Makua Foods Oy on ostanut Arho Nordic Oy:n

​Arho Nordic Oy:n omistaja Henrik Hemmilä on myynyt 30.1.2015 allekirjoitetulla kauppakirjalla yhtiön osakekannan suomalaisen pääomasijoittajan MB Rahastojen ja toimivan johdon omistamalle Makua Foods Oy:lle. Omistusoikeus siirtyy 27.2.2015. Samalla yhtiön nimi muuttuu Green Taste Oy:ksi

Arho Nordic Oy on kasvava suomalainen perheyritys, jonka toimialana on elintarvikkeiden valmistus, maahantuonti ja edustus. Yhtiön tuotemerkkejä ovat Myrttisen Kurkut, Green Taste pähkinät, Memmas Knossos oliiviöljyt, Sicilia sitruunamehu, Pappagallo jäätelöt, Mehuiza mehut ja Mr. Fruit tuoretukku.

Hedelmäpalvelu ja Scan Tree Ltd jäävät omistusjärjestelyn jälkeen edelleen Henrik Hemmilän omistukseen.

Makua Foods Oy aloitti liiketoimintansa vuonna 2014 ostamalla kotimaisen perheyhtiön Makulaku Lakritsa Oy:n ja sen myyntiyhtiöt Porvoosta. Tämän lisäksi yhtiö toimii tanskalaisen OK Snacks A/S:n maahantuojana.

”Arho Nordicilla on kiinnostava valikoima tuotteita ja vahvaa omaa valmistusosaamista. Tämä vie eteenpäin ja tukee Makua Foodsin kasvustrategiaa. Tulemme toimimaan läheisessä yhteistyössä kaupan kanssa tarjotaksemme uusia mielenkiintoisia vaihtoehtoja ja makuja kuluttajille. Tavoitteena on saavuttaa merkittävä asema useissa elintarvikekategorioissa.” toteaa Risto Jämsén, Makua Foodsin toimitusjohtaja.

”Suomessa on mielenkiintoisia ja kehityskelpoisia elintarvikealan yrityksiä, joilla on kasvupotentiaalia. Arho Nordic on rakentanut kasvunsa määrätietoisesi kiinteässä yhteistyössä kaupan ja kuluttajien kanssa. MB Rahastojen ja Makua Foodsin avulla kehitetään yhtiöstä vielä entistäkin vahvempi kumppani vähittäiskaupalle” valottaa MB Rahastojen toimitusjohtaja Hannu Puhakka tämän yritysjärjestelyn taustoja.

”Tarkoituksenani ei ollut myydä Arho Nordic Oy:tä, joten päätös ei ollut helppo. Mutta kun Makua Foodsin puolelta lähestyttiin meitä, ymmärsimme, että kauppa olisi erinomainen mahdollisuus yhtiölle kehittyä eteenpäin. Minulle oli tärkeää, että yhtiölle löytyi ostaja joka edistää liiketoimintaa pitkäjänteisesti sekä jolla on syvä osaaminen elintarvikealasta taustoittaa Henrik Hemmilä.

MB Rahastot on kotimaisten eläkelaitosten ja muiden instituutioiden varoja hallinnoiva pääomasijoittaja. MB Rahastot sijoittaa yrityksiin, joiden asema markkinoilla on vahva ja joilla on potentiaalia kehittyä ja vahvistaa asemaansa edelleen.

Makua Foods on suomalainen uusi elintarvikeyhtiö, jonka toimintamallit ovat oma valmistus, omalle merkille valmistuttaminen sekä maahantuonti. Makua Foodsissa yhdistyvät alan osaaminen, halu kasvaa sekä vakaa taloudellinen tausta. Yhtiön erikoisosaamista ovat teolliset elintarvikkeet.

Lisätietoja antavat
Risto Jämsén 0400646474
Henrik Hemmilä 0505567996