Ajankohtaista ICT- ja tietosuojarintamalta

Kaksi ajankohtaista Legal Corporate Governance -teemaa ovat antaneet aihetta loppukesän blogiimme. Yritykset ja julkiset organisaatiot tilaavat kiihtyvään tahtiin erilaisia ohjelmistoja. Sopimusvastuiden ymmärtäminen edistää ohjelmistotoimituksen sujuvuutta ja lopputuotteen laatua. Vastuiden epäselvä määrittely voi myös johtaa yhteistyön päättymiseen ja pitkällisiin oikeusriitoihin. Tässä yhteydessä käsitellään vain asiakaskohtaisesti tuotettavia ohjelmistoja.

Suomalaisessa sopimusoikeudessa on lähtökohtana sopimusvapaus – osapuolet saavat hyvin vapaasti päättää sopimuksen sisällöstä. Yleisesti ohjelmistotoimituksissa hyödynnetään kuitenkin IT2018- vakioehtoja. Varsinaisen sopimuksen laatimisen lisäksi on tärkeää perehtyä vakioehtoihin ja liittää ne sopimukseen.

Ohjelmistotoimitukset ovat usein pitkäkestoisia ja osatoimituksista koostuvia, jolloin myös erilaisten sopimusoikeudellisten periaatteiden merkitys korostuu. Erityisen tärkeänä periaatteena on lojaliteettivelvollisuus – eli velvollisuus toimia toisenkin osapuolen edut huomioiden. Ohjelmistotoimituksissa sopimus on enemmänkin pitkäkestoinen palvelusopimus kuin ns. kertaluontoinen kauppasopimus.

Ohjelmistotoimitukset ovat yksilöllisiä, minkä vuoksi kaikkiin tapauksiin soveltuvia ohjeita on vaikea antaa. Lisäksi myös valittu toimitusmenettely vaikuttaa sopimuksen tulkintaan ja sisältöön. Toimittajan vastuun kannalta on yleisesti tärkeää sopia ainakin:

• projekti- ja muutoshallinnasta
• virheluokittelusta ja virheen kriittisyydestä
• takuusta
• viivästyksestä ja sen seurauksista.

Tietosuoja-asiat ovat jatkossakin ajankohtaisia

Tietosuoja-asioihin varautumisen toinen aalto saapuu kovaa vauhtia. Ensin yritykset ja organisaatiot varautuivat GDPR:n voimaantuloon mutta nyt tätä sääntelyä on alettu myös soveltaa käytäntöön. Uutta soveltamiskäytäntöä on saatu niin Euroopan Unionin tuomioistuimelta kuin kansalliselta tietosuojavaltuutetultakin. Uusia kriittisiä ratkaisuja on odotettavissa myös lisää.

Yritysten onkin nyt huolehdittava yhä vastuullisemmin huolehdittava omien tietosuojakäytäntöjen kuvaamisesta, toteuttamisesta sekä omaehtoisesta seurannasta. Pahimmillaan tietosuojavirheet ja -loukkaukset johtavat toiminnan vakavaan kriisitilaan.

Halutessanne testata yrityksenne tietosuojan tilaa, voitte tilata meiltä testin katri.harjuvetelainen@winlaw.fi. Palvelemme teitä ICT-sopimuksiin ja tietosuojaan liittyvissä asioissa. Lisätietoja: www.winlaw.fi tai allekirjoittaneelta

Katri Harjuveteläinen, Lakimies, OTM, CIPP/E,

Asianajotoimisto WINLAW Oy


Maksuton neuvontapalvelu kauppakamarin jäsenille

Keski-Suomen kauppakamarin jäsenenä saat maksutonta neuvontaa laki-, vero-, talous- ja GDPR-asioissa. Kysymyksiisi vastaavat yritystoimintaan erikoistuneet keskisuomalaiset lakimiehet ja tilintarkastajat. Voit ottaa suoraan yhteyttä yhteistyökumppaneihimme tai lähettää kysymyksesi kauppakamariin: neuvonta@kskauppakamari.fi.​​​​​​​