Business Finlandin "Näkökulmia innovaatioihin ja kasvuun" -sarja

Näkökulmia innovaatioihin ja kasvuun -sarja jatkuu Business Finlandissa globaalilla näkökulmalla. Sarja kannustaa suomalaisia yrityksiä strategiseen pohdintaan tulevaisuuden kasvumarkkinoista ja asiakastarpeista. Se sisältää tiiviitä tilannekuvia pitkän aikavälin kansainvälisistä kehityssuuntauksista. Developing Markets Platformin puitteissa alkunsa saaneen sarjan kolmen ensimmäisen tilannekuvan painopisteenä ovat kehittyvät markkinat.

Tilannekuva 1 tuo esiin, että kehittyvien markkinoiden etenkin Afrikassa ja Aasiassa odotetaan vastaavan suurimmasta osasta maailman tulevasta väestönkasvusta. 

Tilannekuva 2 tuo esiin, että talous kehittyvillä markkinoilla kasvaa selvästi nopeammin kuin kehittyneissä maissa ja maailman suurimpien talouksien joukkoon kuuluu jo useita kehittyviä maita.

Tilannekuva 3 tuo esiin, että monet kehittyvät markkinat houkuttelevat yhä enemmän kansainvälisiä investointeja, ja joistakin kehittyvistä markkinoista on tullut globaalien investointivirtojen lähtömaita.

Pidemmän aikavälin muutokset esimerkiksi väestössä, taloudessa tai investointivirroissa vaikuttavat tuotteiden, palveluiden ja infrastruktuurin kysyntään eri tavalla eri markkinoilla. Muutokset voivat yhtäältä luoda uusia liiketoimintamahdollisuuksia kansainvälistyville suomalaisille yrityksille ja toisaalta muuttaa tai häivyttää vielä tällä hetkellä vahvaa liiketoimintaa.

Loppuasiakkaiden tarpeet voivat uusilla tai muuttuvilla markkinoilla poiketa nykyisestä – ja tämä luo sekä tarvetta että tilaa innovaatioille. Globaalit muutokset vaikuttavat myös siihen, mistä suomalaisten yritysten kansainväliset kumppanit, rahoittajat, työntekijät tai kilpailijat tulevaisuudessa tulevat.