Keski-Suomen kauppakamarin syyskokous vahvisti hallituksen vuodelle 2021

Keski-Suomen kauppakamarin puheenjohtaja Antti Määttä

Keskimaan toimitusjohtaja, kauppaneuvos Antti Määttä jatkaa Keski-Suomen kauppakamarin puheenjohtajana. Uutena Keski-Suomen kauppakamarin hallitukseen valittiin Valmetin paikallisjohtaja Jaakko Puurula, Skanska Talonrakennus Oy:n yksikön johtaja Noora Sokero sekä Kaukokiidon Keski-Suomen toiminnoista vastaavan Kuljetusliike Taipale Oy:n toimitusjohtaja Timo Louhivaara.

Jatkavan puheenjohtajan Antti Määtän mukaan haastava vuosi on osoittanut entisestään, että kauppakamarilla on tärkeä rooli Keski-Suomen elinkeinoelämän edunvalvojana.

”Tämä vuosi on ollut haastava ja ensi vuodesta odotetaan myös. Yritykset ovat kokeneet kauppakamaritoiminnan tarpeelliseksi: jäsenet ovat käyttäneet kauppakamarin palveluita, esimerkiksi koulutuksia hyvin aktiivisesti myös koronavuoden aikana. Olemme entistä valmiimpia tulevaan vuoteen ja siihen, että koronaolosuhteet ovat erilaiset myös kauppakamaritoiminnassa. Nyt vaaditaan kärsivällisyyttä ja toivotaan, että tilanne alkaa normalisoitumaan mahdollisimman nopeasti ensi vuonna”, sanoo Keski-Suomen kauppakamarin puheenjohtaja, kauppaneuvos Antti Määttä.

1.varapuheenjohtajaksi valittiin Keskisuomalainen Oyj:n konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi, 2. varapuheenjohtajaksi Valmetin paikallisjohtaja Jaakko Puurula ja 3. varapuheenjohtajaksi Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto.

”Pitkän aikaa kauppakamarin toiminnassa mukana olleena on hienoa päästä edelleen tekemään ja kehittämään asioita Keski-Suomen ja koko Suomen hyväksi. Korona on vaikuttanut kenttään monella tavalla ja yksi pääasia varmasti on se, miten turvataan, että tilanteesta selvitään”, sanoo Jaakko Puurula.

Muut hallituksen jäsenet ovat Varjolan Tilan Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Markus Kallio, Aito Support Oy:n toimitusjohtaja Anssi Kuoppala, Kuljetusliike Taipale Oy:n toimitusjohtaja Timo Louhivaara, Crazy Town Oy:n toimitusjohtaja Mikko Markkanen, Export Maker Oy:n toimitusjohtaja Suvi Metsola, Skanska Talonrakennus Oy:n yksikönjohtaja Noora Sokero ja Keski-Suomen Osuuspankin toimitusjohtaja Pasi Sorri. Läsnä- ja puheolo-oikeudella hallituksessa ovat Kehittämisyhtiö Karstulanseutu Oy:n toimitusjohtaja Ari Piesala ja Juniorikillan puheenjohtaja Tuure Kolehmainen.

”Rakennusalalla on merkittävä rooli kansantaloudessa ja työllistäjänä, joten on innostavaa päästä alan edustajana mukaan hallitukseen. Ensi vuonna paljon tapetilla on varmasti korona ja sen tuomat haasteet. Keskeinen kysymys on, miten varmistetaan yritysten liiketoimintamahdollisuudet haastavassa tilanteessa”, sanoo hallituksen jäsen, Valmistus- ja tuotantovaliokunnan puheenjohtaja Noora Sokero.

”On hienoa saada tällainen luottamuksenosoitus ja päästä mukaan vaikuttamistyöhön. Keski-Suomen näkökulmasta on tärkeää vaikuttaa liikenneyhteyksiin. Tiestön kunnolla on suuri merkitys kaikelle liikenteelle, mutta erityisesti raskaalle liikenteelle ja liikenteen päästöihin: parempikuntoisilla teillä ja sujuvalla liikenteellä myös päästöt ovat selvästi pienemmät”, sanoo hallituksen jäsen, Liikenne- ja aluerakennevaliokunnan puheenjohtaja Timo Louhivaara.

Jaakko Puurula

Noora Sokero

Timo Louhivaara

Vuoden aktiivisin valiokunta

Juniorikilta valitsee vuosittain kauppakamarin aktiivisimman valiokunnan. Syyskokouksessa 1.12.2020 Vuoden 2020 aktiivisimpana valiokuntana palkittiin Kasvu- ja kansainvälistymisvaliokunta. Kasvu- ja kansainvälistymisvaliokunnassa vuoden aikana on työstetty aiheita ajankohtaisesta koronatilanteesta aina kasvun ja kansainvälistymisen mahdollisuuksiin. Uutena kokonaisuutena on aloitettu Kasvutahto-mentorointiohjelma, joka edistää alueen yritysten kasvua ja kansainvälistymistä tehden Keski-Suomen kauppakamarin toimintaa näkyväksi myös sidosryhmille.