Aamukahviwebinaari: Kuluttajien luottamus ennätyskorkealla, viennin ennustetaan kasvavan

Myönteiset talousuutiset Suomesta jatkuvat. Suomen talous on kasvanut ennustettua nopeammin, kuluttajien luottamus on ennätyskorkealla ja talouden nousu alkaa näyttää laaja-alaiselta, kertoo Nordea.

Nordean mukaan Suomen talouden nousu on laaja-alaista: liikevaihdon kasvua on näkyvissä niin palvelualalla kuin myös rakentamisessa, teollisuudessa ja vähittäiskaupassa. Kuluttajien luottamus ei ole koskaan ollut näin korkealla, ja se on näkynyt yksityisen kulutuksen lisääntymisessä. Nordean ennusteiden mukaan yksityisen kulutuksen kasvu on kuitenkin tasaantumassa. Sen sijaan vienti on piristymässä, mikä tasoittaa yksityisen kulutuksen loiventumista.

”Suomen kuuden tärkeimmän kauppakumppanin tuonti on noussut, minkä pitäisi näkyä Suomen viennissä. Henkilöautojen viennin ennustetaan kasvavan rajusti tänä vuonna, arviolta jopa 50-60 prosenttia”, sanoo Nordean ekonomisti Pasi Sorjonen.

Tavaraviennin piristyminen on polkaissut Suomen viennin hyvään nousuun. Tuonnin määrä väheni hieman. Kun tuonti laski ja vienti nousi, kasvoi ulkomaankaupan panos talouden nousuun merkittäväksi, noin kahteen prosenttiyksikköön.

Korkojen nousua ei näkyvissä lähiaikana


Nordean ennusteiden mukaan korkojen ei ennusteta nousevan tämän ja seuraavan vuoden aikana, vaan aikaisintaan vuonna 2019.

”Uudet asuntolainasopimukset ovat nousussa. Trendi näyttää kuitenkin tasaantuvan. Tilastokeskuksen lukujen mukaan viime vuonna toteutuneiden asuntokauppojen lukumäärä kasvoi odotuksia vähemmän”, sanoo Sorjonen.

Palkkojen nousun ennustetaan jäävän matalaksi. Julkisen puolen lomarahojen leikkaukset painavat ansiotasoindeksiä alas.

”Vaikka talouden luvut ovat parantuneet, on silti muistettava, että Suomi on lähtenyt takamatkalta. Se vaatii uudistusten jatkamista ja palkkamalttia”, sanoo Sorjonen.

Aamukahviwebinaarin järjestivät Keski-Suomen kauppakamarin finanssialan valiokunta ja Nordea. Asiantuntijana oli Nordean ekonomisti Pasi Sorjonen.