Kahvikiihdytys: Hyvinvointiteoilla tulosta

​​​​​​​


​​​​​​​Hyvinvointiteoilla pyritään ensisijaisesti edistämään ja ylläpitämään hyvinvointia, jaksamista ja terveyttä. Niillä voidaan saada aikaan myös tuloksia. Olemme koonneet yhteen kattavan joukon eri alojen asiantuntijoita kertomaan kokemustensa kautta siitä, miten heillä tehdään tulosta hyvinvointiteoilla.
​​​​​​​

Aamun aikana saamme kuulla esimerkiksi siitä, miten ja miksi Lidl:in jakelukeskuksessa Laukaassa on panostettu työhyvinvointiin ja, millaisiin tuloksiin on päästy. Saamme tilaisuuden tutustua Hippos 2020 Challenge-hankkeeseen Hippoksen alueen kaupallisen toiminnan kehittäjänä ja oppia Psyon Games:n ainutlaatuisesta tavasta yhdistää kiehtova pelimaailma ja tiede. Saamme myös perinteisemmän näkökulman terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen asiantuntijan antamien arjen pienten vinkkien ja oppien avulla.

Kenelle:
Tilaisuus on tarkoitettu yrittäjyydestä ja liiketoiminnasta kiinnostuneille henkilöille, tiimeille ja organisaatioille.Tapahtuma on maksuton.

Aikataulu:
8.00–8.30 Aamukahvi
8.30–9.30 Asiantuntijoiden alustukset aiheesta
9.30–10.30 Paneelikeskustelu – yleisöllä mahdollisuus esittää kysymyksiä ja osallistua keskusteluun.

Ilmoittauduthan mukaan viimeistään 6.11.2018 oheisen ilmoittautumislomakkeen kautta! Ilmoittautumalla varmistat itsellesi kahvin/teen ja pientä purtavaa.

​​​​​​​​​​​​​

​​​​​​​​​​​​​​

09.11.2018 08:00 - 10:30

Kahvikiihdytys on tarkoitettu yrityksille verkostoitumistilaisuutena. 

KoulutuksetMaksuttomat tilaisuudet

Ilmoittaudu

Tapahtumapaikka

Jyväskylän Yritystehdas, Innova 1
Piippukatu 11, 40100 Jyväskylä

Asiantuntijat:

Pekka Jääskö, asiantuntija & osakas / Crazy Town

Pekalla on yli 20 vuoden kokemus rahoituksen, investointien, henkilöstön kehittämisen sekä johtoryhmä- ja hallitustyöskentelyn osalta julkisen ja yksityisen sektorin organisaatioissa sekä korkeakouluissa. Työskentelyn painopisteenä on ollut muun muassa organisaatioiden talousjohtaminen, strategiset muutosprojektit ja kuntien, kaupunkiseutujen sekä korkeakoulujen yrittäjyysympäristöt. Pekka on myös työskennellyt maailman uudistuvimmassa yritysten liiketoimintaympäristössä Piilaaksossa. Pekka on Keski-Suomen Kauppakamarin kasvuyritys- ja kansainvälistymisvaliokunnan jäsen ja hän on osakkaana ja partnerina kasvuhakuisessa Crazy Town Oy:ssä, joka luo yritysten toimintaympäristöjä ja niihin liittyviä palveluja sekä arviointi- ja kehittämishankkeita.

Kahvikiihdytyksessä Pekka kertoo Hippos2020 Challengestä, jossa ratkottiin kaupallistamisen haasteita Hippoksella. Haastekampanjassa kutsuttiin yritykset, startupit, opiskelijat ja yrittäjyydestä kiinnostuneet ratkaisemaan ennalta määritettyjä haasteita. Kilpailuun osallistuttiin lähes 100 ratkaisuesityksellä, joista kokeilurahoitukseen valittiin viisi esitystä. Kokeilurahoituksella testattiin ideoiden toimivuutta oikeiden asiakkaiden ja käyttäjien kanssa. Kokeilut on toteutettu ja osalle ideoista on tarjoutunut mahdollisuus jatkorahoitusneuvotteluihin.


Kaisa Koivuniemi, Terveyden edistämisen asiantuntija (TtM)/ LIKES-tutkimuskeskus

Kaisa on vuonna 2005 Jyväskylän yliopistosta valmistunut terveystieteiden maisteri ja hän on työskennellyt reilu kymmenen vuotta erilaisissa asiantuntija- ja kehittämistehtävissä Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKESin palveluksessa. Hän on myös pilates-ohjaaja, kuntosalin, polkupyörän ja lumilaudan kuluttaja, reissaaja, vaimo ja äiti. Kaisa tulee kertomaan meille fyysisen aktiivisuuden pienistä teoista, joiden avulla kukin voi edistää arjessa omaa hyvinvointiaan. Kuulemme toimintakyvyn ja hyvinvoinnin kokonaisuudesta sekä ajankohtaista tutkimustietoa muun muassa liikkumattomuudesta ja sen haitoista sekä liikunnan ja oppimisen yhteyksistä. Näillä eväillä saamme varmasti jokainen lisäpotkua omaan arkeemme, työhömme ja tuottavuuteemme.

Pirjo Ulmanen, Henkilöstökoordinaattori / Lidl Suomi Ky

Lidlin toiminta perustuu selkeään ja yksinkertaiseen konseptiin, joka mahdollistaa parhaan laadun ja halvan hinnan yhdistämisen. Yhteensä Lidl Suomi työllistää 5200 kaupan alan ammattilaista, joille on tarjolla huikeita kehitysmahdollisuuksia sekä kotimaassa, että muissa Lidl-maissa. Lidlin työhyvinvointi ei synny vain mahdollisuuksista, vaan se on monen tekijän summa: mielekäs työ, mukava ilmapiiri ja työyhteisö, asianmukaiset työvälineet sekä työpaikkaliikunta ovat kaikki tärkeitä työntekijän hyvinvoinnille. Lidlissä tuetaan henkilöstön hyvinvointia kokonaisvaltaisesti kiinnittäen huomiota hyvinvoinnin eri osa-alueisiin tarjoamalla henkilökunnalle tietoa sekä konkreettisia mahdollisuuksia omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen ja sen parantamiseen.Pirjon puheenvuorossa saamme mahdollisuuden nähdä pintaa syvemmälle ja tutustua konkreettisten esimerkkien kautta työhyvinvointitekojen maailmaan.


Olli Rundgren, toimitusjohtaja / Psyon Games

Ollilla on vuosien kokemus pokeriammattilaisuudesta. Hän on opiskellut useita eri tieteenaloja kuten kemiaa, fysiikkaa, solu- ja molekyylibiologiaa, fysiologiaa sekä pedagogiikkaa Jyväskylän yliopistossa. Hän on peliteorian ja strategisen liiketoiminnan suunnittelun ammattilainen. Hänen visionaan on aloittaa uusi viihdeteollisuuden aikakausi yhdistämällä tiede viihteelliseen pelimaailmaan.

Psyon Games uskoo vahvasti tieteen voimaan, tehden yhteistyötä lääkeyritysten kanssa. Tällä hetkellä Psyon Games pilotoi pelituotantoaan Suomessa maailman isoimman rokotevalmistajan GSK:n kanssa. Pilotissa testataan, kuinka tehokasta viestiminen on pelien kautta verrattuna perinteiseen viestintään.


Tule mukaan kahvikiihdytykseen!

Kahvikiihdytykset järjestää Jyväskylän Yritystehdas yhteistyössä Jyväskylän Nuorkauppakamarin, Keski-Suomen kauppakamarin, Keski-Suomen Yrittäjien ja Strategiklubin kanssa.