20.12.2019 16:49
Lutakkoon nousee uusi bisneksen koti – pääteemoina yhteisöllisyys, työhyvinvointi ja vastuullisuus
Innova 3:n suunnittelu on käynnistynyt ja rakentaminen on tarkoitus aloittaa ensi kevään aikana. Innova 3:sta rakentuu kuusikerroksinen toimistorakennus ja kiinteistön kerrosalaksi noin 8600 kerrosneliötä.
Kielo Office Solutions Oy:n liiketoimintayksikön johtaja Olli Peltokoski. Kuva: Kielo Office Solutions
Viimeisen parin kolmen vuoden aikana Kielo Office Solutions Oy:n liiketoimintayksikön johtaja Olli Peltokoskelta on usein kysytty, milloin Innova 3:n rakentaminen alkaa. Uusia toimitiloja kaipaaville on hyviä nyt uutisia: Innova 3:n suunnittelu on käynnistynyt. Tavoitteena on aloittaa Innova 3:n rakentaminen ensi kevään aikana ja saattaa se muuttovalmiiksi asiakkaille syksyllä 2021. Kyseessä on merkittävä, yli 20 miljoonan euron investointi.
Kun Innova 3 valmistuu ja siten viimeistelee Lutakon Innova-alueen, tulee siellä toimimaan yhteensä noin 150 yritystä ja yli 3500 työntekijää. Samalla se muodostaa Jyväskylän suurimman moniyritysympäristön. Tällä hetkellä nykyisten Innova-kiinteistöjen toimitilat ovat 99-prosenttisesti vuokrattuina.
Innova 3 vastaa nykyajan tarpeisiin – ja kantavana teemana sen suunnittelussa ovat yhteisöllisyys, työhyvinvointi ja vastuullisuus.
”Kun ihminen viihtyy ja on sosiaalinen kotona, miksi työpaikka olisi poikkeus. Kun ihminen on työssään kuin kotonaan, hän kokee yhteenkuuluvuutta ja on rento ja stressitön. Haluamme luoda Innova 3:sta bisneksen kodin. Näemme, että menestys on hyvinvoinnin sivuvaikutus”, kertoo Olli Peltokoski.
Lutakon alue ja Innova-kiinteistöjen sijainti on valtakunnallisestikin mitattuna erinomainen – messu- ja tapahtumakeskus Paviljonki, hotelli ja suosittu Lutakonaukio sijaitsevat lähellä sekä Jyväskylään tulevat junat ja bussit pysähtyvät rautatien ylittävän kävelyputken toisella puolella. Kulkuyhteydet ovat hyvät myös Rantaväylän ja Rantaraitin myötä. Ympäröivissä pysäköintihalleissa on yli 1700 pysäköintipaikkaa noin 400 metrin säteellä Innova 3:sta.
Kielon toimintakonseptiin kuuluu, että asiakkaat voivat keskittyä omaan liiketoimintaansa Kielon varmistaessa, että tukipalvelut hoidetaan asiakaslähtöisesti ja tehokkaasti.
”Emme myy seiniä, vaan kotia bisnekselle, ideoille, kasvulle, työlle ja menestykselle. Panostamalla yhteisöllisyyteen, työhyvinvointiin ja vastuullisuuteen työpaikka on vetovoimainen ja takaa sen, että työntekijät viihtyvät. Menestyksen tekevät ihmiset”, Peltokoski kuvailee.
Tässä vaiheessa investointia asiakas pääsee vaikuttamaan tilojen suunnitteluun, jolloin asiakkaalle räätälöidään tilat toiveidensa mukaan. Innova 3 tullaan kytkemään Innova 2:seen kerroksittain, mikä mahdollistaa asiakkaan tilojen laajentamisen koko kerroksen alueelle.
Kielolla on Jyväskylässä 9 kiinteistöä, joissa on yhteensä 66 000 neliötä. Kielo toimii Jyväskylässä, Tampereella, Lahdessa, Turussa ja pääkaupunkiseudulla. Jyväskylässä on valtakunnallisesti merkittävä keskittymä Kielon kiinteistöjä. Jyväskylässä asiakasyrityksiä on yli 230, joissa työskentelee yhteensä noin 5800 henkilöä. Kielon strategiana on edelleen laajentua Suomessa.
Kerroksia: 6
Neliöitä: 8600 kerrosneliötä
Palvelut sisältyvät ratkaisuun
Teemoina: yhteisöllisyys, työhyvinvointi ja vastuullisuus
Lisätietoja: www.kieloofficesolutions.fi
Juttu on julkaistu alunperin marraskuun 2019 Kauppakamari-lehdessä.