Varautunut yritys on kestävä yritys -työpaja
--
--
Turvallisuusympäristössä tapahtuvien muutosten vuoksi yritysten on hyvä miettiä varautumisen kehittämistä. Viime aikoina Covid-pandemia ja Ukrainan sota ovat muuttaneet yritysten toimintaympäristöä. Suunniteltujen sähkökatkojen mahdollisuus on osaltaan tuonut uuden huomioon otettavan tekijän yrityksen toiminnan jatkuvuuden varmistamisen kannalta.
Liiketoiminnan jatkuvuuden turvaamisen kannalta on tärkeää varautua etukäteen poikkeaviin tilanteisiin. Varautuminen on kuitenkin laaja kokonaisuus ja sen haltuun ottaminen yhdellä kertaa ei ole mahdollista. Tässä työpajassa tarkastelemme esimerkkejä varautumisen ja turvallisuusjohtamisen käytännön toimenpiteistä, sekä suunnittelemme millaisilla askeleilla varautumista kannattaa yrityksessä lähteä kehittämään.
Työpaja soveltuu yrityksille, joilla turvallisuusjohtaminen ja varautuminen ovat vielä kehittämisvaiheessa. Osallistuminen ei vaadi mitään erityisosaamista, oman liiketoiminnan tunteminen on riittävä lähtökohta.
Keski-Suomen kauppakamari ja Keskuskauppakamari toteuttavat yhdessä Huoltovarmuuskeskuksen kanssa yritysten jatkuvuuden LUJAT-kehittämishanketta. Osana LUJIA toteutetaan erilaisia webinaareja ja työpajoja.
Aikataulu
klo 12.45 Tervetulokahvit
klo 13.00 Tilaisuuden avaus
Keski-Suomen kauppakamari ja Keskuskauppakamari
klo 13.10 Varautunut yritys
Marko Kilpinen, toimitusjohtaja, Incident Management Solutions Finland Oy
klo 14.10 Työpaja – Valmius on muutakin kuin suunnitelma kassakaapissa
klo 15.10 Kysymykset ja loppukeskustelu
klo 16.00 Tilaisuus päättyy
Kouluttaja
Marko Kilpinen
Toimitusjohtaja ja varautumisen asiantuntija
Incident Management Solutions Finland Oy
Marko on toiminut turvallisuusjohtamisen, riskienhallinnan sekä varautumisen eri tehtävissä niin julkisella sektorilla kuin IMS Finlandissa. Erityisesti kriisijohtaminen sekä liiketoiminnan jatkuvuudenhallinta ovat lähellä sydäntä.
IMS Finland on kehittänyt asiakkaidensa varautumista aina korkeakouluista monikansallisiin yrityksiin.
Ilmoittautuminen
Tilaisuus on maksuton, mutta vaatii ennakkoilmoittautumisen tilavarauksen ja tarjoilujen vuoksi. Ilmoittauduthan viimeistään ke 4.10.
Lisätiedot
Tuula Rahikainen, Keski-Suomen kauppakamari
puh. 050 473 1775 tai tuula.rahikainen@kskauppakamari.fi
Oikeudet muutoksiin
- Pidätämme oikeuden mahdollisiin ohjelmanmuutoksiin.
- Koulutuksen järjestämisen ehtona on vähimmäisosallistujamäärän täyttyminen.