Koronasyksyn vinkit työpaikoille - suunnittelu on kaiken A ja O

Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Anne Horttanainen kehottaa yrityksiä ja organisaatioita pohtimaan toimintamalleja, jotka takaavat turvallisen paluun työpaikalle koronakesän jälkeen. Samalla työnantajien tulee huomioida kriisivalmius ja tehdä uusi riskienhallintasuunnitelma sen varalle, että virustilanne muuttuisi pahemmaksi.

Horttanainen korostaa, että ihmisten terveys on edelleen ensisijaisen tärkeää. Toimintaohjeiden tulee korostaa fyysistä etäisyyttä, tehostettua hygieniaa ja tarpeellista suojautumista.

”Yhteisten pelisääntöjen noudattaminen on myös johtamiskysymys. Koronaan suhtaudutaan hyvin eri tavoin – yhdet saattavat suhtautua uusiin pelisääntöihin hällä väliä –asenteella, ja toisia taas voi pelottaa ylipäätään työpaikalle palaaminen. On tärkeää, että pelisäännöt käydään yhdessä läpi ja kaikki sitoutuvat noudattamaan niitä. Jokaisella on oikeus turvalliseen työelämään”, Horttanainen sanoo.

Erityisen tärkeää on hyvä yhteistyö ja suunnitelmien läpikäynti yrityksen työterveysorganisaation kanssa. Työterveydellä on paras tietämys toimivimmista käytännöistä sekä paikkakuntakohtaista tietoa virustilanteesta. Yrityksillä ja organisaatioilla tulee olla myös suunniteltuna toimenpiteitä, jos työntekijä epäilee sairastuneensa koronavirukseen.

”Suunnitelman tulisi sisältää ohjeistus esimerkiksi työpaikalla tai työterveyden kanssa tehtävistä oirekyselyistä, työpisteiden turvaväleistä, suojavälineistä työpaikalla tai töihin matkustettaessa ja työskentelystä työpaikalla vuoroviikoin tai siten, että vain tietty määrä henkilöitä voi olla samanaikaisesti samoissa toimitiloissa. Ohjeistuksen tulisi ottaa kantaa myös käsihygieniaan, sosiaalitilakäytäntöihin, kokouksiin osallistumisiin ja matkustamiseen koti- ja ulkomailla”, Horttanainen sanoo.

Horttanainen korostaa, että jos suunnitelma sisältää rajauksia – esimerkiksi vaaditaan työpisteiden etäisyyttä tai maskeja – tulee myös pohtia, millä perusteella rajauksia puretaan. Suunnitelmassa tulee määrittää se, kuinka toimitaan, jos virustilanne pahenee yleisesti tai virus leviää työpaikalla. Esimerkiksi virustilanteen pahentuessa siirtyminen takaisin etätyömalliin voi olla suositeltavaa ja viruksen estämisen leviämiseksi tehostetun siivouksen ja desinfioinnin malleja tulee harkita.

Horttanaisen mukaan on myös tärkeää pohtia, pidetäänkö kokoukset edelleen etäyhteyksin ja milloin on tarvetta fyysisille kokouksille. Jos on välttämätöntä järjestää fyysinen kokous, niihin on hyvä järjestää mahdollisuuksien mukaan etäyhteys sitä haluaville.

”Virustilanne voi pahentua uudestaan. Viimeistään nyt eri toimintojen jatkuvuudesta poikkeusoloissa on syytä tehdä suunnitelma aloittaen elintärkeistä toiminnoista ydintoimintoihin ja siitä mahdollisimman normaalin toiminnan jatkamiseen myös poikkeuksellisissa olosuhteissa”, Horttanainen sanoo.

Anne Horttanainen, Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja. Kuva: Liisa Hakala