Ennakkoperintäpäivä

Jo pitkät perinteet omaava kauppakamarin ennakkoperintäpäivä antaa tarvittavan osaamisen tulevan vuoden kirjanpitoon ja palkkahallintoon.

Asiantuntijana verotuksen oikaisulautakunnan puheenjohtaja, HM Tomi Peltomäki, Verohallinto

Tomi Peltomäki työskentelee Verohallinnossa oikaisulautakunnan puheenjohtajana. Peltomäen ominta alaa ovat henkilöverotus ja ennakkoperintä. Hänet tunnetaan myös ahkerana luennoitsijana ja kirjoittajana. Aiemmin Peltomäki toimi Verohallinnon henkilöverotuksen johtavana asiantuntijana ja vastasi mm. henkilöverotukseen ja ennakkoperintään liittyvien Verohallinnon päätösten esittelystä.

Katso ohjelma ja lisätiedot alta.

04.12.2017 09:30 - 15:00

Jo pitkät perinteet omaava kauppakamarin ennakkoperintäpäivä antaa tarvittavan osaamisen tulevan vuoden kirjanpitoon ja palkkahallintoon.

KoulutuksetTalous

Ilmoittaudu

Tapahtumapaikka

Jyväskylän Wanha Freda
Yliopistonkatu 11, Jyväskylä, 40100

Kauppakamarin ennakkoperintäpäivän ohjelma 4.12. klo 9.30-15.00

Veroperusteet 2018
– vuoden 2018 tuloveroasteikko
– vähennykset ja muut lainsäädäntömuutokset
Ennakkoperintä 2018
– verokorttien ulkoasu, voimaantulo ja alkuvuoden menettely
– Tyel- ja työttömyysvakuutusmaksu
– työnantajamenettelyn muutokset ja verotusmenettely
Vuoden 2017 vuosi-ilmoitukset
Luontoisedut ja kustannusten korvaukset
Ennakkoperinnän ja verotusmenettelyn uudistaminen
– verokorttien ja menettelyn muutos
– ennakkopidätysmenettelyn muutokset
– verotusmenettelyn muutokset
– Viimeaikaiset ohjeet ja uutta oikeuskäytäntöä.


Ilmoittautuminen
Ilmoittaudu viimeistään 30.11.

Hinta
Koulutuksen hinta on kauppakamarin jäsenille 260 € ja muille 360 €. Hintoihin lisätään alv 24 %.

Koulutusten yleiset peruutusehdot

Lisätiedot: Leena Räisänen puh. 050 555 9915