DUL: Jatkuvalla kehittymisellä kasvun tielle

Digitalisaatio ja uusi liiketoiminta -valiokunnan lokakuun kokouksessa pohdittiin, mitkä asiat ovat olleet tärkeitä koronakriisistä toipumisessa. Kokouksessa kuultiin kasvutarina valiokuntalaiselta Howspacelta, joka on kasvanut voimakkaasti koronakriisistä huolimatta.

Digitalisaatio ja uusi liiketoiminta -valiokunta DUL otti edellisessä kokouksessaan tehtäväkseen miettiä, miten yritykset pääsevät koronakriisissä oikealle, kasvun sakaralle ja miten sitä voidaan edesauttaa.

Tutkija Peter Atwater Delawaren yliopistosta lanseerasi kesällä K-toipumismalliksi kutsutun teorian siitä, miten korona jakaa yrityksiä yhä voimakkaammin eri sakaroille. Malli osoittaa, että toiset ovat selviytyneet koronakriisistä ja jopa kasvavat voimakkaasti, kun taas osaa yrityksistä koronakriisi on runnellut niin, että lasku on jatkuvaa.

”DUL:n, kauppakamarijäsenistön ja koko yhteiskuntamme näkökulmasta on erityisen tärkeää ja mielenkiintoista pohtia K:n ylöspäin osoittavalle sakaralle kuuluvia yrityksiä. Ne ovat nopeita koronakriisistä toipujia ja tulevaisuuden hyötyjiä. Valiokuntamme erityiseksi missioksi voi hyvin ajatella juuri tällaisten yritysten ja organisaatioiden menestyksen vahvistamisen”, sanoo Digitalisaatio ja uusi liiketoiminta -valiokunnan puheenjohtaja Anssi Kuoppala.

Atwaterin mukaan yrityksen koko ja käytettävissä olevat rahat ovat kulkeneet käsi kädessä koronakriisistä toipumisessa. Pandemian aikana menestyneet yritykset ovat yleensä erittäin suuria. Jotkin yritykset ovat selviytyneet pandemiasta erittäin hyvin siksi, että kysyntä pandemian aikana on kasvanut. Suuret, monikansalliset yhtiöt ovat menestyneet erittäin hyvin, kun taas yleensä pienemmät yritykset eivät ole menestyneet niin hyvin. Myös yrityksen toimialalla on ollut merkitystä.

Digitaalisten työkalujen kysyntä on kasvanut korona-aikana

Yksi koronakriisistä voittajana selviytynyt on valiokunnassa mukana oleva yritys Howspace, joka on kasvanut voimakkaasti kysynnän kasvaessa pandemian aikana. Toimitusjohtaja Ilkka Mäkitalo kertoi alustuksen siitä, miten yritys on ottanut rohkean harppauksen maailmalle. Mäkitalo esitteli Howspace-työkalua, joka on monipuoliseen käyttöön taipuva AI-pohjainen digitaalisen fasilitoinnin ja sosiaalisen oppimisen yhteistyöalusta. Se rakentuu työtiloista, joihin kutsutaan joukko ihmisiä esimerkiksi projekteihin.

Howspacella on ollut kova kasvun vuosi: vuosi sitten kesällä henkilöstöä oli 16, tänä päivänä yli 50. Henkilöstöä on myös Tukholmassa, USA:ssa, Espanjassa, Australiassa, Kanadassa ja Saksassa. Yksi tärkeä pointti kasvussa on ollut se, että palkataan kovimpia osaajia verkostojen kautta. Kasvua on edesauttanut se, että korona on vauhdittanut ihmisten halua digitalisaatioon.

”Korona-aikana on tullut mukaan uusia toimialoja, joilla on tarve tehdä asiat toisella tavalla, kun asiat on täytynyt viedä verkkoon. Howspace haluaa auttaa ihmisiä ja yrityksiä onnistumaan”, Mäkitalo kertoo.

Valiokunta pohti kokouksessaan, mitkä ovat menestyksen avaimia koronakriisissä.

”On mietittävä sitä, miten suhtautuu uuteen asiaan. On oltava nöyrä ja oppiva asenne siihen, että maailma muuttuu kovaa vauhtia”, Mäkitalo sanoo.

Jatkuva oppiminen ja kehittyminen nousikin voimakkaasti valiokunnan keskustelussa. Myös organisaation tavoilla toimia on merkitystä.

”Olemme pitäneet kiinni tärkeistä periaatteista ja arvoista. Meitä on auttanut se, että ei ole rakenteita, jotka estävät tekemästä asioita viisaasti”, Mäkitalo kertoo.


Lisää aiheesta: https://abcnews.go.com/Business/covid-19-financial-crisis-wages-economists-warn-divergent/story?id=71772509