18.09.2018 12:55
Johtaminen 2.0
Monien johtamiskoulutusten järjestäjänä ja monien eri asiantuntijoiden kanssa asiasta keskustelleena voin todeta, että johtaminen elää rajua muutosta. Nykyään viljellään jopa ajatusta, että johtajia ei tarvittaisi ollenkaan. Ihan näin pitkälle meneviä johtopäätöksiä en olisi vielä valmis tekemään, mutta johtajan rooli on radikaalisti muuttumassa siitä, mitä se on ollut ennen.
Itseohjautuvuudesta uutta potkua organisaation kehittymiseen
Itseohjautuva organisaatio on päivän sana tai tavoitetila. TEAL on yksi uusista organisaatiokulttuurin ismeistä. Tästä maailmasta kumpuaa nimenomaan se kysymys, onko johtajalla enää roolia ollenkaan. Väärin tai liian radikaalisti toteutettu itseohjautuvuus on kuitenkin aiheuttanut jopa pahoinvointia organisaatioissa, koska pahimmillaan työntekijät kokevat jäävänsä vastuiden ja haasteiden kanssa yksin.
Hyvin toimivana itseohjautuva organisaatio toki tuo selkeitä hyötyjä: muun muassa tehokkuutta, vastuunkantoa, tiiviimpiä työyhteisöjä ja merkityksellisyyttä. Pääseminen vertikaalisesta johtamisesta horisontaaliseen johtamiseen vaatii isoja toiminnallisia, ja ennen kaikkea ajatuksellisia, muutoksia sekä koko organisaation läpikäymistä.
Yhdessä tekeminen rakentaa työyhteisöä
Uusi termi yhdessä ohjautuminen onkin alkanut jo syntyä. Johtajan tehtävänä tuntuu olevan rakentaa oman henkilöstönsä kanssa innostava visio ja tavoite sekä toimia mahdollistajana henkilöstön kehittämälle toiminnalle ja kehittymiselle. Tärkeään rooliin nousee tukeminen, henkilöstön potentiaalin valjastaminen yhtiön käyttöön ja tarvittaessa vastuun kantaminen.
Yrityksen vastuullisuus on merkittävä tekijä menestymisen kannalta. Johtaja joutuu miettimään yhtiön arvomaailmaa ja sitä, miten vastuullisuus näkyy käytännön toiminnassa. Miten henkilöstö voi osallistua ja toteuttaa vastuullisuutta työssään? Henkilöstön kokema merkityksellisyys nousee erityisesti uuden sukupolven myötä todella tärkeään rooliin. Sitoutumista organisaation on muuten vaikea tavoittaa.
Muutos ei synny itsestään vaan vaatii jatkuvaa työtä
Henkilöstön muutosjoustavuus tuntuu olevan monen johtajan näkökulmasta kysymysmerkki tai kompastuskivi. Miten synnytetään kehityksestä nauttiva, joustava organisaatio, jossa ihmiset ovat tekemässä muutosta mielellään etukenossa? Johtajan pöydälle tuleekin kysymys, millaista uutta osaamista kehittäminen vaatii ja millaisilla työkaluilla osaamista lisätään. Miten rakennetaan jatkuvasti oppiva organisaatio, joka ennakoi ja pystyy vastaamaan kiihtyvään muutostahtiin? Johtajan työsarkaa siis riittää, mutta ylhäältä alaspäin kulkeva komentoketju on historiaa.