahdollista parantaa tiedossa olevaa vuorotarjontaa nyt kun uusi operaattori tarjoaa kohtuuhintaisia lentolippuja myös Jyväskylä – Helsinki -välille.

Se, onnistummeko hyödyntämään Keski-Suomessa lentoliikenteen uudet mahdollisuudet, riippuu koko maakunnasta.

Esa Kainulainen
Lentoaseman päällikkö