Johtamisen Muskettisoturit marssivat esiin

Kuusi keskisuomalaista johtajaa heittäytyi kevättalven pakkasilla mukaan Johtavat ajatukset -campille tavoitteenaan oman johtamisfilosofiansa kiteyttäminen.

Tiiviin kaksipäiväisen aikana Himoslomien toimitusjohtaja Tiina Mäntyharju, ELY-keskuksen ylijohtaja Juha S. Niemelä, Vapon henkilöstöjohtaja Pirjo Nikkilä, Keski-Suomen Osuuspankin toimitusjohtaja Keijo Manner, Keski-Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jari-Pekka Koponen sekä Metso Paperin henkilöstöjohtaja Jaakko Puurula synnyttivät niin taidetta kuin oman johtamisen manifestinsa.

Samalla he nimesivät itsensä Keski-Suomen ensimmäisiksi johtamisen Muskettisotureiksi. Monta keskustelua ja kokemusta rikkaampana he suosittelevat campia kaikille.

Maanantaina 27.5. marssii esiin kolme ensimmäistä johtavat ajatukset –campilla syntynyttä tarinaa. Inspiroidu Jari-Pekka Koposen, Juha S. Niemelän ja Tiina Mäntyharjun johtamisen manifesteista.

”Ihmisen pään sisässä on tapahtunut pieni luomistyö”, kuvaa Jari-Pekka Koponen johtamisfilosofiansa kiteyttämistä.



”Johtaminen on kuin keltainen väri. Se antaa energiaa”, uskoo Juha S. Niemelä.



”Johtaminen lähtee liikkeelle itsensä johtamisesta ja kuuluu meille kaikille”, painottaa Tiina Mäntyharju.