Yritysvaikutusten arviointia vahvistetaan Jyväskylän kaavoituksessa

​Jyväskylän kaupunki, Jyväskylän alueen yrittäjäyhdistykset sekä Keski-Suomen kauppakamarin palvelu- ja aluerakennevaliokunta haluavat vahvistaa maankäyttöön ja kaupunkisuunnitteluun liittyvien päätösten yritysvaikutusten arviointia. Tavoitteena on kehittää aiemmin käytössä olleita toimintatapoja sekä lisätä vaikutusten arvioinnissa kaupungin ja elinkeinoelämää edustavien järjestöjen yhteistyötä.

Uusia toimintatapoja kokeillaan ja otetaan käyttöön tämän vuoden aikana. Arvioinnilla pyritään tunnistamaan päätöksistä seuraavia vaikutuksia yritysten toimintaan ja kehittymisedellytyksiin, lisäämään päätöksenteon avoimuutta hyvissä ajoin tapahtuvan vuorovaikutuksen kautta. Viime kädessä kyseessä on koko kaupungin yhteinen etu: yritysten tarpeet huomioiva kaupunki on vetovoimainen ja luo pohjaa yritysten menestykselle ja sitä kautta alueelliselle hyvinvoinnille.

Nyt työn alla ovat erityisesti päätöksen valmistelijoiden osaamisen tukeminen, arviointiin tarvittavien lähtötietojen parantaminen sekä yrittäjäyhdistysten ja kauppakamarin asiantuntemuksen hyödyntäminen entistä laajemmin.

Yrityksille on tärkeää, että elinkeinoelämän tarpeet ja näkökohdat otetaan huomioon kaupunkisuunnitteluun liittyvässä päätöksenteossa. Myös päätöksiä valmisteleva virkamies sekä kaupungin luottamushenkilöt haluavat tietää esimerkiksi kaavassa esitettyjen ratkaisujen vaikutukset yritystoiminnalle. Haasteena on erityisesti piiloon jäävien vaikutusten tunnistaminen.

Päätösten yritysvaikutusten arviointi on osa Jyväskylän kaupunkistrategiaa, jonka kaupunginvaltuusto hyväksyi vuoden 2014 lopussa. Tässä vaiheessa keskitytään kaavoituksen yritysvaikutuksiin, mutta kehitettyjä toimintatapoja on tarkoitus hyödyntää myös muilla hallinnon aloilla.

Uusia toimintatapoja ovat työstämässä Jyväskylän alueen yrittäjäyhdistysten YRVA-työryhmän sekä Keski-Suomen kauppakamarin palvelu- ja aluerakennevaliokunnan edustajat yhdessä Jyväskylän kaupungin kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö -palvelualueen sekä elinkeinoyksikön kanssa.

Lisätietoja:
- Sarita Humppi, erikoissuunnittelija, Jyväskylän kaupunki, p. 050 311 8502, sarita.humppi[at]jkl.fi
- Seija Kiiskilä, Jyväskylän Yrittäjäyhdistysten YRVA-ryhmän puheenjohtaja, p. 040 411 2554, seija[at]futuresgarden.fi
- Marko Huttunen, Keski-Suomen kauppakamarin palvelu- ja aluerakennevaliokunnan puheenjohtaja, p. 050 329 2563, marko.huttunen[at]jyy.fi