Juoksemalla hyvää Nenäpäivä-tempauksessa

Keski-Suomen kauppakamari järjesti 28.10. Nenäpäivä-tempauksen, jonka tarkoituksena oli kerätä juoksemalla tai kävelypalaveria pitämällä lahjoituksia Nenäpäivälle kehitysmaiden hyväksi. Nenäjuoksuun haastettiin mukaan keskisuomalaiset yritykset. Tempauksen saldona saatiin esimerkiksi ateria 2800 lapselle, 13 vuohta, 35 sikaa, 4 huussia tai vesipumppu ja 24 koulupukua

Keski-Suomen kauppakamarin Nenäpäivä-tempauksessa Nenäjuoksussa tehtiin juoksemalla hyvää. Keskisuomalaiset yritykset juoksivat tai pitivät kävelypalaveria Technopolis Innova 2 ympäri aurinkoisessa säässä. Lahjoitussumma määräytyi kierrettyjen kierrosten mukaan 1 kierros / 1 henkilö = 1 euro. Kierroksia karttui kasaan kaiken kaikkiaan 392, mikä tarkoittaa esimerkiksi ateriaa 2800 lapselle tai 13 vuohta kehitysmaihin.

Hyväntekeväisyyteen osallistuvia yrityksiä olivat Technopolis, Nordea, Lähitapiola Keski-Suomi, Tampereen Patenttitoimisto, Medita Communication, Kasvun Roihu ja Keski-Suomen kauppakamari.

”Tempauksessa oli hyvä tunnelma ja fiilikset oli korkealla. Näin saimme mukavan breikin päivään”, kommentoi Minna Tarvainen Lähitapiola Keski-Suomesta.

Keski-Suomen kauppakamarin tavoitteena oli juosta vähintään 85 kierrosta 85-vuotisen Kauppakamarin kunniaksi. Kierroksia taittui kasaan kuitenkin 105. Juhlavuoden kunniaksi toimiston väki on lisäksi istuttanut 85 puun taimea.

Nenäpäivän kampanja-aika on 15.10.-15.11., jona aikana kukin voi osallistua omalla tavallaan joko lahjoittamalla suoraan tai osallistumalla erilaisiin Nenäpäivä-tempauksiin.