Korkeatasoista koulutusvientiä maailmalle
Suomalaista koulutusjärjestelmää arvostetaan niin kotimaassa kuin ulkomailla. Koulutuksen kehittämiseen ja oppimiseen keskittyvä EduCluster Finland on asiantuntijaorganisaatio, joka suunnittelee ja toteuttaa monipuolisia koulutuspalveluja ympäri maailmaa.
ASIAKKAAN TARPEIDEN KUUNTELEMINEN ja toteuttaminen muodostavat EduCluster Finlandin toiminnan ytimen, ja siksi yritys räätälöi jokaisen palvelukokonaisuutensa yksilöllisesti. Asiantuntijat ja yhteistyökumppanit hyödyntävät suomalaista pedagogiikkaa opettajankoulutuksessa, arvioivat ja kehittävät opetuksen ja koulutuksen laatua sekä tarjoavat tukea laajoissa koulutusjärjestelmäuudistuksissa. EduCluster Finlandin menestys on vahvan kasvutarinan ansiota. Asiantuntijaorganisaatio syntyi Jyväskylässä vuonna 2010 jyväskyläläisen opettajankoulutuksen juurille keskisuomalaisen aluekehittämisen innoittamana. EduCluster Finlandin taustalla on eri koulutusalojen ja -asteiden integraatio: Jyväskylän yliopiston lisäksi omistajina ovat Jyväskylän Ammattikorkeakoulu ja Jyväskylän koulutuskuntayhtymä.
– Kun koulutustahot tekevät keskenään akateemista yhteistyötä, me autamme kaupallisten kumppanuuksien toteuttamisessa tarjoamalla asiantuntijapalveluja maailmanlaajuisesti, EduCluster Finlandin toimitusjohtaja Jyrki Saarivaara kuvailee.
YRITYS ON KANSAINVÄLISTYNYT vauhdilla muutamassa vuodessa: EduCluster Finland on toteuttanut hankkeita jo yli 25 maassa, ja nykyään yrityksen liikevaihto kertyy lähes täysin ulkomailta. Merkittävin projekti tähän mennessä on vuonna 2014 Qatariin perustettu koulu.
– Lähi-idän lisäksi erityisesti Aasia ja Latinalainen Amerikka ovat olleet suotuisaa maaperää koulutusviennille, Saarivaara lisää.
SUOMALAINEN KOULUTUSOSAAMINEN on EduCluster Finlandin peruskivi, ja yritys on
sitoutunut tarjoamaan parasta suomalaista osaamista maailmalla. Yritys katsoo rohkeasti tulevaisuuteen ja hakee kestävää kasvua kansainvälisillä koulutusvientimarkkinoilla.