Yrittäjä, tarjoa nyt kesätyö paikalliselle nuorelle

Nuorten työnhaku käy kuumana, kun kesäloma tekee vauhdilla tuloaan. Mutta miten nuoret ja innokkaat työntekijät löytävät lopulta itselleen kesätyöpaikan keskisuomalaisista yrityksistä tai yhteisöistä? 4H-järjestön Ysit töihin -hankkeen tavoitteena on työllistää 9. luokan päättäneitä nuoria vähintään kahden viikon ajaksi tulevana kesänä.
<p>15-vuotias Viivi Pulliainen kävi tekemässä työsopimuksen Lomakeskus Revontulessa tulevaksi kesäksi. Kuva: Jenora Design/Jenni Oranen.</p>

15-vuotias Viivi Pulliainen kävi tekemässä työsopimuksen Lomakeskus Revontulessa tulevaksi kesäksi. Kuva: Jenora Design/Jenni Oranen.

Joka vuosi noin 50 000 nuorta päättää peruskoulun. Monelle ysiluokkalaiselle tämä voi olla ensimmäinen sauma päästä kunnon kesätöihin.

”Tässä elämänvaiheessa kesätöiden saaminen on yhtä aikaa haasteellista ja äärimmäisen tärkeää. Esimerkiksi alhainen ikä, lainsäädäntö ja osaamisen taso vaikuttavat työn saantiin. Nuoren saama kesätyö on kuitenkin ainutlaatuinen mahdollisuus jättää muistijälki siitä, että kotikunta on hyvä paikka asua, tehdä työtä ja yrittää”, sanoo Ysit töihin -hankkeen projektipäällikkö Sirkka Suomäki Suomen 4H-liitosta.

Ysit töihin -hankkeessa parannetaankin nyt nuorten talous-, yrittäjyys- ja työelämätaitoja tarjoamalla nuorille valmennusta ja koulutusta. Projektin pilottialueina on kahdeksan kuntaa Keski-Suomesta: Jyväskylä, Multia, Keuruu, Hankasalmi, Karstula, Petäjävesi, Kyyjärvi ja Uurainen. Keski-Suomen lisäksi mukana on kuusi kuntaa Pirkanmaalta.

Kevään aikana noin 1 300 keskisuomalaista ysiluokkalaista on suorittanut Ajokortti työelämään -koulutuksen, jossa nuoret ovat opiskelleet perustietoja yrittäjyydestä, henkilökohtaisesta taloudenhallinnasta ja työelämätaidoista. Tavoitteena on, että jokaiselle ysiluokkalaiselle löytyy kesäksi työpaikka.

Vaikka työnantajaa voi askarruttaa moni asia nuoren palkkaamisessa, Suomäki muistuttaa, että 4H tarjoaa yrityksille tukea ja kannustusta alaikäisten työllistämiseen.

Myös Jyväskylän keskustassa sijaitsevan Ravintola Sauman yrittäjä Sirpa Pii-Keinonen rohkaisee yrityksiä ottamaan nuoria töihin. Jo 20 vuotta yrittäjänä toiminut Pii-Keinonen on itsekin palkannut kesätöihin vuosien varrella harjoittelussa olleita nuoria. Parhaimmillaan kesätöistä on syntynyt pitkiäkin työsuhteita.

”Moni nuori on puhjennut kukkaansa töissä, kun hän on kokenut olevansa tärkeä ja hyödyksi yritykselle. Nuorten työntekijöiden joukosta voi myös löytyä helmiä, jotka tulevat mielellään töihin ensi kesänä tai opiskelujen ohella”, Pii-Keinonen kuvailee.

Kun yritys työllistää nuoren, osoittaa se samalla tietynlaista yhteiskuntavastuuta. Pii-Keinonen on mukana myös 4H-järjestön ohjausryhmässä ja kokee siksi tärkeänä, että yritykset muistaisivat katsoa tulevaisuutta yhtä lailla nuorten silmin.

<p>Ravintola Sauman yrittäjä Sirpa Pii-Keinonen kannustaa yrittäjiä ottamaan nuoria kesätöihin. Kuva: Nelli Miettinen.</p>

Ravintola Sauman yrittäjä Sirpa Pii-Keinonen kannustaa yrittäjiä ottamaan nuoria kesätöihin. Kuva: Nelli Miettinen.

”Jokaisella yrityksellä on tärkeä rooli huolehtia siitä, että osaavaa työvoimaa on jatkossakin saatavilla. Kun nuorille tarjotaan oikeita työmahdollisuuksia, toimivat ne paitsi kasvun paikkoina myös ohjaavat nuoria ammatinvalintakysymyksissä”, Pii-Keinonen pohtii.

Jos yritys, yhteisö tai kotitalous on kiinnostunut työllistämään motivoituneen nuoren tulevana kesänä, kannattaa olla pikimmiten yhteydessä Keski-Suomen 4H:n järjestöpäällikköön, Sirkka Suomäkeen.

”Työnantajan ei ole koskaan liian myöhäistä tarjota kesätyöpaikkaa, koska nuori voi olla valmis töihin vielä keskellä kesääkin. Jokaisesta yrityksestä löytyy kyllä sopivia työtehtäviä nuorille, kunhan vain käyttää hieman mielikuvitusta”, Suomäki hymyilee.

​​​​​​​


Jos haluat tarjota kesätöitä keskisuomalaiselle nuorelle, ota yhteyttä:

Sirkka Suomäki
järjestöpäällikkö, projektipäällikkö
Ysit töihin -hanke
p. +358 40 534 6361
sirkka.suomaki@4h.fi