Amazon avaa uuden reitin Ruotsin markkinoille

Digitaalisen kaupan asiantuntijat rohkaisevat suomalaisia yrityksiä hyödyntämään uutta kauppapaikkaa. Verkkokauppajätti Amazon käynnisti kauppapaikkansa Ruotsissa lokakuun lopulla ja pian ovat vuorossa todennäköisesti myös muut pohjoismaat. Amazonin Ruotsin lanseerauksen myötä suomalaiset yritykset saavat uuden jakelukanavan naapurimaan ja koko maailman markkinoille.

Maailmalla ovat jo lukuisat yritykset levittäytyneet kotimarkkinoidensa ulkopuolelle Amazonin avulla. Hyötyjiä ovat erityisesti pienet ja keskisuuret yritykset, joilla ei muuten ole resursseja kansainvälistymiseen.

Amazon on ravistellut kaupan rakenteita kaikissa niissä maissa, joissa se on lanseerannut oman palvelunsa. Tulokas koetaan monesti uhkana, mutta se tarjoaa myös isoja mahdollisuuksia.

Viimeistään nyt on myös suomalaisten yritysten tiedostettava, että ne eivät ole immuuneja tälle muutokselle.

Harvat suomalaisyritykset ovat hyödyntäneet Amazonia

Amazon on toiminut Euroopassa jo yli 20 vuotta. Saksan ja Britannian verkkokaupat käynnistyivät vuonna 1998. Silti vain harvat suomalaisyritykset ovat hyödyntäneet tätä kanavaa.

– Amazonin Ruotsin lanseeraus tarkoittaa sitä, että suomalaiset yritykset eivät voi enää työntää päätään puskaan. Vallalla on ollut tähän asti sellainen mentaliteetti, että Amazon ei koske meitä. Se on koettu vaikeaksi ja epärelevantiksi eikä siihen ole viitsitty panostaa. Nyt Amazon onkin yhtäkkiä jo melkein täällä ja useimmat yritykset joutuvat lähtemään liikkeelle pystymetsästä, vaikka Saksan kanssa olisi voitu harjoitella jo vuosikausia.

Näin sanoo Markus Varsikko, joka johtaa Amazon-konsultointiin erikoistunutta helsinkiläistä Dash Retail Consulting -yritystä. Hän arvioi, että Amazon lanseeraa kauppapaikkansa Suomeen 6–12 kuukauden kuluessa.

– Olen puhunut yrityksille Amazonin tarjoamista hyödyistä jo vuosikausia. Uskoisin, että päätöksenteko nyt nopeutuu, kun Amazon on tullut naapuriin, Varsikko heittää.

Aika varautua Amazonin saapumiseen Suomeen

Varsikon mukaan Amazonin Ruotsin kauppapaikka antaa Suomalaisille yrityksille mahdollisuuden harjoitella ja varautua siihen, kun verkkokauppajätti tekee maihinnousun Suomeen. Suurimpana hyötynä hän näkee kuitenkin Amazonin tarjoaman vientikanavan.

– Suomalaiset kaupan yritykset hallitsevat hyvin kotimarkkinat, mutta viennissä sormi menee helposti suuhun. Amazonin avulla kauppiaat voivat nyt laajentaa tehokkaasti Ruotsiin ja samalla vaivalla edelleen muihin maihin, joissa Amazon toimii, esimerkiksi 80 miljoonan asukkaan Saksaan.

Miten Amazonin kanssa sitten pääsee alkuun? Markus Varsikko kertoo, että heti ensimmäiseksi yrityksen kannattaa luoda tilannekuva siitä, mitä Amazon merkitsee omalle toimialalle.

– Pitää yksinkertaisesti mennä esimerkiksi Ruotsin Amazonin sivuille ja katsoa mitä tuotteita siellä on tarjolla omassa kategoriassa. Paljoko tuotteita on, onko tuttuja brändejä, missä hinnoissa siellä liikutaan, myykö siellä ehkä joku kolmas osapuoli yrityksen omia tuotteita jo nyt, hän luettelee.

– Tämän jälkeen pitää miettiä soveltuvatko yrityksen tuotteet sinne ja pärjäävätkö niiden hinnat kilpailijoille. Jos todetaan, että pärjäämisen mahdollisuuksia on, niin sitten voi edetä esimerkiksi Amazon-osaajien avulla, tai kasvattaa omaa ymmärrystään kauppapaikan toiminnasta siihen perehdyttävän kurssin tai webinaarin avulla.

Valmistelut pitää tehdä huolella

– On oma prosessinsa ja vaivannäkönsä saada tuotteensa sinne näkyviin. Kotiläksyt pitää tehdä. Ostamalla mainontaa pääsee nopeammin näkyville. Orgaanisessa haussa taas nousee sitä korkeammalle, mitä enemmän myyntiä saa aikaiseksi. Malli on aika suoraviivainen, mutta se sisältää paljon yksityiskohtia.

Varsikon mukaan vaarallisinta mitä Amazonin kanssa voi tehdä, on että yritys ei mene edes katsomaan, miltä oman tuotteen kategoria siellä näyttää.

– Jos vetää laput silmille, niin sitten ei voi kuin pettyä ja yllättyä, hän sanoo.

Nottinghamin yliopistossa kaupan apulaisprofessorina toimiva Mikko Hänninen arvioi, että Amazonin aktiivisuus suomalaisia yrityksiä kohtaan kasvaa entisestään nyt, kun yhtiö on avannut kauppapaikkansa Ruotsissa. Myös hän uskoo, että lähivuosina Amazon avaa kauppapaikan myös Suomeen.

– Amazon on jo aiemmin kosiskellut suomalaisia kauppiaita markkinapaikoilleen ja varmasti tämä houkuttelu nyt kiihtyy. Jatkossa Amazonissa nähdään yhä enemmän suomalaisia kauppiaita, hän sanoo.

Rohkeasti hyödyntämään mahdollisuuksia

Digitaalisia liiketoimintamalleja tutkivan Hännisen mielestä suomalaisten yritysten kannattaa ehdottomasti hyödyntää rohkeasti Amazonin tarjoamia mahdollisuuksia etenkin, jos yrityksellä on omia tuotteita ja omaa tuotantoa. Sen sijaan muiden tuotteita välittäville jälleenmyyjille Amazon voi olla hankala, sillä siellä saattaa olla jopa tuhansia samoja tai samankaltaisia kilpailevia tuotteita.

– Amazon on kustannustehokas väline kansainvälistymiseen. Amazonin mallissa on loistavaa, että kun kauppias päättää mennä Ruotsiin, niin hän voi samalla päättää haluaako hän myydä myös esimerkiksi Saksassa, Britanniassa tai jopa Yhdysvalloissa markkinapaikkamyyjänä.

– Esimerkiksi suomalaisen pienvalmistajan tai vaatemerkin kannattaa ilman muuta tarttua tilaisuuteen ja selvittää, miten myynti käynnistetään Amazonissa mahdollisimman pian.

Amazonilla myönteinen vaikutus kauppaan

Hännisen mukaan Amazonin rantautuminen Ruotsiin vaikuttaa vääjäämättä Suomen vähittäiskauppaan, sillä suuri osa siellä toimivista kauppiaista toimittaa tuotteitaan sieltä myös Suomeen. Lisäksi toimitusajat nopeutuvat verrattuna siihen, että tuotteet tilattaisiin esimerkiksi Saksasta. Hän ei kuitenkaan näe, että kaupan alalla olisi isompaa hätää lyhyellä aikavälillä. Sen sijaan myöhemmin Suomeen rantautuessaan Amazonista voi kehittyä todellinen uhka kotimaisille vähittäiskaupan toimijoille.

Kuluttajat puolestaan hyötyvät Amazonin valtavasta tuotevalikoimasta ja edullisesta hintalupauksesta. Hänninen pitää myös mahdollisena, että Amazonin Ruotsin kauppapaikkaan tulee palvelua suomeksi sekä suomalaisille tuttuja maksutapoja, jolloin ostamisen kynnys alenee entisestään.

Hänninen uskoo, että pitkällä aikavälillä Amazonin vaikutukset ovat kuitenkin myönteiset koko kaupan alalle Suomessa. Sen lisäksi, että se tarjoaa myyjille tehokkaan kansainvälistymiskanavan se pakottaa kotimaiset toimijat kehittämään asiakaskokemustaan ja toimimaan entistä enemmän kuluttajan ehdoilla.


Kirjoittaja:

Paul Öhrnberg

Juttu on julkaistu alun perin Suomalais-Ruotsalaisen kauppakamarin sivuilla.