21.09.2026 09:10
Lausunnot ovat konkreettista edunvalvontaa
Vaikuttamistyö näkyy ulospäin usein tapaamisina päättäjien kanssa, kannanottoina tai julkisena keskusteluna. Merkittävä osa siitä tapahtuu kuitenkin valmisteluvaiheessa, ennen kuin päätöksiä on tehty. Yksi tärkeä vaikuttamisen väline ovat lausunnot, kirjoittaa toimitusjohtajamme Ari Hiltunen Keskisuomalaisen Vierailija-palstalla 21.9.2026.
Keski-Suomen kauppakamari tekee tiivistä yhteistyötä alueellisten ja valtakunnallisten viranomaisten kanssa, ja meiltä pyydetäänkin säännöllisesti lausuntoja yritysten toimintaympäristöön vaikuttavista asioista. Lausuntopyyntöihin vastaaminen voi kuulostaa hallinnolliselta työltä, mutta parhaimmillaan kyse on hyvin konkreettisesta edunvalvonnasta: yritysten ääni saadaan kuuluviin siinä vaiheessa, kun tulevia ratkaisuja vasta valmistellaan.
Lausuntojemme vahvuus syntyy jäsenistöstämme. Kauppakamarin hallituksessa ja valiokunnissa on laaja joukko eri toimialojen asiantuntijoita. Lisäksi teemme kyselyjä ja käymme jatkuvaa vuoropuhelua yritysten kanssa. Näin saamme ajankohtaista tietoa siitä, mitä yritysten arjessa tapahtuu ja millaisia vaikutuksia valmisteilla olevilla päätöksillä olisi käytännössä.
Kuluvan kesän aikana olemme ottaneet kantaa esimerkiksi matkailijaveroon ja Väyläviraston Liikenne 12 -ohjelmakokonaisuuteen vuosille 2026–2034. Aiheet ovat erilaisia, mutta niitä yhdistää sama periaate: päätösten vaikutukset yritysten kasvuun, kilpailukykyyn ja investointeihin on tunnistettava ennen ratkaisuja. Vaikutusten tunnistamisen lisäksi kantamme on perusteltava selkeästi ja tarjottava vaihtoehtoisia ratkaisuja.
Keski-Suomen kauppakamari ei kannata matkailijaveroa. Matkailijaverossa kyse olisi kunnille vapaaehtoisesta uudesta verosta, joka olisi 2–5 prosenttia majoituksen arvonlisäverottomasta hinnasta. Matkailualan verotusta on jo kiristetty, ja ala tarvitsee nyt uusia matkailijoita, investointeja ja kansainvälistä kasvua, ei uusia kustannuksia. Esitykseen liittyy myös kysymyksiä eri majoitusmuotojen tasapuolisesta kohtelusta ja valvonnasta. Matkailukuntien rahoitustarpeet ovat todellisia, mutta ratkaisuja pitäisi etsiä tavalla, joka samalla vahvistaa matkailun kasvuedellytyksiä.
Väylävirastolle antamassamme lausunnossa nostimme puolestaan esille pitkäjänteisen liikennepolitiikan ja riittävän rahoituksen merkityksen. Yrityksille toimiva liikenneverkko tarkoittaa sujuvia kuljetuksia, saavutettavuutta ja kilpailukykyä. Samalla kyse on yhä vahvemmin huoltovarmuudesta ja kokonaisturvallisuudesta.
Keski-Suomen tärkein liikennehanke on valtatie 4 Vaajakosken kohta, jonka rahoituspäätös on saatava aikaan. Sen rinnalla on vietävä eteenpäin Jyväskylä–Tampere-ratayhteyttä ja huolehdittava koko liikenneverkon kunnosta. Myös alemman tieverkon merkitys on suuri, sillä esimerkiksi metsäteollisuuden kuljetusketjut alkavat juuri sieltä.
Lausunnot ovat yksi osa pitkäjänteistä vaikuttamista, johon kuuluvat tapaamiset, erilaisiin työryhmiin osallistuminen, verkostot, yhteiset tavoitteet, yrityksiltä kerättävä tieto ja asioiden johdonmukainen esillä pitäminen.
Kauppakamarin tehtävänä on pitää yritysten näkemykset mukana keskustelussa vuodesta toiseen ja varmistaa, että Keski-Suomen ääni kuuluu.
Kiitos jäsenyrityksillemme sekä kauppakamarin hallituksen ja valiokuntien asiantuntijoille. Vaikuttavimmat ratkaisut syntyvät yhdessä, laajan asiantuntijajoukon näkemyksistä.
Ari Hiltunen
toimitusjohtaja
Keski-Suomen kauppakamari
