23.01.2025 09:32
Keski-Suomen yritykset odottavat yhä parempia aikoja – tilauskannoissa kuitenkin valonpilkahduksia
Keski-Suomen suhdannetilanne ja yritysten odotukset ovat edelleen vaisut, vaikka tilauskannoissa on hienoista paranemista. Kuvituskuva: Adobe Stock
Keski-Suomen suhdannetilanne ja yritysten odotukset ovat edelleen vaisut, ja arvioissa liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehityksestä on lievää heikentymistä edelliseen kyselyyn verrattuna, ilmenee tuoreimmasta kauppakamarien talouskyselystä. Keskisuomalaisten yritysten tilauskannoissa on lievää paranemista. Toimintaa rajoittaa tällä hetkellä eniten riittämätön kysyntä.
Keski-Suomen yritykset arvioivat liikevaihtonsa kehityksen edelleen vaisuksi. Keskisuomalaisista vastaajista puolet odottaa liikevaihtonsa säilyvän ennallaan seuraavan kuuden kuukauden aikana, liikevaihdon kasvua ennakoi 28 prosenttia vastaajista ja heikkenemistä 23 prosenttia vastaajista.
Yritysten henkilöstömäärän kehityksessä on hieman enemmän heikentymistä edelliseen kyselyyn verrattuna. Keskisuomalaisista vastaajista 60 prosenttia arvioi henkilöstömäärän säilyvän ennallaan seuraavan kuuden kuukauden aikana. Kasvuun uskoo enää 13 prosenttia vastaajista, kun edellisessä kyselyssä lokakuussa kasvua ennakoi viidennes vastaajista. Vähenemistä ennakoi nyt lähes neljännes, 23 prosenttia, kun lokakuussa vähenemistä ennakoi vain viisi prosenttia vastaajista.
Yrityksistä lähes puolet, 47 prosenttia arvioi yleisen tunnelman toimialallaan pessimistiseksi tai erittäin pessimistiseksi.
Keski-Suomen kauppakamarin toimitusjohtaja Ari Hiltunen pitää tuloksia harmillisina.
”Keski-Suomen taloustilanne on edelleen haastava. Erityisesti ankkuriyritysten lomautusten vaikutukset näkyvät nyt alihankkijoiden ja palvelualan yritysten arjessa. Rakennusalan heikko vire heijastuu suoraan myös kyselyn tuloksiin, ja odotukset alalla pysyvät valitettavan pessimistisinä. Suhdanteen paranemista on odotettu pitkään – jatkunut haastava tilanne alkaa murentaa uskoa osalla yrityksistä”, sanoo Hiltunen.
Vaikka arviot liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehityksestä ovat alakuloisia, on sen sijaan arvioissa tilauskantojen kehityksestä lievää paranemista. Keskisuomalaisista yrityksistä noin neljänneksellä tilauskanta on suurempi kuin vuosi sitten. Sama määrä ennakoi tilauskantansa kasvavan edelleen seuraavan kuuden kuukauden aikana.
”Vaikka tilauskannat ovat toistaiseksi ohuita, ovat odotukset tilauskantojen tulevasta kehityksestä kohentuneet edelliseen kyselyyn verrattuna. Erityisen tuntuvasti näkymä on parantunut teollisuusyrityksissä”, sanoo Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.
Keskisuomalaisten yritysten toimintaa rajoittaa eniten riittämätön kysyntä 60 prosentilla vastaajista. Myös komponenttien ja materiaalien hintojen nousu (27 %) ja jännittynyt geopoliittinen tilanne (27 %) ovat kasvun esteenä. Työllisyystilanne näkyy myös tämän osion vastauksissa, sillä puute osaavasta työvoimasta rajoitti enää 20 prosenttia yrityksistä, kun lokakuussa puute osaavasta työvoimasta oli kasvun esteenä vielä 25 prosentilla keskisuomalaisista yrityksistä.
”Arviot tilauskantojen kehityksestä luo toivoa siitä, että pahin vaihe olisi jäämässä taakse. Riittämätön kysyntä on ollut jo pitkään merkittävä kasvun este. Nyt on tärkeää, että yrityksiä tuetaan paitsi akuutissa tilanteessa, myös pitkäjänteisellä elinkeinopolitiikalla kuten ylimääräistä byrokratiaa purkamalla”, sanoo Hiltunen.
Kauppakamarien talouskysely tehtiin 8.-10.1.2025 ja siihen vastasi 1645 eri kokoista yritystä eri toimialoilta ympäri Suomen. Keski-Suomesta kyselyyn vastasi 60 yritystä. Kyselyn aineisto on kerätty sähköpostitse kauppakamarien jäsenyrityksiltä ja siihen on voinut vastata vain yhden kerran jäsenyritystä kohden.