Valtio ja Helsingin, Tampereen, Turun, Oulun, Lahden, Jyväskylän ja Kuopion kaupunkiseudut allekirjoittivat MAL-sopimukset

Valtion ja Helsingin, Tampereen, Turun, Oulun, Lahden, Jyväskylän ja Kuopion kaupunkiseutujen väliset maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) sopimukset 2024–35 allekirjoitettiin 13. joulukuuta 2024. Kaupunkiseutujen kunnat ja kuntayhtymät ovat hyväksyneet sopimukset. Valtion sitoutuminen MAL-sopimuksiin vahvistettiin valtioneuvoston periaatepäätöksellä 28. marraskuuta 2024.

Tänään allekirjoitettiin 12-vuotiset MAL-sopimukset, joissa sovittiin valtion ja kaupunkiseutujen kuntien välillä konkreettisista toimenpiteistä vuosille 2024–2027. Toimenpiteillä edistetään tarpeita vastaavaa asuntokaavoitusta ja -tuotantoa, kestävää ja vähäpäästöistä yhdyskuntarakennetta ja liikennejärjestelmää sekä niihin liittyviä infrastruktuuri-investointeja.

Pääministeri Petteri Orpo korostaa MAL-sopimusten merkitystä kaupunkiseutujen kasvun, elinvoiman ja saavutettavuuden tukemisessa.

”MAL-sopimukset luovat kasvua kaikille suurimmille kaupunkiseuduille. Kun kaupungit pystyvät rakentamaan kestävää tulevaisuutta, siitä hyötyy koko Suomi. Nyt käynnistettävillä hankkeilla Suomeen syntyy kaksi uutta ratikkakaupunkia, Vantaa ja Pirkkala. Useilla eri panostuksilla mahdollistetaan laadukasta asuntotuotantoa hyvien joukkoliikenneyhteyksien ääressä. Lisäksi lukuisilla tiehankkeilla tehdään kaupungeissa liikkumisesta nykyistä sujuvampaa. MAL-sopimukset tulevat tärkeään hetkeen ja luovat uskoa asuntorakentamiseen ja rakennusalan nousuun”, pääministeri Orpo sanoo.

MAL-sopimuksissa valtio sitoutuu kaupunkiseutujen saavutettavuutta ja kestävää liikkumista edistäviin hankkeisiin yli 570 miljoonan euron rahoituksella. MAL-sopimuksissa sovittiin myös tiehankkeista, joita rahoitetaan MAL-sopimuksiin sisältyvän rahoituksen lisäksi lähes 300 miljoonalla eurolla. Rahoituksesta suuri osa kohdennetaan raide- ja kaupunkiraitiotiehankkeisiin ja valtakunnallisesti merkittävien teiden kehittämiseen. Luvassa on myös hankkeita, joilla edistetään kaupunkikehitystä sekä liikenneturvallisuutta. Lisäksi hankkeilla edistetään esimerkiksi kävelyä, pyöräliikennettä ja lähijunaliikennettä sekä korjataan juna-asemia.

"Kiitän kaikkia osapuolia Suomen kannalta hyvästä lopputuloksesta. Olen erityisen tyytyväinen siihen, että liikennehankkeissa painottuvat aikaisempaa enemmän tiet ja turvallisuus. Sopimuksilla on myönteinen vaikutus myös kaupunkiseutujen ulkopuolella, sillä ne tukevat muualla maassa toteutettavia liikenneinvestointeja. Tässä näkyy hallituksen sitoutuminen sujuvamman arjen liikenneyhteyksien rakentamiseen koko Suomessa", sanoo liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.

Sopimuksissa kaupunkiseutujen kunnat sitoutuvat toimenpiteisiin, joilla vauhditetaan asuntorakentamista ja suunnataan asuntotuotantoa siten, että se tukee sujuvaa arkea sekä kestävää liikkumista ja yhdyskuntarakennetta. Kaikki kaupunkiseudut sitoutuvat myös joukkoliikenteen kehittämiseen. Sopimuksilla kunnat sitoutuvat edistämään liikenteen digitalisaatiota ja puhtaiden käyttövoimien jakeluinfran edellytyksiä.

"MAL-sopimusten myötä päästään käynnistämään lukuisia hankkeita, jotka edistävät sujuvampaa arkea ja kestävää kasvua kaupunkiseuduilla. Asuntotuotantoa vauhditetaan sopimusten toimenpiteillä merkittävästi ja yhä useampi pääsee asumaan entistä parempien kulkuyhteyksien varrelle”, ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen sanoo.
”Kaupungit ovat monen aikamme muutoksen keskipisteessä. Niiden mahdollisuuksia ja toisaalta myös haasteiden ratkaisua on tärkeä tukea koko Suomen kehityksen vahvistamiseksi. Hallitus on sitoutunut tekemään vahvaa kaupunkipolitiikkaa. MAL-sopimukset ovat laaja-alainen kaupunkiseutujen kehittämisen malli, joka on osoittanut toimivuutensa vuosien varrella. Ne ovat myös erinomainen esimerkki valtion ja kaupunkiseutujen hyvän yhteistyön merkityksestä”, sanoo kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen.

Maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimuksia on tehty vuodesta 2011. Niistä on kehittynyt tehokas väline valtion ja kuntien yhteistyöhön kaupunkiseutujen kehittämiseksi pitkäjänteisesti ja kestävästi.

MAL-sopimuksiin sisältyvät hankkeet merkittäviä kaupunkiseuduille

"MAL-sopimusmenettelyn myötä seudun kuntien yhteistyö maankäytön, asumisen ja liikenteen asioissa on tiivistynyt entisestään ja tuonut pitkäjänteisempää kehittämisotetta, jota jatkamme nyt alkaneella kaudella. Nyt allekirjoitettavalla sopimuksella vahvistetaan erityisesti Jyväskylälle tärkeän ja monipuolisesti MAL-sopimuksen tavoitteita toteuttavan valtatie 4 Palokan kohdan hankkeen toteuttaminen", summaa Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto.