Tulliasioiden perusteet, Kuopio

Koulutuspäivän aikana käydään läpi tulliasioinnin perusteet tavaran luokittelusta, maahantuonnista ja vientimenettelyistä.

Kauppakamarin ja tullin yhteinen koulutuspäivä järjestetään Kuopiossa yhteistyössä Keski-Suomen kauppakamarin, Kuopion alueen kauppakamarin sekä Etelä-Savon kauppakamarin kanssa. Koulutuspaikka ilmoitetaan myöhemmin. Kohderyhmä on kv-kaupan asiantuntijat.

Koulutuspäivän aikana käydään läpi tulliasioinnin perusteet tavaran luokittelusta, maahantuonnista ja vientimenettelyistä. Lisäksi käsitellään EORI-rekisteröitymistä sekä Valtuutetun talouden toimijan AEO-statuksen perusperiaatteita. AEO-toimija on yritys, joka on saanut Tullin turvallisuustodistuksen tullaus- ja logistiikka-toiminnoilleen. Tilaisuuden asiantuntijoina toimivat Marko Palander ja Jami Hirvonen. Molemmat ovat toimineet yli kymmenen vuotta Tullin asiantuntijatehtävissä sekä pitkään opettajina Tullin koulutuksessa.

04.10.2017 09:00 - 16:30

Koulutuspäivän aikana käydään läpi tulliasioinnin perusteet tavaran luokittelusta, maahantuonnista ja vientimenettelyistä

KoulutuksetKansainvälistyminen

Ilmoittaudu

Tapahtumapaikka

Hotelli IsoValkeinen
Majaniementie 2, 70420 Kuopio

Ohjelma

9.15-9.30 Aamukahvit ja ilmoittautuminen (11.30-12.15 ja 13.45-14.00 iltapäiväkahvit)
9.30-11.30
Tavaran luokittelu

– Tariffointi (viivaluku)
– kauppapoliittiset toimenpiteet

12.15-13.45
Tavaran maahantuonti

– saapumisen ilmoitusmenettelyt
– miten annan tulli-ilmoituksen
– asettaminen tullimenettelyyn
– alkuperäsäännökset

14.00-15.30
Vientimenettelyt

– poistumisen ilmoitusmenettely
– miten annan vienti-ilmoituksen
– passitusmenettely (T1, T2, T2L)

15.30-16.00
AEO – Valtuutettu talouden toimija

– AEO pähkinänkuoressa
– AEO käytännössä

16.00-16.15 EORI-rekisteröityminen
16.15-16.30 Aikaa kysymyksille
16.30 Kiitos tilaisuudesta.

Hinta kauppakamarin jäsenille 330 € ja ei-jäsenille 430 €. Hintoihin lisätään alv 24 %. Koulutus laskutetaan tilaisuuden jälkeen.

Ilmoittaudu koulutukseen 27.9. mennessä.

Peruutusehdot: Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen tehdystä peruutuksesta perimme puolet osallistumismkasusta. Jos osallistuminen jää perumatta, laskutamme koko osallistumismaksun.