EK:n suhdannebarometri: Odotukset matalalla, rakentamisessa piristymistä

Suhdannebarometri kuvastaa, millaiset suhdanneodotukset yrityksissä vallitsee eri aloilla. Suhdannebarometriin vastasi 1140 suomalaista yritysjohtajaa. Kaikilla päätoimialoilla suhdannetilanne on selvästi alle keskimääräisen, ja erityisiä odotuksia syksylle ei ole. Rakentamisessa on kuitenkin selvää piristymistä, selviää EK:n ja Kauppakamarien suhdannebarometrista

Elinkeinoelämän Keskusliiton ja Keski-Suomen kauppakamarin suhdannebarometrin mukaan viimeisen kolmen kuukauden aikana teollisuuden uusien tilausten kehitys on ollut selvä pettymys, sillä odotukset ovat olleet toteutunutta korkeammat. Teollisuuden tilauskanta on ollut vuodesta 2008 saakka normaalia alhaisempi. Yli 40 prosenttia teollisuuden vastaajista ilmoitti, että kapasiteetti on vajaakäytöllä.

”Nykyään hintoja vertaillaan enemmän ja ollaan valmiita vaihtamaan toimittajaa edullisempaan pienistäkin eroista johtuen. Sama, paikoin tiukkakin tilanne on jatkunut jo neljättä vuotta”, kertoi Relicomp Oy:n toimitusjohtaja Marko Jyllilä.

Keski-Suomen osalta teollisuuden ja rakentamisen näkymät ovat maakunnista kolmanneksi myönteisimmät. Rakentamisessa on piristymistä, mikä johtuu sekä teollisuuden investoinneista että asunto-omistamisen piristymisestä.

”Rakentamisen odotukset ovat muita aloja korkeammat. Suuret teolliset investoinnit näkyvät rakennusalalla ensimmäisenä. Rakentamisessa henkilöstön määrän odotetaan pysyvän samana. Palveluiden ja teollisuuden aloilla henkilöstön määrän oletetaan vähenevän”, kertoi EK:n tutkimuspäällikkö Jari Haapasalmi.

”Äänekosken teollisuusinvestointi lisää rakentamista. Käynnistyvä Keskussairaala-hanke aiheuttaa jopa työvoimapulan rakennusalalla, mikä saattaa lisätä ulkomaalaisen työvoiman käyttöä. Sairaalahankkeita on poikkeuksellisen paljon käynnissä Suomessa, mitkä ovat todella suuria investointeja”, kertoi YIT:n aluejohtaja Mikko Räty.

Sekä Mikko Räty että Nordean yrityskonttorin johtaja Mika Jokiranta nostavat esille heikkoutena vanhojen, rajaseuduilla sijaitsevien omakotitalojen myynnin vaikeuden ja vakuusarvojen menettämisen. Tätä ”pommia” lukuun ottamatta pankkialalla pyyhkii hyvin, ja taloudellinen tilanne näyttää sieltä katsottuna tavallista parempana.

”Säästämisen bisnes on nousussa. Selityksenä sille on maailman epävarmuus ja alhainen korkotaso. Asuntokauppa käy Jyväskylässä hyvin, mikä näkyy myönteisesti asuntolainoissa. Yritysrahoitus kehittyy suotuisasti, mutta kysyntää saisi olla enemmänkin”, kommentoi Jokiranta.

Kesän huonot säät ovat olleet kylpylätoiminnan kannalta suotuisia.

”Kesä on ollut kylpylätoiminnan kannalta erittäin hyvä. Kuitenkin liikematkustaminen on ollut laskussa. Venäläisturistien määrä on vähentynyt 50 prosenttia, ja viipymät ovat lyhentyneet 2-3 päivään”, kertoi Peurungan toimitusjohtaja Seppo Virta.

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n Suhdannebarometri julkaistaan neljä kertaa vuodessa. Kyselyä on tehty säännöllisesti vuodesta 1966 lähtien. Se on osa Euroopan komission suhdannetiedustelujärjes-telmää, jota EU rahoittaa osittain. Heinäkuussa 2015 tehtyyn tiedusteluun vastasi 1 140 yritystä, jotka työllistävät Suomessa runsaat 230 000 henkilöä.