08.12.2023 13:46
Viestintä on osa informaatiopuolustusta
Suomen itsenäisyyden 106-vuotisjuhlan kunniaksi on ajankohtaista tarkastella informaatiopuolustusta ja sen yhteyttä viestintään. Informaatiovaikuttamisen nousu on tuonut uusia haasteita, ja meidän jokaisen rooli on tunnistaa ja torjua näitä vaikutusyrityksiä. Viestintävaliokunnan puheenjohtaja Suvi Vuojolainen sai syötteen informaatiovaikuttamisesta ja informaatiopuolustamisesta kirjoittamiseen valiokunnan vierailusta Puolustusvoimien Ilmasotakoululle, jossa Laura Kaipainen piti hyvän alustuksen aiheesta.
Globaalit kriisit ovat vahvistaneet informaatiovaikuttamisen ilmiötä, jonka tarkoituksena on vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen, päätöksentekoon ja yhteiskunnan toimintakykyyn. Keinoina käytetään muun muassa harhaanjohtavaa tiedon levittämistä, huomion siirtämistä tärkeistä asioista ja julkisen keskustelun häiritsemistä. Tällaisia ovat esimerkiksi väärennettyjen asiakirjojen levittäminen, hakkerointi, ristiriitaisten tai vastakkaisten narratiivien jakaminen ja väärien viestien vahvistaminen. Myös oman agendan ajaminen poliittisen keskustelun kärjistämisen tai yhteiskuntaryhmien vastakkainasettelun lietsomisen kautta on keinovalikoimassa sekä yhteiskunnallisten haavoittuvuuksien tunnistaminen (epätasa-arvo, jännitteet, turvallisuus, yhteiskuntajärjestys) ja niiden hyödyntäminen julkisuuden keinojen kautta.
Yksinkertaisesti sanottuna pyritään vaikuttamaan mielipiteen muodostukseen ja sitä kautta yhteiskunnan ja yksilöiden toimintaan.
Meillä viestinnän ammattilaisilla on asiassa vaikuttamisen paikka. Vähimmilläänkin voimme jokainen jakaa tietoa informaatiovaikuttamisen keinoista (kuten tämä blogi) ja siten lisätä ymmärrystä aiheesta muille kansalaisille. Osaamme tunnistaa vaikuttamisen keinoja ja meillä on ammatillisen kokemuksen mukanaan tuomaa vahvaa medialukutaitoa. Tunnistamme vaikuttamisyritykset ja voimme auttaa medialukutaidon lisäämisessä. Vahvimmillaan voimme olla tärkeä osa informaatiopuolustusta.
Informaatiopuolustus on informaatiolla vaikuttamista yhteiskunnallisin, poliittisin, viestinnällisin psykologisin, sosiaalisin, taloudellisin sekä sotilaallisin keinoin. Termi sisältää ajatuksen meihin kohdistuvien vaikutusyritysten torjumisesta. Informaatiopuolustus on vihamielisen informaatiovaikuttamisen torjuntaa. Viestintä on osa vahvaa informaatiopuolustusta.
Vihamielisen informaatiovaikuttamisen tunnistaminen ja siltä suojautuminen on kuitenkin vaikeaa. Tarvitaan työkaluja, menetelmiä, yhteistoimintaa ja dataa.
- Luo tietoisuutta, ole taitava viestijä
- Ennakoi rakentamalla luottamusta
- Tunne omat kohderyhmäsi
- Toteuta hyvää arkiviestintää
- Suhtaudu kriittisesti ja kyseenalaista, myös oman organisaatiosi toimintaa
- Toteuta harkitut vastatoimet
Ukrainan sota, energiakriisi, inflaatio sekä talouden epävarmuus ovat lisänneet viestijöiden työmäärää. Samalla viestinnän arvostuksen yhteiskunnassa koetaan kasvaneen. Informaatiovaikuttaminen organisaatioihin on lisääntynyt paljon. Tiedot käyvät ilmi tuoreesta Viestinnän ala -tutkimuksesta*, jolla selvitettiin viestinnän alan nykytilaa ja tulevaisuutta. Lisäksi 84 % kokee vihaisen puheen lisääntyneen viimeisen kahden vuoden aikana. Edelliseen tutkimukseen verrattuna määrä on kasvanut 20 prosenttiyksikköä. Viestinnän ala 2023 -tutkimuksen mukaan luottamuksen rakentaminen on seuraavan kahden vuoden aikana viestinnän toiseksi tärkein strateginen kysymys. Listaan voisi helposti lisätä medialukutaidon ja hybridivaikuttamisen mekanismien tunnistamisen taidot.
Hybridivaikuttamisen ja tiedustelun lisääntyminen näkyy parhaillaan myös kuntakentällä. Tiedossa on pääsy-yrityksiä väärennetyillä tunnisteilla eri tiloihin, drone- ja kuvaushavaintoja kriittisen infran läheisyydessä, tietopyyntöjä kriittisen infran kohteita koskien ja kyberhyökkäyksiä kuntien järjestelmiin. Lisäksi kunnissa varaudutaan sähkökatkoihin ja rajan tilanteen heijastumiseen vastaanottokeskusten ja kuntien toimintaan niihin liittyen. Hyvä asia on kuitenkin se, että vaikuttamistoimiin on herätty ajoissa, sen myötä on tehostettu toimenpiteitä ja viestintää sekä annettu ohjeistusta henkilökunnalle vaikuttamisen havainnointiin ja oikeanlaisiin ilmoituskäytänteisiin ja toimenpiteisiin, jos huomaa erikoista toimintaa.
Nyt jos koskaan on viestinnän paikka toimia luottamuksen ja yhteiskunnallisen informaatiopuolustuksen rakentajana.
Suvi Vuojolainen
Viestintävaliokunnan puheenjohtaja, Keski-Suomen kauppakamari
Markkinointipäällikkö, Jyväskylän kaupunki
Lähteet:
- Laura Kaipaisen esitysaineisto, Valtionhallinnon eri lähteet
- *) Viestinnän ala 2023 -tutkimus: Viestinnan-ala-2023_tutkimusraportti.pdf