Kauppakamarit: Oppisopimuksessa otettava käyttöön palkkaporrastus

Kauppakamarit vaativat vaaliteeseissään oppisopimuskoulutuksen laajentamista. Pohjalla on oltava osaamiskeskeisyys, tutkintorakenteiden selkeys ja mahdollisuus elinikäiseen jatkuvaan ja joustavaan oppimiseen.
​​​​​​​

Oppisopimus on erinomainen työkalu helpottamaan yritysten pulaa osaavasta työvoimasta sekä tasapainottamaan reaaliaikaisesti työmarkkinoiden osaamiseen liittyvää kysyntää ja tarjontaa.

Keski-Suomen kauppakamarin toimitusjohtaja Ari Hiltunen näkee palkallisen oppisopimuskoulutuksen varteenotettavana keinona osaajapulan taltuttamiseen.

”Osaavan työvoiman saatavuus on edelleen haaste myös monelle keskisuomalaiselle yritykselle. Teemme parhaillaan aktiivista suunnittelutyötä erityisesti paikallisten teollisuusalan yritysten rekrytointivaikeuksien päihittämiseksi. Näen, että oppisopimuskoulutus palkkaporrastuksineen olisi hyvä lisä tähän kokonaisuuteen”, Hiltunen toteaa.

Kauppakamarit korostavat oppisopimuksen käytön olevan nykyisellään liian kallista usealle pk-yritykselle. Ne ehdottavat “Ratkaisuja Suomelle” -vaaliohjelmassaan, että oppisopimuksessa otetaan käyttöön palkkaporrastus. Ensimmäistä tutkintoa suorittavan lähtöpalkka voisi olla 30–50 prosenttia ammattityöntekijän tasosta. Palkan kehittyminen sidottaisiin opintojen etenemiseen.

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi korostaa oppisopimusjärjestelmän muutosten olevan vain yksi keino osaavan työvoiman saatavuuden turvaamiseksi. Hänen mukaansa työkalupakista on otettava käyttöön myös peruskoulua, varhaiskasvatusta ja korkea-astetta koskevia keinoja.

“Osaajapula on noussut yhdeksi yritystemme suurimmista kasvun esteistä ja toisaalta koko maan kilpailukyvyn kasvun jarruksi. Tilanne vaatii kipeästi ratkaisuja, sillä korviemme väli on ainoa pysyvä kilpailuetumme. Emme saa antaa sen rapautua. Osaamisen kasvua voidaan edistää tiivistämällä yhteistyötä yritysten ja oppilaitosten välillä. Perusopetuksessa on laitettava resursseja perustaitojen opettamiseen ja varhaiseen tukeen. Yleisesti ottaen tarvitsemme Suomeen merkittävästi nykyistä enemmän myös työperusteista maahanmuuttoa ja huippuosaamista ulkomailta”, Romakkaniemi sanoo.


Kauppakamareiden “Ratkaisuja Suomelle” -ohjelma tarjoaa kauppakamariryhmän panoksen Suomen tulevien vuosien haasteiden ratkaisemiseksi. Kauppakamariryhmä esittää uudistuksia muun muassa osaavan työvoiman, työllisyyden ja kestävän julkisen talouden ja sujuvamman sääntelyn kehittämiseksi. Lisäksi ohjelmassa esitetään itsesääntelyyn perustuvia ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjuntaan sekä liikenteen ja infrastruktuurin rahoitukseen.

​​​​​​​