Alkukesä kuivatti keskisuomalaisten yritysten suhdanneodotukset – synkät pilvet eivät silti huoleta

Keski-Suomessa teollisuuden, rakentamisen ja palveluiden suhdannetilannearviot hiipuivat alkukesän aikana, selviää EK:n heinäkuun Suhdannebarometristä. Kysyntä on vaimeaa, ja samoin ammattitaitoisen työvoiman puute vaivaa edelleen. Silti tuotanto- ja myyntimäärien odotetaan pysyvän likimain ennallaan loppuvuoden ajan.

Keski-Suomen yritysten suhdannearviot synkentyivät al­kukesän 2019 aikana. Tämänhetkistä tilannetta kuvaava saldoluku oli heinäkuussa -5, kun huhtikuussa tehdyssä tiedustelussa saldoluku oli 11.

Saldoluvulla tarkoitetaan positiivista kehitystä odottavien yritysten osuutta, josta on vähennetty negatiivista kehitystä odottavien osuus.

Yritysten yleiset suhdannenäkymät heikkenivät myös heinä­kuussa. Lähikuukausien odotuksien uusin saldoluku oli -21, kun huhtikuussa vastaava saldoluku oli -12. Heinä­kuussa 65 prosenttia vastaajista arvioi suhdanteiden pysyvän en­nallaan, 28 prosenttia ennakoi heikkenemistä ja 7 prosenttia odotti suhdanteiden kohentumista.

Keski-Suomen kauppakamarin toimitusjohtaja Ari Hiltunen uskoo luvuista huolimatta, että myös Keski-Suomessa on odotuksia paremmasta kehityksestä.

”Vaikka Kes­ki-Suomen yritysten suhdannenäkymät ovat koko maan keskiarvoa tummemmat, tästä vuodesta odotetaan useassa yrityksessä vielä varsin hyvää ja toiveikkuutta on myös ensi vuoden suhteen. Toki globaalit tuulahdukset eivät voi olla heijastumatta Keski-Suomeenkin, Hiltunen sanoo.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n johtava ekonomisti Sami Pakarinen puolestaan näkee, että
huolestuttavat signaalit Euroopasta, ja ennen kaikkea Saksasta, laskevat odotuksia Suomessakin.

”Kauppapolitiikan jännitteet lisäävät epävarmuutta entisestään. Erityisesti tämä näkyy vientiherkässä teollisuudessa. Siellä tilauskanta on painunut jo alle normaalina pidetyn tason”, Pakarinen toteaa.

Riittämätön kysyntä tuotannon kasvun esteenä

Kysyntä oli heinäkuussa vaimeaa yhä useammalla, sillä sen ilmoitti kasvun esteeksi 45 prosenttia keskisuomalaisista vastaajista. Huhtikuussa vastaava osuus oli 34 prosenttia.

Myös konepajatuotteiden valmistukseen erikoistuneessa Multimekissa on huomattu, että kysyntä tasaantui alkukesästä muutaman vuoden voimakkaan kasvun jälkeen.

”Erityisesti touko−kesäkuussa tilauskantamme vaimentui hieman. Mistään radikaalista laskusta ei kuitenkaan voi puhua, ja tulevan syksyn osalta näkymät ovat jälleen suhteellisen positiiviset”, Multimekin toimitusjohtaja Matti Hokkanen arvioi.

Yleisesti tuotanto- ja myyntimäärät pysyivät Keski-Suomessa likimain ennallaan toisella vuosineljänneksellä. Tuotantomääriin ei odoteta suuria muutoksia seuraavan puolen vuoden aikana.

Puute ammattityövoimasta taas oli ongelmana nyt 21 prosentilla yrityksistä, kun huhtikuussa 24 prosenttia vastaajista kertoi työvoimapulan olevan haasteena. Henkilökuntaa lisättiin kuitenkin huhti−kesäkuun aikana, mutta henki­löstömäärät ovat pysyneet lähikuukausina lähes ennallaan kesän kausivaihtelut huomioon ottaen.

Kannattavuus oli toisella vuosineljänneksellä hivenen vuoden takaista heikompi. Myös odotukset ovat vaimeat.

EK:n suhdannetiedusteluun vastasi Keski-Suomesta kaikkiaan 58 yritystä, joiden yhteenlaskettu henkilöstömäärä on 9 479.


Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n Suhdannebarometri julkaistaan neljä kertaa vuodessa. Kyselyä on tehty säännöllisesti vuodesta 1966 lähtien. Se on osa Euroopan komission suhdannetiedustelujärjestelmää, jota EU rahoittaa osittain. Tiedustelu koskee Suomessa tapahtuvaa toimintaa.