Vihreästä kullasta ainutlaatuinen ratkaisu kestävään tekstiiliteollisuuteen

Ilmastonmuutos ja sen aiheuttamat negatiiviset sivuvaikutukset näkyvät ja tuntuvat ympäri maapalloa. Jokainen yksilö voi hillitä ilmastonmuutosta omilla valinnoillaan, mutta uusilla innovaatioilla voidaan muuttaa maailmaa. Teknologiayritys Spinnova on kehittänyt tekniikan, jolla tuotetaan selluloosasta maailman ympäristöystävällisintä tekstiilikuitua.

Tuotekehitystiimin asiantuntija Arto Salminen ja viestintäpäällikkö Emmi Berlin tutkivat Spinnovan valmistamaa kuitua, joka muistuttaa ominaisuuksiltaan luonnonmukaista tekstiilikuitua, kuten villaa. Kuva: Markus Sommers.

Idea Spinnovan innovaatiosta sai alkunsa ihmeellisen luonnon jäljittelemisestä: jos hämähäkki osaa kutoa kestävää verkkoa proteiinista, eikö puukuitua voisi kehrätä samalla tavalla? Kehitystyö käynnistyikin pian Teknologian tutkimuskeskus VTT:llä. Vuonna 2015 VTT:n asiantuntijat Juha Salmela ja Janne Poranen yhdistävät voimansa, ja Spinnovan tarina itsenäisenä yrityksenä alkoi.

”Oli onni, että saimme hyviä sijoittajia mukaan heti yrityksen alkutaipaleella. VTT luopui omistuksestaan strategiansa mukaisesti tänä vuonna, mutta mukana on nyt muita hyviä sijoittajia, kuten brasilialainen selluyhtiö Fibria, pääomasijoittaja Maki.vc ja suomalaisia perhesijoitusyhtiöitä. Heidän ansiostaan pystymme kehittämään tekniikkaamme uusiin ulottuvuuksiin”, Spinnovan toimitusjohtaja Poranen kertoo.

Spinnovan tekniikka on siitä erityinen, että perinteisen sellunkeittoprosessin jälkeen puukuitu hienonnetaan mekaanisesti, jolloin sitä ei tarvitse liuottaa kemiallisesti. Ylipäätään prosessissa kuluu 99 prosenttia vähemmän vettä kuin puuvillan tuottamisessa. Lopputuotteen lisäksi syntyy vain puhdasta vesihöyryä. Kestävä toimintapa näkyy Spinnovan ideologiassa alusta loppuun saakka.

”Olemme sitoutuneet YK:n vastuullisuustavoitteisiin vuodelle 2030. Meidän tuotantomenetelmämme on ekologinen, valmistamme tekstiilikuitua ympäristöä säästäen ja korvaamme samalla ympäristölle haitallisia kuituja. Kuidussamme ei myöskään ole meriin päätyvää mikromuovia, ja käytämme ainoastaan FSC-sertifioitua puuta tai jätevirtoja”, Spinnovan viestintäpäällikkö Emmi Berlin kuvailee.

Tuotekehitystiimin asiantuntija Sanna Haavisto työn touhussa. Kuva: Markus Sommers.

Selluloosa on tulevaisuuden supermateriaali, sillä sitä löytyy lähes kaikkialta, kuten maailman metsistä. Siksi Spinnova käyttää raaka-aineenaan vastuullisesti kasvatettua puuta, mutta myös useita muita bioraaka-aineita on kehitystyön alla. Miljoonarahoituksen saaneessa pilottilaitoksessa kehitystyö käy kuumana, kunhan laitos valmistuu vuoden 2018 lopussa Jyväskylään.

”Tavoitteenamme on, että saamme jo ensi vuonna valmiiksi ensimmäisen prototyyppituotteen. Kun ensimmäinen pilottilaitos toimii moitteetta, voimme suunnitella suurempia teollisia investointeja”, Poranen toteaa.

Spinnova pyrkii siihen, että vuonna 2024 yrityksellä olisi kaupallisessa mittakaavassa skaalattava tuote. Lisäksi yritys aikoo pystyttää uusia tuotantolinjoja lisensoimalla teknologiaa. Yhteistyö on alkanut lupaavasti suomalaisen designikonin, Marimekon, kanssa. Spinnovan teknologia on kiinnostanut myös monia muita maailmanluokan brändejä.

”Tulevaisuudessa haluamme saavuttaa innovaatiollamme samanlaisen statuksen kuin Gore-Tex, jonka kaikki tuntevat. Vastuullisten tuotteiden ei myöskään pidä olla vain harvojen ylellisyyttä vaan kaikkien saatavilla. Vain siten voimme tehdä maailmasta paremman paikan”, Poranen vakuuttaa.