Keskisuomalainen – valtakunnallisesti paikallinen

Keskisuomalainen panostaa monikanavaisuuteen. Perinteinen printtimedia säilyy digitaalisten palvelujen ohella. Kuva: Riku Luomaa.

Suomen vanhin yhä ilmestyvä suomenkielinen sanomalehti Keskisuomalainen on ollut osa maamme mediahistoriaa jo 154 vuotta. Yhdestä sanomalehdestä on kasvanut monikanavainen ja valtakunnallinen mediakonserni.

Mediakonserni Keskisuomalainen on kasvanut yritysostojen kautta merkittäväksi uutismediayhtiöksi. Vaikka yhtiö on historiansa aikana laajentunut paikallisesta sanomalehdestä valtakunnalliseksi mediakonserniksi ja pörssiyhtiöksi, on sen ydin säilynyt: kertoa tarinat läheltä ja elää ajassa. Uutismedia toimialana on ollut murroksessa jo vuosikymmeniä. Keskisuomalainen-konsernin liiketoiminnan keskiössä on digitaalinen uutismedia, printtimediaa unohtamatta. Yhtiö panostaa jatkuvaan kehitystyöhön, joka mahdollistaa sopeutumisen nopeasti muuttuvassa mediakentässä.

Mediakonserni Keskisuomalainen käsittää kokonaisuudessaan yli 100 uutismediaa, sisältäen viisi paikallisradiota sekä yli 2000 digitaalista ulkomainonnan mediapintaa, joiden avulla tavoitetaan kattavasti erilaisia yleisöjä. Keskisuomalainen-konserniin kuuluu myös Suomen suurin suoramainonnan jakeluyhtiö, yksi maan johtavista tutkimustaloista sekä markkinointi- ja viestintätoimisto. Yhtiöllä on lisäksi merkittävä painotalo, jossa painetaan esimerkiksi Helsingin Sanomia ja Maaseudun Tulevaisuutta.

Kasvu on Keskisuomalaiselle strateginen valinta. ”Kasvamme niin, että kokonaisuus pysyy hallinnassa ja yhtiöstä huolehditaan. Modernina uutistalona meillä on monia kyvykkyyksiä, joita voimme hyödyntää. Rohkeus kokeilla uutta on yksi vahvuuksistamme,” kertoo konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi.

Digitaalisuus on ollut pitkään yhtiön strategian keskiössä, ja panostus tulevaisuuteen on tuottanut tulosta. Yhtiön mediat tavoittavat viikoittain yli 3 miljoonaa suomalaista.

”On tärkeää uudistua jatkuvasti. Entistä monipuolisemmat ja kiinnostavammat digitaaliset tuotteemme auttavat meitä tavoittamaan laajempia yleisöjä,” sanoo Kangaskorpi.

Keskisuomalainen on vahvasti paikallinen

Sanomalehti Keskisuomalaisen rooli seutukunnan tukijana on korostunut jo Jyväskylän opettajaseminaarin aikoina, jolloin lehteä olivat tekemässä Minna Canthin, Juhani Ahon ja Eero Erkon kaltaiset vaikuttajat. Keskisuomalaisella on vahvat juuret omassa seutukunnassaan sekä tahtoa säilyttää moniarvoinen ja paikallinen identiteetti.

Sanomalehti Keskisuomalainen elää Jyväskylän ja koko Keski-Suomen elinvoimaisuudesta.

”Sanomalehti Keskisuomalainen säilyy jatkossakin paikallisena toimijana ollen osa tätä seutukuntaa ja sen kehittämistä”, kertoo Kangaskorpi.

Samoin toimitaan muissakin konsernin lehdissä, joiden tärkeimpänä tehtävä on olla maakuntiensa äänitorvi. Yhtiö kustantaa tällä hetkellä 17 aluelehden ja 21 kaupunkilehden lisäksi 39 paikallislehteä, ollen maan suurin paikallislehtikustantaja. Paikallislehdet ovat tärkeitä ihmisten arjessa – esimerkiksi pääkaupunkiseudulle muuttaneet tilaavat edelleen kotipaikkakuntiensa lehtiä pysyäkseen ajan tasalla kotiseutujensa tapahtumista.

Keskisuomalaisen konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi. Kuva: Ville Keto.

Vastuullisuus liiketoiminnan ytimessä

Vastuullisuus on uuden sääntelyn myötä tullut voimakkaasti osaksi konsernin liiketoimintaa. Se merkitsee konsernille muun muassa yhteiskunta- ja ympäristövastuuta, eettisyyttä ja EU:n kestävyysraportointidirektiivin noudattamista. Kokonaisuutta koordinoi vastuullisuusjohtaja.

“Vastuullisuus on integroitunut kaikkeen toimintaan, myös johtamiseen”, kertoo Kangaskorpi.

Sanomalehden yhteiskunnallinen vastuu on välittää tietoa, tarjota näkökulmia ja jäsennellä ympäröivää maailmaa. Luotettavan ja kriittisen journalismin rooli korostuu nykyajassa, kun mediakenttä laajenee ja murentuu. Faktojen tarkistaminen ja journalismin eettinen koodisto takaavat, että Keskisuomalainen-konsernin uutismedioihin voi luottaa jatkossakin.

”Median tulee toimia rakentavasti ja tuoda asioita näkyviin. Sen kuuluu olla neutraali, riippumaton ja itsenäinen, mutta hyvän puolesta voi ottaa kantaa. Vaikeina aikoina moni media on kaatunut, mutta Keskisuomalainen on vahva toimija myös tulevaisuudessa,” Kangaskorpi summaa.

Sanomalehti Keskisuomalainen tukee paikallista yritystoimintaa

Paikallisen yritystoiminnan menestyminen ja Sanomalehti Keskisuomalaisen rooli alueen kehityksessä kulkevat käsi kädessä. Keskisuomalainen nostaa kanavissaan esiin alueellisia yrityksiä ja tapahtumia niin kulttuurin kuin urheilunkin saralla, kehityshankkeita unohtamatta.

Mediakonserni Keskisuomalainen on merkittävä työnantaja. Keski-Suomessa yhtiö työllistää suoraan 500–600 henkilöä, ja välillisesti työllisyysvaikutus nousee noin 1000 henkilöön. Maanlaajuisesti yhtiö maksaa palkkaa yli 5000 hengelle.

Yhtiön keskeiset omistajat ovat Keski-Suomessa, ja se maksaa maakuntaan merkittävän määrän osinkoja vahvistaen alueen taloutta.

Teksti: Antti Innanen

Julkaistu ensimmäisen kerran Keski-Suomen kauppakamarin 95-vuotisjuhlajulkaisussa.