14.06.2023 16:35
Vuoden digitalisaatioteko -palkinto Jyväskylän ammattikorkeakoululle ja Jyväskylän yliopistolle
Kuvassa vasemmalta alkaen Jyväskylän yliopiston digijohtaja Ari Hirvonen, Digivaliokunnan puheenjohtaja Anssi Kuoppala ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun IT-instituutin johtaja Tero Kokkonen.
Keski-Suomen kauppakamarin Digivaliokunta myöntää vuosittain Vuoden digitalisaatioteko -palkinnon tunnustuksena digitalisaation saralla menestymisestä. Tänä vuonna palkinto myönnettiin Jyväskylän ammattikorkeakoulun IT-instituutille ja Jyväskylän yliopiston IT-tiedekunnalle, jotka ovat olleet luomassa Keski-Suomeen kyberosaajien keskittymää.
Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Jyväskylän yliopisto ovat tehneet pitkäjänteistä työtä Keski-Suomen kyberosaamiskeskittymäksi, joka on noteerattu paitsi kansallisesti myös kansainvälisesti. Perusteluna palkinnon myöntämiselle oli sen myötä myönnetty kyberturvallisuuskoulutuksen valtakunnallinen vetovastuu sekä Suomen kyberosaamiskeskuksen (Finnish Center of Expertise for Cybersecurity, FICEC) perustaminen.
Keski-Suomen profiloituminen kyberturvallisuusosaamisen keskittymäksi ja vetovastuu ovat merkittävä tunnustus osaamisesta paitsi ammattikorkeakoululle ja yliopistolle, myös koko Keski-Suomelle.
”Jyväskylässä on tehty pitkään määrätietoista työtä kyberasioissa ja tänä päivänä sekä Suomessa että laajemmin maailmalla tunnetaan ja tunnustetaan Jyväskylän edelläkävijyys teeman ympärillä. Koulutuksen ja tutkimuksen kautta tapahtuva kehittäminen resonoi laajasti ja sekä ammattikorkeakoulu että yliopisto ansaitsevat palkinnon edelläkävijyydellään”, perustelee valiokunnan puheenjohtaja Anssi Kuoppala valintaa.
Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen päätti 19.12.22 noin 3,4 miljoonan euron erityisavustuksesta Jyväskylän yliopiston ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun johtamille kyberosaamisen konsortioille. Rahoituksen myötä Jyväskylän yliopisto ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu ottavat valtakunnallisen vetovastuun. Lisäksi Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Jyväskylän yliopistolle 450 000 euron rahoituksen informaatiopsykologisen turvallisuuden tutkimuksen ja opetuksen kehittämiseen. Rahoituksella ja informaatiopsykologisen osaamisen vahvistamisella parannetaan suomalaisen yhteiskunnan henkistä kriisinkestävyyttä.
Maaliskuun lopussa Digiturvallisuusmessuilla oppilaitokset kertoivat Suomen kyberosaamiskeskuksen (Finnish Center of Expertise for Cybersecurity, FICEC) perustamisesta Jyväskylään. Keskuksen visiona on kehittyä huippuluokan kansainväliseksi kyberturvallisuuden tutkimus- ja koulutuskeskukseksi, joka vahvistaa erityisesti Keski-Suomen alueen elinvoimaa, mutta osaltaan tukee myös koko Suomen kyberturvallisuusbrändiä. Osaamiskeskuksessa yhdistyy myös vahva yhteistyö elinkeinoelämän kanssa sekä kyky uusimman teknologian soveltamiseen. Keskus aloittaa toimintansa 1.4.2023.
Vuoden digitalisaatioteko -palkinto luovutettiin 14.6.2023. Palkinnon vastaanottivat Jyväskylän ammattikorkeakoulun IT-instituutin johtaja Tero Kokkonen ja Jyväskylän yliopiston digijohtaja Ari Hirvonen.
”Vuoden digitalisaatioteko -palkinto on arvokas huomionosoitus pitkäjänteisestä ja monipuolisesta työstä, jota olemme Jamkissa tehneet kyberturvallisuusosaamisen kasvattamiseksi niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Keski-Suomen alue on kiistaton kyberturvallisuuskeskittymä ja on hienoa, että roolimme tässä kokonaisuudessa huomataan. FICEC yhteistyö Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston välillä kasvattaa Keski-Suomen kyberturvallisuuskeskittymän kansallista painoarvoa entisestään”, sanoo Tero Kokkonen.
"Kyberosaaminen on tärkeämpää kuin koskaan aiemmin. Olen iloinen ja ylpeä Jyväskylän yliopiston IT-tiedekunnan ansiokkaasta työstä tällä saralla yritysten ja yhteiskunnan hyväksi. Lämmin kiitos arvokkaasta tunnuksesta", toteaa Ari Hirvonen.
Jamk IT-instituutti toteuttaa laajasti kyberturvallisuuteen liittyvää tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa yritysten ja julkisten toimijoiden kanssa. Lisäksi se kehittää eri toimijoiden kyberturvallisuusosaamista kyberturvallisuusharjoitusten ja -koulutusten avulla. Tutkintokoulutuksen kautta tuotetaan valmistuvia kyberturvallisuusosaajia liike-elämän tarpeisiin. Laadukasta tieto- ja viestintätekniikan insinöörikoulutusta, jossa opiskelija voi erikoistua kyberturvallisuuteen, tarjotaan niin AMK kuin Ylempi AMK tasollakin. Kansallisen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) on myöntänyt tutkinto-ohjelmalle EUR-ACE- laatuleiman osoituksena ohjelman antaman osaamisen laadusta kansainvälisellä mittaristolla arvioituna.
JYVSECTEC – Jyväskylä Security Technology on Jamk IT-instituuttiin kuuluva kyberturvallisuuteen, tekoälyyn ja data-analytiikkaan keskittynyt tutkimus-, kehitys- ja koulutuskeskus. Sen tavoitteena on kehittää organisaatioiden osaamista koulutusten ja harjoitusten avulla sekä toteuttamalla tutkimus- ja kehitystoimintaa kansallisten ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa. Esimerkkinä on kansallinen kyberharjoitus, jota on toteutettu vuosittain vuodesta 2013 lähtien yhteistyössä turvallisuusviranomaisten ja kriittisen infrastruktuurin toimijoiden kanssa. Jamk IT-instituutilla on puolustusministeriön kanssa yhteistyösopimus kansallisen kyberturvallisuuden kehittämisestä.
Jyväskylän yliopiston IT-tiedekunta kuuluu Euroopan parhaimmistoon. Kyberturvallisuus ja yleisemmin digitaalinen turvallisuus ovat läpäiseviä teemoja Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnan opetuksessa. Erityisetä huomiota niihin kiinnitetään kyberturvallisuuden sekä turvallisuus ja strateginen analyysi -maisteriohjelmissa.
Kyberturvallisuuden maisteriohjelman tavoitteena on tarjota opiskelijalle vankka osaaminen työskentelyyn kyberturvallisuuden kokonaishallintaa vaativissa johtamis- ja kehittämistehtävissä. Koulutuksessa tarkastellaan kybermaailmaa ja sen turvallisuutta hallinnollisesta ja teknologisesta näkökulmasta. Keskeisiä tutkimusteemoja ovat tieto- ja kyberturvallisuusstrategian kehittämismenetelmät, ohjelmistoturvallisuus, tietoturvan johtaminen ja hallinta, turvallisten tietojärjestelmien kehitysmenetelmät, tietoturvakäyttäytymisen ja tietoturvakulttuurin parantaminen, tietoturvainvestoinnit, käyttäjien manipulointi ja tietojen kalastelu.
Turvallisuuden ja strategisen analyysin maisteriohjelmassa koulutetaan laaja-alaisia turvallisuuden asiantuntijoita, jotka osaavat analysoida turvallisuuteen vaikuttavia muutoksia ja ilmiöitä globaalissa ympäristössä. Maisteriohjelman opinnoissa käsitellään turvallisuusympäristöä ja sen muutosta, kriisejä ja konflikteja sekä globalisaation, teknologian kehittymisen ja digitalisaation merkitystä niihin. Keskeinen osa maisteriohjelmaa on myös strategisen tiedustelun osaaminen. Keskeisiä tutkimusteemoja ovat monitieteinen yhteiskunnallisten kriisien ja konfliktien tutkimus, kyberturvallisuus, informaatiovaikuttaminen, digitalisaatio ja sen aiheuttamat turvallisuushaasteet, tiedustelu, tiedonlouhinta osana turvallisuuskuvan muodostamista, monilukutaito ja turvallisuusjohtaminen.
Keski-Suomen kauppakamarin Digivaliokunnan missiona on kehittää Keski-Suomen kilpailukykyä edistämällä ICT-alan kehitystä. Tavoitteena on lisätä Keski-Suomen osaamista ja vetovoimaisuutta ICT-alan toimintaympäristönä koulutuksessa, tutkimuksessa ja yritystoiminnassa niin paikallisesti kuin kansainvälisestikin. Digivaliokunnassa on mukana toimijoita aina ICT- ja kyberturvallisuusyrityksistä oppilaitoksiin, teleoperaattoreihin, mediakonserneihin ja opiskelijajärjestöistä Nuorkauppakamariin. Valiokunta toimii linkkinä varmistamassa tiedonkulun eri toimijoiden välillä sekä on kehittämässä aluetta ja sen varautumista ja luomassa digitalisaation edellytyksiä.