Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ®-kokonaisuus

--

--

Hyvällä hallitustyöllä edistetään yritystoimintaa ja tuetaan pk-yritysten kasvua. Sillä myös luodaan uusia työpaikkoja ja säilytetään jo olemassa olevia. Yrityksen kasvu, kansainvälistyminen, uudistuminen, tuotteiden kaupallistaminen ja markkina-alueiden laajentaminen tarvitsevat tuekseen eri alojen kokeneita asiantuntijoita ja liiketoimintaosaajia. Erilaisissa yrityksen kehitysvaiheissa kuten esimerkiksi sukupolvenvaihdoksissa, omistajamuutoksissa, kansainvälistymisessä ja markkinahäiriöissä tarvitaan osaavaa ja yhteistyökykyistä hallitusta.

Hallituksessa siis rakennetaan yrityksen tulevaisuutta ja menestystä. Tehtävä ei ole helppo eikä yksinkertainen. Sen menestyksekäs hoitaminen sekä kehittäminen vaativat hallituksen jäseniltä paljon osaamista ja erilaisia työkaluja. Hallitustyöskentelyn avulla voidaan parhaiten sitoa yritykseen sen tarvitsemat ulkopuoliset resurssit toimivan johdon tai yrittäjän tueksi.


--

Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ® -kurssi

Kurssi soveltuu hallitustyöskentelyn aktivoimiseen ja kehittämiseen. Se tukee pk-yritysten kasvua ja kilpailukykyä vahvistamalla yrityksen hallitustyötä sekä tarjoamalla tuoreita ideoita toimintatapojen uudistamiselle. Se sopii sekä hallitustyötä jo tekeville henkilöille tai sitä harkitseville. Kurssi auttaa myös yrittäjiä ja yritysjohtajia hyödyntämään hallitustyöskentelyä entistä paremmin.

HHJ-kurssi kestää viisi iltapäivää sisältäen myös ryhmätyöpäivän. Kurssilla käsitellään hallituksen kokoonpanoa, roolia, vastuita, riskienhallintaa ja työskentelytapoja. Kokeneet asiantuntijat ja hallitusammattilaiset kertovat hyvin käytännönläheisesti ja monipuolisten yritysesimerkkien avulla, mitä on hyvä hallitustyö ja millaisia työkaluja hallitustyöskentelyn kehittäminen vaatii.


HHJ-puheenjohtajakurssi

Pk-yrityksen hallituksen puheenjohtajakurssilla käsitellään hallituksen johtamista ja ryhmädynamiikkaa. Puheenjohtajalla pitää olla kyky kehittää omaa ja hallituksen jäsenten hallitustyöskentelyn osaamista, sillä toimiva hallitus on osakeyhtiön voimavara ja suunnannäyttäjä.

HHJ-puheenjohtajakurssi on kestoltaan puolitoista päivää.


HHJ-tutkinto

Tutkinto antaa erinomaiset lähtökohdat hyvään hallitustyöhön ja hallitusammattilaisuuteen. Tutkinto koostuu ennakkotehtävävaiheesta, seminaariosuudesta ja monivalintakokeesta. Se on siis erinomainen oppimiskokemus.


Teemakoulutukset

Yhden päivän teemakoulutuksia järjestetään vastuullisuudesta, talouden hallinnasta sekä strategian toteuttamisesta.

Tällä hetkellä ohjelmassamme ei ole teemakoulutuksia.


Lisätiedot

Tuula Rahikainen

Koulutuspäällikkö
​​​​​​​Keski-Suomen kauppakamari
​​​​​​​puh. 050 473 1775 tai tuula.rahikainen@kskauppakamari.fi