Jyväskylän yliopisto etsii kaupallistajia ja enkelisijoittajia rakentamaan seuraavia kasvutarinoita

Jyväskylän yliopistossa syntyy jatkuvasti tutkimustuloksia ja innovaatioita, joilla on merkittävää liiketoimintapotentiaalia. Moni lupaava keksintö tarvitsee kuitenkin tutkimusvaiheen jälkeen tuekseen kaupallista osaamista, verkostoja ja pääomaa, jotta siitä voi kasvaa menestyvä yritys. Tämän vuoksi Jyväskylän yliopisto kokoaa parhaillaan verkostoa henkilöistä, jotka ovat kiinnostuneita osallistumaan tutkimuslähtöisten innovaatioiden kaupallistamiseen tai sijoittamaan yliopistosta syntyviin uusiin yrityksiin.

Etsitkö seuraavaa kasvumahdollisuutta?

Yliopisto hakee erityisesti kahta ryhmää mukaan ekosysteemiinsä:

  • Kaupallistajia, jotka voivat tuoda tutkimustiimeihin liiketoimintaosaamista, markkinanäkökulmaa ja kokemusta kasvun rakentamisesta.
  • Enkelisijoittajia, jotka haluavat päästä mukaan lupaaviin startup-yrityksiin niiden varhaisessa vaiheessa.


Tavoitteena on yhdistää tutkijat, liiketoiminnan ammattilaiset ja sijoittajat jo mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jotta tutkimuksesta syntyvät innovaatiot saadaan tehokkaammin markkinoille.

Kaupallistajalla keskeinen rooli tutkimuksesta liiketoimintaan

Moni tutkimusidea etenee Business Finlandin Research to Business (R2B) -rahoituksen avulla kohti kaupallista hyödyntämistä. Rahoitusta hakevassa tiimissä tulee olla mukana nimetty kaupallistaja eli niin sanottu Commercial Champion.

Kaupallistaja auttaa tunnistamaan tutkimuksen liiketoimintapotentiaalia, arvioimaan markkinoita, kirkastamaan asiakasarvoa ja rakentamaan kaupallistamispolkua. Tehtävä tarjoaa myös mahdollisuuden osallistua myöhemmin perustettavan yrityksen rakentamiseen jopa perustajajäsenenä.

Jyväskylän yliopisto etsii henkilöitä, joilla on kokemusta esimerkiksi:

  • liiketoiminnan kehittämisestä
  • tuotteistamisesta
  • palvelu- ja innovaatiokehityksestä
  • yrittäjyydestä
  • markkina- ja asiakasanalyysistä
  • kasvuyritysten rakentamisesta.

Mahdollisuus enkelisijoittajille

Tutkimuslähtöiset startupit tarvitsevat alkuvaiheessa paitsi osaamista myös pääomaa ja verkostoja. Jyväskylän yliopiston innovaatioekosysteemissä toimii tukena muun muassa yliopiston pääomasijoitusyhtiö Unifund sekä julkisia rahoittajia, mutta kasvun mahdollistamisessa tarvitaan myös yksityisiä sijoittajia.

Enkelisijoittajille tämä tarjoaa mahdollisuuden päästä mukaan yrityksiin jo niiden varhaisimmassa vaiheessa. Samalla sijoittajat voivat olla mukana rakentamassa uusia kansainvälisen kasvun mahdollisuuksia Keski-Suomeen.

Tavoitteena lisää menestystarinoita Keski-Suomeen

Jyväskylän yliopisto rakentaa parhaillaan tietokantaa kaupallistajista ja enkelisijoittajista, joiden osaamista voidaan hyödyntää tulevissa tutkimuslähtöisissä hankkeissa ja yrityksissä.

Yliopiston tavoitteena on vahvistaa tutkimuksen vaikuttavuutta sekä synnyttää uusia kasvuyrityksiä, työpaikkoja ja menestystarinoita Keski-Suomeen.

Jos tutkimuslähtöisten innovaatioiden kaupallistaminen tai sijoittaminen kiinnostaa, nyt on hyvä hetki ilmoittaa kiinnostuksestaan Jyväskylän yliopiston verkostoon.

Kiinnostuitko?

Voit liittyä kaupallistajatietokantaan täyttämällä tämän lomakkeen

Tietosuojaselosteen voit lukea Jyväskylän yliopiston sidosryhmien tietosuojaselosteesta