27.05.2025 09:44
Keski-Suomen kauppakamari tukee nuoria talousosaajia stipendein
Keski-Suomen kauppakamari jatkaa viime vuonna aloitettua perinnettä ja lahjoittaa tänäkin vuonna stipendin jokaiselle Keski-Suomen yläkoululle annettavaksi 9.-luokkalaiselle nuorelle. Stipendi myönnetään oppilaalle, joka on osoittanut poikkeuksellista kiinnostusta talous- ja yhteiskunnallisiin asioihin.
Tänä vuonna jaetaan yhteensä 41 stipendiä, suuruudeltaan 100 euroa, yksi kullekin maakunnan yläkoululle. Saajan valitsee koulu itse.
”Olemme erittäin ylpeitä voidessamme tukea aktiivisia nuoria. Tämä stipendi on tunnustus heille ahkerasta työstä ja osoitus siitä, että heidän kiinnostuksensa ja aktiivisuutensa huomataan,” sanoo Keski-Suomen kauppakamarin toimitusjohtaja Ari Hiltunen.
Stipendin saaja on oppilas, joka on osoittanut aktiivisuutta, kehittymistä sekä kykyä huomioida muita toiminnassaan. Keski-Suomen kauppakamari haluaa lahjoituksellaan kannustaa nuoria keskustelemaan, kyseenalaistamaan ja ymmärtämään talous- ja yhteiskunnallisia ilmiöitä jo yläkouluiässä.
”Näiden asioiden ymmärtäminen ja niistä keskusteleminen on tärkeää jo varhain. On hienoa nähdä, miten moni nuori on innostunut pohtimaan yhteiskuntaa ympärillään,” Hiltunen toteaa.