Keski-Suomeen uusi pelialan keskittymä

Jyväskylän peliala saa uuden sysäyksen eteenpäin, kun Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Peliosuuskunta Expa ja Jykia Oy lähtevät viemään eteenpäin kaupunkiin perustettavaa digi- ja pelikeskusta. Digi & Game Center on ekosysteemi ja kehitysalusta, joka tukee vahvasti kaupungin muita kehitysalustoja ja auttaa luomaa uutta skaalautuvaa liiketoimintaa alueelle.

Digi & Game Center tulee kokoamaan peli- ja digialan toimijoita yhteen paikkaan. Tavoitteena on avata keskus jo 1.1.2020 Jyväskylään Matarankadulle.

”Vuoden loppuun mennessä pyritään saamaan mahdollisimman monta aiesopimusta niin tilan vuokraajista kuin partnereistakin. Jo noin 80% tiloista on jo varattu”, Peliosuuskunta Expan hallituksen puheenjohtaja Tuomas Roininen kertoo.

Noin 10 prosenttia Suomen pelialan yrityksistä sijaitsee Jyväskylässä. Kolmessakymmenessä yrityksessä työntekijöitä on noin 150.

”Suurin osa on muutaman työntekijän niin kutsuttuja mikroyrityksiä, eli toimijat puurtavat töitään aika lailla yksin muun muassa kotitoimistoissa. Heille yhteisöllinen, yhteinen työskentelypaikka tuo aivan uusia ulottuvuuksia ja mahdollisuuksia”, kuvailee Roininen.

Peli- ja digialan toimijoita yhdistävän ekosysteemin toiminta ja monialaisen toimijaverkoston yhteistyö luovat osaamista, yrittäjyyttä ja uusia liiketoimintamahdollisuuksia kansainvälisille markkinoille asti. Digialalla yleensäkin ja alueen ICT-alan yrityksissä on kärsitty työntekijä- eli koodaripulasta, johon keskuksen toivotaan myös vaikuttavan positiivisesti.

”Keski-Suomessa on kova tarve digitalisoinnille ja pelillistämiselle. Nyt on helppo tie päästä tähän mukaan Digi & Game Centerin myötä. Haemme keskukselle myös kumppaneita, eli toimijoita, jotka haluavat tukea pelialan kehittymistä Jyväskylässä. Kumppaniksi pääsee mukaan 2 500 – 10 000 eurolla ja sillä pääsee näkyvästi mukaan keskuksen toimintaan”, sanoo Roininen.

Digi & Game Centeriin tulee muun muassa FIVR Hub eli luova tila oppilaitosten ja yritysten käyttöön, audio-ja video-sreamtila sekä JAMK:n Liiketoimintayksikön tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelman pelikehittäjien tuotekehityslaboratoriot ja e-urheilun valmennus.

Lisätietoja:

www.digigamecenter.org

Tuomas Roininen
Chairman of the Board
Peliosuuskunta Expa
- Jyväskylä Game Industry Hub
Phone: +358 50 3800991
Email: tuomas.roininen@expa.fi


--


Tuomas Roininen esittely aihetta Digitalisaatio ja uusi liiketoiminta -valiokunnan kokouksessa 8.10. Artikkeli on osa valiokunnan tiedotusta kokouksista.