Erityinen painoyhteisö luo niin yrityksille kuin asiakkaille hyödyllistä synergiaa

Keuruun kauniissa maaseutumaisemissa sijaitsee yksi Suomen vaikuttavimmista painotaloista. Otavan 1950-luvun alussa rakennuttama, nykyään valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö on koti viidelle perheyritykselle, jotka muodostavat ainutlaatuisen painoyhteisön.

PUNATIILISESSÄ TEHDASMILJÖÖSSÄ valmistuu noin 7 miljoonaa kirjaa vuodessa. Siitä pitävät huolen Otavan kirjapaino, Printek, Prem, Linnapaperi ja Keuruun laatupaino, joiden tiivis yhteistyö luo merkittäviä synergiaetuja. Eikä hyötyä synny vain yrityksille itselleen, vaan myös asiakkaille, joille yhteistyön voimin pystytään tarjoamaan kattava kokonaisuus palveluja.

– Ala vaatii klustereita, jotta toimintaa voidaan kehittää eteenpäin. Kaikkea työtä ei kannata tehdä yksin, sillä työ vaatii suuria koneita ja investointeja. Kirjapainokylä onkin syntynyt hyvin luonnollisesti yhteistyön pohjalle, kertovat Otavan kirjapainon tuotantopäällikkö Panu Kupila ja Premin toimitusjohtaja Teemu Pärnänen.

Kumppanuusyrityksillä on takanaan pitkä yhteinen historia, ja yhteistyötä on monien yritysten kanssa tehty jo ennen Otavan tiloihin muuttamista. Kirja-alan kulta-aikana Otavalla olisi ilman yhteystyöyrityksiä ollut hankaluuksia runsaiden tilausmäärien toimituksessa, ja toisaalta yhteistyö isomman toimijan kanssa on vienyt yhteistyöyritysten toimintaa eteenpäin. Nykyään perinteisen offset-painotekniikan rinnalle on tullut digipaino, jonka ansiosta kirjasta voidaan painaa nopeasti vaikka vain yhden kappaleen painos. Offset-tekniikka puolestaan mahdollistaa tuhansien kappaleiden painoksia. Kahden tekniikan ansiosta toimitusajat ovat tarvittaessa lyhyitä.

TÄLLÄ HETKELLÄ Otavan painoyhteisön ympäristössä työskentelee noin 130–140 henkilöä, ja talosta löytyy painotoiminnan tueksi niin logistiikkafirma kuin huoltoyhtiökin. – Yksi merkittävä hyöty on logistiikan yhdistämisessä. Myös yhteiset tilat takaavat materiaalien ripeän kuljettamisen. Täällä on hyvä synergia painossa, koneiden huollossa ja jätekierrätyksessä, Printekin tuotantopäällikkö Tapani Paasu, Linnapaperin toimitusjohtaja Mikko Linna ja Keuruun laatupainon tuotantojohtaja Kimmo Ström kehuvat. Tuotteen tekeminen yhdessä paikassa pienentää myös hiilijalanjälkeä. Ekologisuuden lisäksi kotimaisuus on painoyhteisön yrityksille tärkeää, ja kaikki yritykset toimivat joutsenmerkin alla.

KEURUU SIJAITSEE keskellä Suomea, mikä on toimitusten kannalta loistava asia. Alueelle sijoittuminen oli alkujaan seudun paperitehtaiden ja rautatien ansiota. Keuruulle saapuessaan Otava muutti maaseutupitäjän maisemaa ja luonnetta rakentamalla infraa ja toimimalla merkittävänä työllistäjänä. Otava onkin ollut myötävaikuttamassa moneen, ja painotalon toiminnasta on sittemmin syntynyt uusia yrityksiä. Paljon puhutut digikirjat eivät juuri toiminnassa näy, ja viime vuodet ovat olleet kaikille painoyhteisön yrityksille kasvun vuosia. Tuonti Baltian maista ja Itä-Euroopasta luo sen sijaan markkinoille haasteita. Otavan painoyhteisön valtteja ovat laatu, lyhyet toimitusajat ja ekologisuus.

– Suomalainen on valistunut kuluttaja ja odottaa laatua, painoyhteisöstä todetaan yksimielisesti.


OTAVAN KIRJAPAINO OY

09 15 661
etunimi.sukunimi@
otavankirjapaino.fi
Perustettu: 1908
Ala: Painotalo
www.otavankirjapaino.fi
Suomalaista kirjojen
valmistamista jo yli
100 vuoden ajan

KEURUUN LAATUPAINO OY

020 719 9920
myynti@keuruunlaatupaino.com
Perustettu: 1996
Ala: Painotuotteet ja
painotuotteiden jälkikäsittely
www.keuruunlaatupaino.fi
Vahva ja luotettava osa yritysten
ja yhteisöjen viestintäketjua

LINNAPAPERI OY

010 666 6340
linnapaperi@linnapaperi.fi
Perustettu: 1991
Ala: Kortti- ja lahjatavara-alan
tukkuliike ja maahantuoja
www.linnapaperi.fi
Luova ja rohkea korttialan
edelläkävijä

PREM / SUOMENSELÄN LAMINOINTI OY

034 758 777
info@prem.fi
Perustettu: 1974
Ala: Painotuotteiden
jälkikäsittely
www.prem.fi
Erottuvuutta
arkkipainotuotteisiin

PRINTEK / KEURUSKOPIO OY

040 300 0707
info@printek.fi
Perustettu: 1994
Ala: Painotuotteet
www.printek.fi
Laadukasta painotyötä pitkän
kokemuksen ja osaavien
asiantuntijoiden voimin