Mitä väliä mikä laki? – Onnistunut vientikauppa on onnistunutta sopimista

Ulkomaankauppaan liittyy moninaisia asiakirjoja, joista olennaisin on itse sopimus tavaroiden tai palvelujen kaupasta. Nykyään ymmärretään laajalti tarve tehdä sopimuksia varmemmin kuin raapustamalla hinta, tuote ja toimituspäivä serviettiin, saati vain suullisesti kädenpuristuksen sinetöimänä. Silti kirjallistenkin sopimusten maailmassa vaanii kosolti riskejä.

Kirjallinen sopimus kannattaa aina

On hyvä miettiä, miksi ylipäätään teemme kirjallisia sopimuksia. Siksikö, että emme luota sopimuskumppaniimme? Vai koska haluamme voittaa oikeudessa, jos sopimukseen liittyen syntyy myöhemmin riita? Ei, kyse on ensisijaisesti nimenomaan riitojen ennaltaehkäisemisestä ja siitä, että selkeä kirjallinen vastuunjako ja sopimuskumppanien odotusten kirjaaminen ohjaa sopimuksen toteuttamista niin, että molempien edut toteutuvat ilman riitaisuuksia.

Vaikka kävisi niin, että allekirjoittamisen jälkeen kumpikaan osapuoli ei enää milloinkaan edes vilkaise tehtyä sopimusta, on sopimusneuvottelu ja kirjallisen sopimuksen laatiminen yleensä aina täyttänyt tehtävänsä. Yhteistyö toimii, koska ehdoista neuvoteltaessa molempien osapuolten intressit ja odotukset sopimuksen suhteen on tuotu esille ja pyritty kirjaamaan sopimukseen, jolloin ristiriitaiset odotukset ovat tulleet ilmi. Näin yhteistyöhön mahdollisesti liittyvät ristiriitaisuudet saadaan käsiteltyä jo sopimusneuvotteluvaiheessa, eikä vasta paljon kalliimmassa jälkikäteisessä riidanratkaisumenettelyssä.

Sopimukseen sovellettava laki avainasemassa

Sopimusneuvotteluissa on käytävä läpi lukemattomia sopimukseen liittyviä näkökulmia ja yksityiskohtia, jolloin voi käydä niin, että isoja perusasioita jää syvällisemmin käsittelemättä. Yksi tällaisista tapauksista on se, mitä lakia sopimukseen sovelletaan. Lainvalinta nimittäin kuuluu sopimusvapauteen: osapuolet voivat lähtökohtaisesti vapaasti valita, minkä maan lakia heidän väliseensä sopimukseen sovelletaan. Yksinkertaistaen perustilanne on sellainen, että sopimuskumppaneita on kaksi eri valtioissa ja näin ollen eri lakien alaisina, mutta sopimukselle tarvitaan yksi sovellettava laki.

Mahdollista on myös viitata ns. sopimusoikeudellisiin mallisääntöihin, kuten UNIDROIT:n kansainvälisiä kaupallisia sopimuksia koskeviin periaatteisiin, tai eurooppalaisen sopimusoikeuden periaatteisiin (Principles of European Contract Law, PECL). Näihin ei käytännössä kylläkään kansainvälisessä kaupassa kovin laajalti tukeuduta, ainakaan Suomessa kansainvälisten sopimusten kanssa päivätyökseen askaroivan kokemuksen perusteella.

Mikäli sopimusneuvotteluissa sovellettava laki on jatkuvasti neuvottelupöydällä, ja vasta neuvottelujen loppuvaiheessa päästään yksimielisyyteen sopimukseen sovellettavasta laista, on tärkeää kirjoittaa sopimus mahdollisimman yksityiskohtaiseksi. Lähtökohtaisesti sopimusehdot nimittäin tarkoittavat juuri sitä, mitä niissä lukee – riippumatta siitä, minkä maan lakia sopimukseen sovelletaan. Kuitenkin useiden ehtojen kohdalla sovellettava laki vaikuttaa merkittävästi sopimusehdon sisältöön ja merkitykseen, joten edes kirjaamalla kaikki mahdollinen sopimukseen ei päästä eroon riskistä, että sovellettava laki kuitenkin tuo yllättäviä vaikutuksia sopimusosapuolille.

Eri oikeusjärjestykset raamittavat sopimuksen tekoa

Kun sopijakumppanit ovat neuvotelleet ja laatineet hyvän sopimuksen, ja myös ymmärtävät sen ehdot samalla tavalla, eivät sovellettavaa lakia koskevat kysymykset tule edes pohdittavaksi sopimussuhteen aikana. Riippumatta siitä, minkä maan lakia itse sopimukseen sovelletaan, paikallinen lainsäädäntö niissä maissa, joihin sopimuksen kohteena olevat tavarat tai palvelut kiinteästi liittyvät, voi olla hyvin merkityksellinen. Keskeiset lait voivat koskea esimerkiksi tuoteturvallisuutta ja kuluttajansuojaa. Tätä riskiä ei juurikaan voi hallita sopimukseen sovellettavan lain valinnalla, muunlaisin vastuunjakoehdoin kylläkin.

Erityisesti ero Civil Law - ja Common Law ‑oikeusjärjestysten välillä voi olla äärimmäisen merkittävä tarkasteltaessa sopimusten laatimista ja jälkikäteistä tulkintaa. Ensimmäinen on voimassa esimerkiksi Saksassa ja Suomessa ja jälkimmäinen erityisesi USA:ssa sekä Englannissa ja Walesissa. Kuitenkin voi olla myös niin, että vaikka oikeusjärjestelmien välillä on teoriassa suuri ero, käytännön sopimustoiminnassa eroa ei monesti ole. Globaalin liiketoiminnan sopimukset sisältävät samoja elementtejä joka puolella maailmaa. Tähän todellisuuteen kuitenkin kytkeytyy potentiaalisesti kalliita väärinymmärryksiä.

Oletus, että samat perusperiaatteet ja sopimusmallit toimisivat maasta ja oikeusjärjestyksestä riippumatta voi johtaa yritykselle jopa katastrofaaliseen tilanteeseen, jos esimerkiksi sopimuskumppanin olennainen sopimusvelvoite katsotaankin sovellettavan lain alla pätemättömäksi. Angloamerikkalaisesta oikeuskulttuurista ympäri maailmaa sopimuksiin hiipineet sopimusehdot ja niissä käytetyt termit voivat myös tuoda ikävän yllätyksen, kun Suomen lain alla ehdon tulkinta onkin jotain aivan muuta kuin sopimuksen laatija on uumoillut.

<p>Varatuomari Jan-Erik Metsätähti toimii KPMG:n vero-ja lakipalvelujen Teknologia & data -ryhmässä. Hän on erikoistunut teknologiayritysten juridiseen neuvonantoon ja työskentelee erityisesti kansainvälisen kaupan ja riitojen ratkaisun parissa.<br></p>

Varatuomari Jan-Erik Metsätähti toimii KPMG:n vero-ja lakipalvelujen Teknologia & data -ryhmässä. Hän on erikoistunut teknologiayritysten juridiseen neuvonantoon ja työskentelee erityisesti kansainvälisen kaupan ja riitojen ratkaisun parissa.