Kauppakamarikysely: Hallitus saa yrityksiltä arvosanan 7- työvoiman saatavuuteen liittyvästä politiikastaan

Kuvituskuva. Adobe Stock

Yritykset antavat kouluarvosanaksi hallitukselle 6,7 eli ”7-” osaavan työvoiman saatavuuteen liittyvästä politiikasta. Edellisen kerran kouluarvosanaa kysyttiin vuonna 2021 Marinin hallituskaudella ja tällöin kouluarvosanaksi muodostui ”6”. Asia ilmenee Keskuskauppakamarin osaajakyselystä, johon vastasi noin tuhat yritystä elo-syyskuun vaihteessa.

”Hallitus saa yrityksiltä tyydyttävän arvosanan eli 6,7 liittyen esimerkiksi koulutus-, työmarkkina- ja maahanmuuttopolitiikkaan liittyviin toimiin. Erittäin tyytyväisiä hallituksen politiikkaan näissä teemoissa on alle kymmenen prosenttia ja erittäin tyytymättömiä reilu 20 prosenttia, suurin osa sijoittuu keskivaiheille”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Suvi Pulkkinen.

Kyselyssä pyydettiin vastaajia myös kertomaan päättäjille terveisiä näihin teemoihin liittyen. Vastauksista käy selvästi ilmi, että suurin tyytymättömyys ja huoli yrityksillä on osaamisperusteisen maahanmuuton tilanteesta ja Suomen ilmapiiristä kansainvälisille osaajille. Näitä teemoja käsiteltiin noin puolessa kaikista vastauksista.

Yhtenä konkreettisena teemana vastauksista nousee Suomeen töihin pääsemisen vaikeus ja perheiden huomiointi kokonaisuutena. Myös työnantajille kasautuvaa vastuutaakkaa Suomeen asettautumisen tukemisessa moni pitää kohtuuttoman suurena.

”Yrityksillä on tahtotilaa työllistää kansainvälisiä osaajia, mutta valmiuksissa koetaan monesti puutteita ja siihen kaivataan konkreettista tukea. Lisäksi byrokratia ja sen hitaus vaikeuttavat heidän palkkaamistaan”, sanoo Keski-Suomen kauppakamarin toimitusjohtaja Ari Hiltunen.

Kauppakamarin mukaan työluvan saamiseen liittyvät tulorajat ja saatavuusharkinta toimivat esteenä kansainvälisten osaajien työllistämiselle, ja kauppakamarin mielestä saatavuusharkinnasta tulisikin luopua kokonaan. Lisäksi perheenyhdistämisen tulorajoja pitäisi höllentää ja toivottaa myös lapset ja puolisot tänne tervetulleiksi. Nyt tulorajat ovat käytännössä niin korkeat, että henkilön pitää tienata yli 3500 euroa kuukaudessa saadakseen puolisonsa ja kaksi lastaan Suomeen.

”Suomi on onnistunut viime vuosina nopeuttamaan työlupien käsittelyä, mutta perheenjäsenen oleskeluluvan käsittelyyn menee silti edelleen noin puoli vuotta. Se on pitkä aika elää epävarmuudessa ja olla erossa rakkaimmistaan”, Pulkkinen sanoo.

Kannustinloukkujen purkamista, oppilaitosyhteistyötä ja koulutuksen kehittämistä pidetään tärkeänä

Kiitosta yrityksiltä hallitus saa kannusteiden lisäämisestä työn tekemiseen ja vastaanottamiseen sekä työntekijöiden palkkaamisen helpottamisesta.

Yritykset pitävätkin kannustinloukkujen purkamista yhdessä koulutuksen sisältöjen kehittämisen ja oppilaitosyhteistyön vahvistamisen kanssa kaikista tärkeimpänä toimena turvata osaavan työvoiman saatavuus.

Ammatillisesta koulutuksesta ja jatkuvasta oppimisesta leikkaamista vastaajat pitävät virheenä, ja toivovat, että myös päätöksentekijät ymmärtäisivät vahvan ammattiosaamisen merkityksen yrityksille.

”Pohja työelämään syntyy koulussa ja moni yritys on huolissaan nuorten työelämätaidoista. Leikkaukset ammatilliseen ja aikuiskoulutukseen huolettavat, miten työikäisten on jatkossa mahdollista päivittää osaamistaan”, sanoo Hiltunen.