Keskisuomalainen Kasvu Open 2013 -voittaja VRT mukaan Tekesin NIY-ohjelmaan ja 1 miljoonan € tuen piiriin

​Keskisuomalainen kasvuyritys ja Kasvu Open 2013 -kilpailun voittaja VRT Finland Oy on valittu mukaan Tekesin Nuoret Innovatiiviset Yritykset -rahoitusohjelmaan, joka on suunnattu kaikkein lupaavimmille suomalaisille startup-yrityksille. Rahoituksen tavoitteena on tukea liiketoiminnan kehittämistä sekä nopeuttaa olennaisesti valittujen yritysten kasvua ja kansainvälistymistä. Rahoituksen edellytyksiä ovat mm. merkittävät panostukset innovaatiotoimintaan, kansainvälinen kasvupotentiaali, kiinnostavuus sijoituskohteena sekä kilpailuetu, jolla on saavutettavissa merkittävä markkina-asema.

Kasvu Openissa menestynyt VRT on vedenalaisten rakenteiden tarkastamiseen erikoistunut vuonna 2010 perustettu keskisuomalainen yritys, joka on jo kasvanut maailman markkinajohtajaksi omalla sektorillaan. Suomalaisten insinöörien kehittämällä kaikuluotaukseen ja 3D-mallinnukseen perustuvalla menetelmällä voidaan selvittää esimerkiksi satamien, siltojen ja kanavien vedenalaisten rakenteiden kuntoa ja korjaustarvetta. Tutkimuksen lopputuloksena syntyy erittäin tarkkoja kolmiulotteisia kuvia ja raportteja, joiden avulla voidaan nähdä, missä kunnossa ra­kenteet ovat ja mitkä osat vaativat huoltoa.

"VRT sai Kasvu Openin avulla uusia yhteistyökumppaneita ja bisnesalan ammattilaisia, joista on ollut iso etu tuen ja uusien voimavarojen saamiseen bisneksen tekemisessä", kertoo VRT Finlandin Kirsi Hänninen. Keski-Suomen kauppakamarin toimitusjohtaja ja Kasvu Open -johtaja Uljas Valkeinen on erittäin mielissään VRT:n pääsystä ohjelmaan. "On todella hienoa, että keskisuomalaisia yrityksiä tuetaan kasvuun ja kansainvälistymiseen. Kasvu Open auttaa osaltaan yrityksiä saamaan rahoitusta ja kumppaneita kasvun konkreettiseksi tekemiseksi", kertoo Uljas Valkeinen.

VRT:n toimitusjohtaja Niko Tuominen on ylpeä yrityksen pääsystä ohjelmaan.

”On hienoa, että myös Tekes on huomioinut innovatiivisen mittausmenetelmämme sekä sen luoman kansainvälisen kasvupotentiaalin. NIY-ohjelma on meille erittäin merkittävä tuki sekä tutkimus- ja kehitystoiminnan että kansainvälisen kasvun kannalta. Tällä hetkellä toimimme Pohjoismaissa ja Euroopassa, mutta kasvutavoitteet ovat korkealla. Ohjelman ansiosta pystymme palkkaamaan lisää väkeä mittaus- ja tarkastustoimintaan myös kotimaassa. Meillä on tälläkin hetkellä haku päällä rakennus- tai maanmittausalan insinööristä Jyväskylän toimistolle. Olemme erittäin ylpeitä valinnasta myös siksi, että tietojemme mukaan NIY-ohjelmaan on ennen meitä valittu vain yksi keskisuomalainen yritys”, kertoo toimitusjohtaja Niko Tuominen.

Lisätiedot:

Niko Tuominen
toimitusjohtaja
VRT Finland Oy
niko@vrt.fi
+358 (0)40 730 1020