Maakunnan menestys tarkoittaa menestystä myös Keskimaalle

​Osuuskauppa Keskimaa on suurin keskisuomalainen yritys, joka tarjoaa palveluita yli 100 toimipaikassa. Keskimaan toimintaa leimaa halu olla olemassa asiakasomistajiaan varten ja luoda hyvinvointia koko maakunnan alueella. Vähittäiskaupan lisäksi osuuskauppa on aktiivisesti mukana tukemassa erilaista järjestötoimintaa ja hankkeita, joissa tuetaan nuorisotoimintaa Keski-Suomen alueella.

OSUUSKAUPPA KESKIMAA on palvellut asiakkaitaan ja muokannut Keski-Suomen maisemaa perustamisvuodestaan 1915 asti. Ensimmäinen Keskimaan myymälä avattiin Jyväskylän Kauppakadun ja Kilpisenkadun kulmaukseen, ja 1980-luvulle tultaessa Keskimaa oli kasvanut jo koko maakunnan kattavaksi alueosuuskaupaksi. S-ryhmä oli jo varhain kanta-asiakasajattelun pioneeri Suomessa. Nyt Keskimaalla on reilut 120 000 asiakasomistajaa ja osuuskauppa on maakunnan suurin yritystyöllistäjä. Menestyvä osuuskauppa on kohdannut 100-vuotisen taipaleensa varrella suuria mullistuksia. Merkittävimpiä muutoksia ovat olleet kaupungistuminen ja autoistuminen. Kaupungistuminen näkyy edelleen alueiden polarisaationa, mutta asiakkaita kuuntelemalla Keskimaa on onnistunut pysymään kehityksen kärjessä ja tarjoamaan palveluita niin suurissa asutuskeskittymissä kuin harvemmin asutuilla seuduilla.

– Toiminnan jatkuva kehittäminen on elinehto, mutta myymälät eivät ole katoamassa syrjäisemmiltäkään seuduilta. Tehtävämme on helpottaa ihmisten arkea, ja haluamme olla koko kansan kauppa, toimitusjohtaja Antti Määttä kertoo.

Autoistumisen haasteisiin Keskimaa vastasi 1970-luvulla avaamalla automarketin ensimmäisten suomalaisyritysten joukossa.

Aluksi hulluna pidetty hanke yllätti kaikki menestyksellään, ja nykyään Prisma-ketju on kaikille suomalaisille tuttu. Jyväskylän Seppälän liikekeskus ja asumiskeskittymä ovat pitkälti muotoutuneet Prisman ympärille, ja viime vuosina Prismaan on tehty yrityksen historiassa ennätyksellinen sijoitus. Kesällä 2016 valmistui uusi, entistä suurempi Prisma aivan alkuperäisten tilojen takapihalle.

ILMAN KESKISUOMALAISIA TOIMIJOITA ei Keskimaatakaan olisi. Yrityksessä ymmärretään, että maakunnan menestys tarkoittaa menestystä myös osuuskaupalle, ja maakuntaidentiteetti on juurtunut syvälle.

– Jos maakunnassa ei mene hyvin, se näkyy suoraan myös Keskimaan tuloksessa, Määttä toteaa. Varallisuuden jääminen maakuntaan on Keskimaalle ylpeyden aihe. Yrityksen tuotot pysyvät 100-prosenttisesti Keski-Suomessa, ja esimerkiksi vuonna 2015 Keskimaa maksoi keskisuomalaisista yrityksistä eniten yhteisöveroja. Keskimaa on ollut perinteisesti tukemassa myös nuorten urheilutoimintaa, kulttuuria ja työllistymistä. Yhteistyöhankkeita on vuosittain reilu 100, ja vuonna 2016 Keskimaalla työskenteli 700 nuorta kesätyöntekijää.

UUSIA HAASTEITA osuuskaupalle tuo kuluttamisen yksilöllistyminen ja pirstaloituminen. Tämä on tuonut kaupan hyllyille esimerkiksi pienempiä pakkauskokoja. Keskimaalla pysytään kehityksen aallonharjalla tutkimalla aktiivisesti kuluttamista, ja asiakkaiden toiveisiin pyritään reagoimaan nopeasti. Nyt Keskimaalla kehitetään erityisesti verkkokauppaa ja digitaalisia palveluita, ja nykyään Keskimaan tankkauspisteissä myös mobiilitankkaaminen on mahdollista ensimmäisenä Suomessa.


010 767 3000
etunimi.sukunimi@sok.fi
Perustettu: 1915
Ala: Vähittäiskauppa
www.s-kanava.fi/web/keskimaa
Haluamme pysyä edistyksen
kärjessä, jotta asiakkaidemme
arki helpottuu