Kierrätyskartonkia maailman kenkäteollisuuden tarpeisiin

Elämänsä aikana ihminen kuluttaa lukuisan määrän kenkäpareja. Harva kuitenkaan tietää, mistä tavallinen kävelykenkä todella koostuu. Vaajakoskella sijaitseva Hikinoro Oy on puhtaasti kotimainen vientiyritys, joka toimittaa ympäri maailman selluloosapohjaista kartonkimateriaalia kenkien sisärakenteiden valmistusta varten.

HIKINORO on toiminut Keski-Suomessa alusta saakka: Perheyritys aloitti toimintansa vuonna 1982 Jämsänkoskella ja siirtyi sitten Vaajakoskelle nykyisiin tehdastiloihin. Vahvasta keskisuomalaisesta identiteetistä on tullut yrityksen valttikortti maailmanmarkkinoilla. – Heti alussa aloimme tehdä ulkomaankauppaa, ja sillä tiellä olemme pysyneet. Ensimmäiset asiakkaamme olivat Euroopassa, mutta nykyään vienti on keskittynyt yhä vahvemmin suuremmille markkinoille Kaukoitään, Pohjois-Afrikkaan ja Latinalaiseen Amerikkaan, Hikinoron toimitusjohtaja Jari Mäkelä kertoo.

KARTONKIMATERIAALIN valmistus on jalostunut vuosien varrella, kun asiakkaille on ryhdytty toimittamaan erilaisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin räätälöityjä kartonkilaatuja. Kartongin vedenkestävyys on kilpailuetu markkinoilla. Pääraaka-aineita ovat sellu ja kiertokuidut, jotka luonnonmateriaaleina kuvastavat myös yrityksen ekologisia arvoja. – Valmistamme tuotteet uusiutuvista materiaaleista vihreällä energialla. Hukkaenergian hyödynnämme työskentelytilojen lämmityksessä. Puhdas luonto ja puhtaat raaka-aineet ovat meille tae hyvästä laadusta.

KENKÄTEOLLISUUS ei näytä laantumisen merkkejä, sillä maailmassa miljardit ihmiset kävelevät päivittäin paikasta toiseen. Kun koko maailma on myynnin markkina-alueena, tukeutuu Hikinoro kilpailun kiristyessä entistä enemmän tiiviin luottamuksen rakentamiseen ja asiakaslähtöiseen palveluun – kengän käyttömukavuutta unohtamatta.


014 448 9911
hikinoro@hikinoro.com
Perustettu: 1982
Ala: Paperi, paperituotteet,
kartonki
www.hikinoro.com
Suomalaista sellukartonkia
maailman kenkäteollisuuden
raaka-aineeksi