Keskisuomalaiset yritykset: Hallitus on onnistunut koronaepidemian hoidossa melko hyvin, mutta talouskriisin hoidossa huonosti


​​​​​​​Keskisuomalaiset yritykset näkevät, että hallitus on onnistunut koronaepidemian hoidossa hyvin. Kauppakamarien kyselystä selviää, että noin 74 prosenttia keskisuomaisista yrityksistä pitää hallituksen toimia melko tai erittäin hyvänä yleisessä koronaepidemian hoitamisessa. Sen sijaan samat yritykset näkevät hallituksen pääosin onnistuneen huonosti koronatoimiin liittyvän talouskriisin hoidossa. Vain 32 prosenttia pitää hallituksen toimia melko onnistuneina koronaepidemian aiheuttaman talouskriisin hoitamisessa. Valtaosa, 56 prosenttia yrityksistä kokee, että hallitus on hoitanut talouskriisiä melko tai erittäin huonosti.

”Kyllä tässä heijastuu selkeästi pahiten kärsineiden alojen näkemys talouskriisin hoidossa. Viestin vakavuus täytyy huomioida jatkossa, sanoo Keski-Suomen kauppakamarin toimitusjohtaja Ari Hiltunen.”

”Samoin toimenpiteiden kohdentavuus sekä suorien tukien puute heijastuu kyselyn vapaissa vastauksissa. Erityisesti majoitus- ja ravitsemustoiminnan yrityksiltä tulee kovaa ja aiheellista kritiikkiä ja tukitoimia odotetaan ja vaaditaan pikaisesti. Pelko lomautusten muuttumisesta irtisanomisiksi kasvaa koko ajan, toteaa Hiltunen.”


Keskisuomalaisten yritysten näkymät edelleen erittäin synkät

Keskisuomalaisista yrityksistä yli 92 % oli sitä mieltä, että koronavirus vaikuttaa yrityksen toimintaan. Noin 70 % vastaajista on sitä mieltä, että koronavirusepidemia on vaikuttanut liikevaihtoon negatiivisesti. Huhtikuun kyselyssä tätä mieltä oli 38 % vastaajista. Muutos on siis varsin merkittävä.

Noin 45 % vastaajista on vähentänyt henkilöstöään, joko lomauttanut tai irtisanonut ja 53 % aikoo lomauttaa tai irtisanoa henkilöstöään seuraavan kahden kuukauden aikana.

Noin 26 prosentilla yrityksistä on konkurssin riski noussut merkittävästi koronaviruksen takia.

”Maanantaina hallitus kertoi rajoitusten höllentämisestä, mutta paljon jäi vielä avoimia kysymyksiä. Kokonaisuudessaan maanantaina odotin hieman enemmän hallituksen suunnalta. Nyt vaaditaan isoja ja selkeitä päätöksiä. Toteutettavat toimenpiteet ovat hyvä alku, mutta lisää tarvitaan, jotta konkurssien aalto vältettäisiin, toteaa Keski-Suomen kauppakamarin toimitusjohtaja Ari Hiltunen.”


Kauppakamarien kysely tehtiin 4.5.2020. Kyselyyn vastasi 2483 kauppakamarien jäsenyritystä. Vastauksia kertyi kaikilta toimialoilta ympäri Suomen sekä kaiken kokoisista yrityksistä. Aiemmat vastaavanlaiset kyselyt on toteutettu 21.4, 30.3. ja 16-17.3.


Lisätiedot: Toimitusjohtaja Ari Hiltunen, p. 0400 583 210, ari.hiltunen@kskauppakamari.fi