Projektit ja hankkeet
Olemme vuosittain mukana erilaisissa maakunnan kilpailukykyä ja elinkeinoelämää kehittävissä projekteissa ja hankkeissa.
Jyväskylä ja Keski-Suomi tähtää kaupalliseen hiiliviisaaseen lentämiseen Suomen ensimmäisten kohteiden joukossa. Kestävää kansainvälistä saavutettavuutta Keski-Suomen matkailuun (KeKaSa) -hanke toimii aloitteellisena tienraivaajana esimerkiksi sähköisen ja hybridilentoliikenteen merkittävälle kehittymiselle Keski-Suomessa. Hanke tavoittelee Jyväskylälle mukanaoloa ensimmäisten sähköisen lentämisen pilottialueiden joukossa. Kolmivuotisessa hankkeessa edistetään koko matkailualueen kansainvälistä hiilineutraalia saavutettavuutta sekä alueelle kansainvälisten saapumisten osalta että alueen sisäisen liikkuvuuden ja luontomatkailun näkökulmasta.
Keski-Suomen liitossa on käynnistetty maakuntabrändi-hanke, jonka tavoitteena on kertoa entistä vaikuttavammin Keski-Suomen omaleimaisuudesta ja myönteisistä erottautumistekijöistä. Brändityöhön kutsutaan mukaan keskisuomalaisia toimijoita kunnista, yrityksistä, järjestöistä ja julkisista organisaatioista.
Keski-Suomen kauppakamarin Kasvu- ja kansainvälistymisvaliokunta on käynnistänyt 100 tarinaa -sisältösarjan, johon kutsumme yrityksenne mukaan. Haluaisitteko jakaa kasvutarinanne ja saada maksutonta näkyvyyttä Keski-Suomen kauppakamarin kanavissa? Kerro yrityksesi kasvutarina tai vinkkaa kyselystä yritykselle, jonka tarina ansaitsee tulla kuulluksi. Tutustu jo julkaistuihin tarinoihin!
Kasvutahto on maksuton mentorointiohjelma, jossa kasvuhaluisen yritysjohtajan mentorina yhdeksän kuukauden ajan toimii yrityksen tarpeisiin etsitty kansainvälistymisen konkari.
Keski-Suomen kauppakamarin KV-verkostot toimiviksi -hankkeessa luotiin Kansainvälistymispalvelut Keski-Suomessa -sivu (kansainvalistymispalvelut.fi), joka tuo yritysten kansainvälistymisen palvelut ja toimijat yritysten tietoon ja käytettäväksi kansainvälistymisen eri vaiheissa sekä keskisuomalaiset vientiyritykset näkyväksi. Hankkeen tarkoituksena oli rohkaista ja tukea keskisuomalaisia yrityksiä kansainvälistymään.
Keski-Suomen kauppakamari on mukana Keski-Suomen hyvinvointialueen valmistelussa. Keski-Suomen kauppakamarin, Keski-Suomen Yrittäjien ja Keski-Suomen Liiton AKKE-rahoitteinen YrHyvaKS-hanke on toiminut tiiviissä yhteistyössä hyvinvointialueen valmistelijoiden kanssa.
YrHyvaKS-hanke toimii palveluntuottajien vaikuttajana Keski-Suomen Hyvinvointialueen kehitystyössä.