Kasvua viennistä – varmasti ja fiksusti

Timo Vuori. Kuva: Roni Rekomaa

Kasvu on yrityksen elämän lanka. Jos yritys ei kasva ja kehity, se uhkaa näivettyä ja kuihtua pois. Markkinoilla ja kilpailussa yritys, joka ei kasva ja kehity jää väistämättä jalkoihin. Siksi jokaisen yrityksen on syytä luoda tiekartta kasvulle ja suunnistaa sen mukaisesti. Kasvustrategian etukäteen miettiminen auttaa yritystä suunnistamaan eteenpäin, vaikka ympärillä välillä olisi sumuista.

Pienten kotimarkkinoiden Suomessa yrityksen kasvun rajat voivat tulla hyvinkin nopeasti vastaan. Siksi yhä useamman yrityksen olisi uskallettava hakea kasvua kansainvälistymällä. Pärjääminen kansainvälisillä markkinoilla ei ole mitään rakettitiedettä, mutta toki toiminta kansainvälisessä ympäristössä, monikulttuuristen asiakkaiden kanssa vaatii omanlaista osaamista.

Kansainvälistymisstrategia luo pohjan yrityksen pitkäjännitteiselle ja määrätietoiselle työlle löytää kasvua kansainvälisiltä markkinoilta, ja samalla tunnistaa yrityksen sisäiset ja ulkoiset kehittämistarpeet osaamisesta myyntiin markkinointiin ja rahoitukseen.

Paraskaan teknologia ei myy itsestään, vaan vaatii taitavaa, asiakkaan tarpeet ja taustatkin ymmärtävää osaamista ja markkinointia. Asiakas on saatava kokemaan, että yhdessähän tässä luodaan ratkaisuja asiakkaan tarpeisiin. Määrätietoista myyntiäkin tarvitaan, sillä vaikka asiakas, ostaja aina tekee lopulliset päätökset, voi myyjä oikeilla tavoilla ja viesteillä helpottaa ja rohkaista asiakasta tekemään päätökset. Ja fiksu myyjä toki auttaa ostajaa tarvittaessa kaupan rahoituksen järjestelyissä.

Jokainen maa ja markkina on oma lukunsa, jolloin paikalliset kumppanit ovat usein avuksi. Vinkkejä mahdollisista kumppaneista ja muuta hiljaista tietoa lokaaleista toimintatavoista saa yleensä jo markkinoilla menestyksekkäästi toimivilta yrityksiltä. Näitä taas kohtaa luontevasti esimerkiksi kauppakamarien verkostoissa meillä ja maailmalla. Verkostojen taitava hyödyntäjä kyllä yleensä pärjään aina kansainvälisessä kaupassa hyvinä ja huonoinakin päivinä.

Kasvua viennistä kannattaa ilman muuta hakea yhä useamman pk-yrityksen. Kauppakamarien Kasvua viennistä -ohjelma tarjoaa tietoa ja vinkkejä siitä, kuinka valmistella kansainvälistymistä, varmistaa että osaaminen, myynti ja markkinointi ovat kunnossa kuin myös rahoitus sekä paikallisten olosuhteiden tuntemus. Kasvu viennistä kyllä onnistuu – varmasti ja fiksusti.

Kasvua viennillä -valmennus järjestetään 2.11.16.12. Lue lisää


Timo Vuori

JOHTAJA, KANSAINVÄLISET ASIAT; MAAJOHTAJA, KANSAINVÄLINEN KAUPPAKAMARI

timo.vuori@chamber.fi

+358 50 553 5319