Maukkaiden elämyksien puolesta – Elonen on leiponut makuelämyksiä kuluttajan arkeen ja juhlaan jo 50 vuoden ajan
Elosen leipomo on yli puoli vuosisataa kestäneen historiansa aikana ehtinyt nähdä yhteiskunnan murroksen monta kertaa. Niin työtavat kuin -välineetkin ovat aivan toisesta maailmasta nykyään kuin vuonna 1966, jolloin leipomo perustettiin. Vaikka kikat ja konstit ovat muuttuneet ja tuotevalikoima moninkertaistunut, yksi asia on ja pysyy – vain paras mahdollinen lopputulos on riittävän hyvä.
MÄNTÄSSÄ TOIMINTANSA ALOITTANUT Elonen Oy on Raimo ja Marja-Liisa Elosen elämäntyö, jota jatkaa heidän poikansa Jari Elonen vaimonsa Tuiren kanssa. Yritys pitää tiukasti kiinni kahdesta asiasta: keskisuomalaisuudesta ja perheyrittäjyydestä. Katse Elosella on tiukasti tulevaisuuteen. Elonen on tunnettu Keski-Suomessa, mutta muualle Suomeen Elosen herkkuja on jaettu vasta viimeiset kymmenen vuotta. Tunnettuus on kuitenkin kasvanut nopeasti jakelualueen laajentumisen myötä. S-ryhmä on ollut Elosen merkittävä jakelija jo pidempään, ja viime vuosina toiseksi tärkeäksi kumppaniksi on noussut myös Kesko ja K-kaupat.
– Jakelu K- ja S-ryhmän kanssa on tehnyt Elosesta tunnetun herkkujen ja makeiden kahvileipien, kakkujen sekä leivosten valmistajan ympäri Suomen, kertoo Jari Elonen. Elonen kuitenkin painottaa, että kasvusta huolimatta kaikki tuotteet valmistetaan edelleen Jämsässä, kotimaisista raaka-aineista. Kahdesta asiasta raaka-aineiden suhteen Elosella ei tingitä: laadusta ja puhtaudesta. Siitä syntyy hyvä, maistuva suomalainen maku. Se on Eloselle tärkeää kilpaillulla alalla, jossa erityisesti ulkomaiset toimijat polkevat hintoja alas, pahimmillaan laadunkin kustannuksella. Noin 180 hengen ammattitaitoinen henkilö kunta on toki kaiken kruunu. Vaikka Elosen toiminta on nykyään valtakunnallista, ovat yrityksen juuret syvällä keskisuomalaisessa mullassa. Jämsä on ollut yrityksen kotipaikka vuodesta 1968, mutta kaksi ensimmäistä vuotta leipomoa pidettiin Mäntässä. Aluksi toiminnan oli tarkoitus olla pientä, mutta nyt jo pelkästään Jämsässä leivotaan noin kymmenentuhannen neliön hallissa. Lisäksi Elosella on kahdeksan lähileipomoa Citymarketeissa neljässä eri kaupungissa.
ELONEN ON OLLUT LEIPOMOALAN EDELLÄKÄVIJÄ koko toimintansa ajan. Kun Raimo Elonen perusti leipomonsa vuonna 1966, oli konditoria- ja kahvilakulttuuri Suomessa aluillaan, eivätkä ihmiset tienneet vielä mitään caffè lattesta tai cappuccinosta. Elosen Konditoriat olivat 1980-luvulla etulinjassa tuomassa eurooppalaista kahvila-konditoriakulttuuria myös Keski-Suomeen. Nyt kahvila-ravintoloita on seitsemän. Nykyään arkipäiväiseltä tuntuvat markettien myymäläleipomot olivat Elosen innovaatio, kun ensimmäiset kokeilut kaupassa leipomisesta tehtiin jo 1970-luvun puolivälissä Jämsässä. Suomen ensimmäinen myymäläleipomo perustettiin Jyväskylään 80-luvun alussa.
ELOSEN INNOVAATIOT eivät kuitenkaan jääneet siihen. Suomen ensimmäiset paistovalmiit pakasteet olivat Elosen joulutortut, ja nykyään merkittävä osa liiketoiminnasta on sopimusvalmistusta suurille brändeille, joista tunnetuin on Atrian pizza. Elosen leipureilla ja kondiittoreilla on yhteensä 11 Suomenmestaruutta alan kilpailuista.
020 707 0200
jari.elonen@elonen.fi
Perustettu: 1966
Ala: Leipomo-, kahvila- ja
ravintolapalvelut
www.elonen.fi
Makuelämyksiä arkeen ja juhlaan
yli 50 vuoden ajan