Keski-Suomen viennissä piristymistä – vientiasiakirjojen kysyntä 11 prosentin kasvussa

Kuvituskuva: Pexels

Keski-Suomen vienti on vilkastumassa, käy ilmi tuoreista vientiasiakirjatilastoista vuoden 2021 maaliskuulta. Kauppakamarin vientiasiakirjojen kysyntä on kasvanut Keski-Suomessa peräti 11 prosenttia.

”Keski-Suomessa tammi-maaliskuussa asiakirjoja vahvistettiin 12 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samana aikana. Tammikuu oli tänä vuonna heikompi, mutta helmi- ja maaliskuu taas vastaavasti paremmat, eli Keski-Suomessa viennin piristymistä on nähtävissä”, sanoo Keski-Suomen kauppakamarin toimitusjohtaja Ari Hiltunen.

Keski-Suomen tilanne on samansuuntainen kuin valtakunnallisesti. Kauppakamarin vientiasiakirjatilastojen mukaan vienti laski viime vuoden viimeisellä neljänneksellä valtakunnallisesti 7 prosenttia, kun taas vastaavasti laskua oli Keski-Suomessa 10 prosenttia. Vuoden 2021 tammikuussa Keski-Suomessa kysyntä oli koko maata parempaa, vaikka kysyntä olikin vielä silloin pakkasen puolella: Keski-Suomessa vientiasiakirjojen kysyntä oli 9 prosenttia jäljessä edellisvuodesta, kun koko maassa kysyntä oli jäljessä 18 prosenttia. Maaliskuussa 2021 kysyntä oli sekä valtakunnallisesti että Keski-Suomessa 11 prosentin kasvussa.

Tullin eilisten tilastojen mukaan Suomen tavaraviennin arvo kasvoi helmikuussa jo 8 prosenttia ja vienti EU-maihin jopa 10,6 prosenttia. Viime vuoden osalta viennin arvon pudotus oli 12 prosenttia. Kauppakamarin tilastot vahvistavat viennin vahvan kasvun jatkumisen myös maaliskuussa.

”Suomen vienti on kovassa kasvussa koronapandemian helpottaessa maailmalla. Se voi kuitenkin vielä kärsiä, jos Suomi ei saa ripeästi kuntoon uskottavaa exit-suunnitelmaansa”, pelkää Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori.

Vientiyritykset odottavat nyt tehokasta rokottamista ja testaamista rajoilla sekä uskottavaa rokotetodistusta, jotta ulkomaankaupan kannalta elintärkeä lento- ja laivaliikenne saadaan toimimaan. Vientiyritysten edustajien on päästävä paikan päälle tekemään uusia kauppoja elvytyspakettien piristämiltä markkinoilta, kuten kilpailijamaidenkin yritykset tekevät.

”Uskoa tulevaan ja valoa on näkyvissä. Talouden elpymisen ja viennin kannalta on tuhannen taalan paikka, että koronarokotukset saadaan onnistumaan ja matkustusrajoitukset purettua. Vientiyritysten kannalta tärkeää on myös turvata Keski-Suomen saavutettavuus ja yritysten kilpailukyky, jotta yritys voi pärjätä kansainvälisessä kilpailussa”, Hiltunen sanoo.

Kauppakamarit myöntävät vientiyrityksille alkuperätodistuksia ja muita erityistodistuksia vientimaiden viranomaisten vaatimusten tai asiakkaiden tarpeiden mukaan. Kauppakamarien myöntämiä alkuperätodistuksia ja erityistodistuksia tarvitaan viennissä EU:n ulkopuolisiin maihin, kuten Kiina, Intia, Venäjä, Turkki, Saudi Arabia, Vietnam, Ukraina.
​​​​​​​