Keski-Suomessa vaisut suhdanneodotukset – yrityksissä ei kuitenkaan vaivuta takaisin talviunille

Keskisuomalaisten yritysten suhdannearviot pysyivät lähes ennallaan alkuvuoden 2019 aikana. Vaikka arviot yleisestä suhdannetilanteesta olivat huhtikuussa tammikuun tavoin tavanomaista paremmat, odotukset ovat koko maan keskiarvoa vaisummat.

Suhdannebarometrin julkistustilaisuuteen osallistuneet paikalliset yritysedustajat pitivät odotuksia suopeampina kuin barometrin tulokset osoittavat. Kuvassa Skanska Talonrakennus Väli-Suomen yksikönjohtaja Noora Sokero (vas.), K-Supermarket Lutakon kauppias Mikko Ruuskanen ja OK-VISE:n toimitusjohtaja Olavi Meriläinen.

Yleiset suhdanneodotukset kohentuivat alkuvuodesta lievästi, mutta edelleen ennakoidaan tilanteen heikkene­mistä. Suhdannenäkymien huhtikuinen saldoluku oli -12, kun saldoluku oli tammikuussa tehdyssä tiedustelussa -15.

Saldoluvulla tarkoitetaan positiivista kehitystä odottavien yritysten osuutta, josta on vähennetty negatiivista kehitystä odottavien osuus.

Huhtikuussa heikkenemistä ennakoi 18 prosenttia vastaajista, kun taas 6 prosenttia yrityksistä odotti paranemista. Loput arvioivat tilanteen jatkuvan ennallaan. Valtakunnallisesti barometrin heikoimmat odotukset ovat metsäteollisuudessa, joka on merkittävä toimiala myös Keski-Suomessa.

”Keski-Suomi reagoi talouden heilahteluihin yleensä jonkin verran aiemmin muuhun maahan nähden. Vaikuttaa siltä, että myös odotusten heikkeneminen näkyy meillä ennakkoon”, Keski-Suomen kauppakamarin toimitusjohtaja Ari Hiltunen kommentoi.

Elinkeinoelämän keskusliiton ekonomisti Simo Pinomaa kuitenkin muistuttaa, että Keski-Suomessa tuotanto- ja myyntimäärät pysyivät keskimäärin ennal­laan tammi−maaliskuussa. Tuotannon ennakoidaan vauh­dittuvan toisella neljänneksellä. Myös kannattavuus on likimain vuoden takaisissa lukemissa ja se pysynee lähes ennallaan lähikuukausina.

Positiivisen signaalin antaa erityisesti se, että Keski-Suomessa henkilökuntaa palkattiin hieman lisää ensimmäisellä neljänneksellä ja työvoiman määrä kasvanee lievästi ke­sän alussakin. Ammattityövoiman pula on vaimentunut vuoden 2018 huippulukemista, mutta huhtikuussa edel­leen lähes neljäsosa vastaajista ilmoitti rekry­tointivaikeuksista.

Suhdannebarometrin julkistustilaisuuteen osallistuneet yritysedustajat eivät nähneet tulevaa suhdannetilannetta yhtä synkkänä kuin barometrin tulokset antavat ymmärtää.

Vähittäiskauppaa edustava K-Supermarket Lutakon kauppias Mikko Ruuskanen uskoo positiivisiin näkymiin, vaikkakaan viime vuoden kesää on luultavasti vaikea päihittää.

”Ruokakaupassa erityisesti viime kesä oli meille todella suotuisa hyvän sään ansiosta. Näin sataman läheisyydessä ihmiset hakevat meiltä paljon nopeasti mukaan napattavaa ruokaa, ja siksi säällä on meille ehkä suurempi merkitys kuin muilla ruokakaupoilla”, Ruuskanen miettii.

Viime vuoden rakennusbuumi taas on synnyttänyt Keski-Suomeen, ja erityisesti Jyväskylään, reilusti uutta rakennuskantaa. Skanska Talonrakennus Väli-Suomen yksikönjohtaja Noora Sokero uskoo tilanteen tasoittuvan mutta pysyvän silti aktiivisena.

”Rakentamiselle on edelleen kysyntää. Tänä vuonna käynnistyy esimerkiksi uusia kouluhankkeita ja työtiloja yrityksille, vaikka asuntorakentaminen rauhoittuukin”, Sokero sanoo.

Rakennusalalla työvoiman saatavuus on edelleen ongelma etenkin suurten ikäluokkien eläköitymisen myötä. Sokeron mukaan esimerkiksi työnjohdossa on vapautunut ja vapautuu edelleen paljon isoja saappaita täytettäviksi.

Muuramessa työstökoneiden komponentteja valmistavan OK-VISE Oy:n toimitusjohtaja Olavi Meriläinen ei näe, että teollisuuden suhdannetilanne heijastuu kovin merkittävästi yritykseen, koska jopa 90 prosenttia yrityksen myynnistä on vientiä.

”Merkittävimmät vientimaamme ovat USA, Japani, Saksa ja Taiwan. Nyt erityisesti USA:n markkinat vetävät hyvin. Viimeisen 5 vuoden aikana olemme kasvaneet 10−15 prosentin vuosivauhtia, mutta tänä vuonna Japanin markkinoiden hiljentymisen takia emme välttämättä pääse yhtä koviin kasvulukuihin kuin viime vuosina”, Meriläinen sanoo.

EK:n suhdannetiedusteluun vastasi Keski-Suomesta kaikkiaan 68 yritystä, joiden yhteenlaskettu henkilöstömäärä on 13 131.

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n Suhdannebarometri julkaistaan neljä kertaa vuodessa. Kyselyä on tehty säännöllisesti vuodesta 1966 lähtien. Se on osa Euroopan komission suhdannetiedustelujärjestelmää, jota EU rahoittaa osittain. Tiedustelu koskee Suomessa tapahtuvaa toimintaa.